Tuoretta tietoa Virosta
31.3.2021 | Viro

Erityisjärjestely Suomesta Viroon matkustaessa päättyy – 5. huhtikuuta alkaen joutuvat kaikki kymmenen päivän karanteeniin

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Erityisjärjestely Suomesta Viroon matkustaessa päättyy – 5. huhtikuuta alkaen joutuvat kaikki kymmenen päivän karanteeniin

 

Viro alkaa soveltaa 5. huhtikuuta alkaen Suomesta, Latviasta ja Liettuasta Viroon tuleviin henkilöihin samoja rajoituksia kuin muista Euroopan maista tulevilla on jo nyt. Tämä tarkoittaa sitä, että Viron rajan ylittäneiden ihmisten on oltava omaehtoisessa karanteenissa kymmenen päivän ajan.

Karanteenia voi lyhentää kahdella negatiivisella koronavirustestillä. Ensimmäinen testi pitää olla tehty enintään 72 tuntia ennen Viroon saapumista ja toinen testi aikaisintaan kuuden päivän päästä ensimmäisen testin tekemisestä.

Viron hallituksen viestintäviraston mukaan henkilöt, jotka ovat sairastaneet Covid-19-taudin tai jotka ovat käyneet läpi koronarokotusohjelman viimeisen kuuden kuukauden aikana, on vapautettu karanteenista ja testauksesta.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Covid-19 korona koronarokotus koronavirustesti omaehtoinen karanteeni viro-suomi viron raja

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää