Tuoretta tietoa Virosta
3.10.2018 | Viro

Verkkouutinen EU:lta 21,4 miljoonaa euroa Helsingin ja Tallinnan välisten yhteyksien parantamiseen – luvassa parannuksia satama-alueille

EU:lta 21,4 miljoonaa euroa Helsingin ja Tallinnan välisten yhteyksien parantamiseen – luvassa parannuksia satama-alueilleLiikenneyhteyksiä Helsingin Länsiterminaali 2:een kehitetään yhä paremmiksi.

Euroopan unioni on myöntänyt 21,4 miljoonan euron rahoituksen Helsingin ja Tallinnan satamien, Helsingin kaupungin sekä Tallinkin, Viking Linen ja Eckerö Linen yhteiselle Twin-Port 3 -hankkeelle.

Hankkeen myötä on tarkoitus parantaa satamien liikennejärjestelyjä sekä vähentää liikenneruuhkia ja niistä aiheutuvia melu- ja saastehaittoja satamien lähiympäristössä.

”Matkustaja- ja rahtimäärät ovat kasvaneet joka vuosi jo viimeisen kymmenen vuoden ajan. Siksi projektin toteuttaminen on erittäin tärkeää, jotta voimme taata sujuvan liikenteen kahden kaupungin välillä”, sanoo Tallinnan sataman johtokunnan puheenjohtaja Valdo Kalm.

Uuden projektin pääpaino on ympäristöhaittojen vähentämisessä satama-alueilla.

”Helsingin kaupunki saa EU-tukea Jätkäsaaren liikenneyhteyksien parantamiseen. Toteutettavia kohteita ovat muun muassa Atlantinkadun silta, Länsisatamankadun kaistajärjestelyt ja Atlantinkadun raitiotieyhteydet. Tuen avulla on myös mahdollista rakentaa joukkoliikenteelle ratkaisu, jolla matkustajien siirtyminen liikennemuodosta toiseen on saumatonta”, sanoo Helsingin Sataman toimitusjohtaja Ville Haapasaari.

Kaikki kolme Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivää laivayhtiötä modifioivat laivojaan niin, että satamassa olon aikana olisi mahdollista sammuttaa laivojen diesel-moottorit. Näin pystyttäisiin vähentämään pakokaasu-, melu- ja värinähaittoja satama-alueilla.

Tallink suunnittelee lisäävänsä Megastar-alukseen akut, joiden avulla alus voisi liikkua satama-alueilla vain sähköllä.

Twin-Port 3 -hankkeen kausi on 2018–2023. Suunniteltujen investointien kokonaiskulu on 71,2 miljoonaa euroa.

Hankkeen suurimmat investoinnit tekee Helsingin Satama Oy ja Helsingin kaupunki, jotka investoivat 24 miljoonaa euroa ja 27 miljoonaa euroa. Tallinnan satama investoi 16 miljoonaa euroa ja laivayhtiöt yhteensä 4 miljoonaa euroa.

Edellisillä Twin-Port-hankkeilla on muun muassa rakennettu ja kehitetty Helsingin ja Tallinnan matkustajaterminaaleja sekä avattu Muugan ja Vuosaaren välinen ro-ro-linja.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
eu-rahaa satamille kaksoiskaupunki matkustajalaivat matkustamaterminaali miljoonia euroja rahaa eu:lta Tallinnan satama twin port 3

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää