Erämaan syleilyssä
Karulan kaunis, kumpuileva maisema avautuu upeasti Konnumäen näkötornista.
Viron pienin kansallispuisto on yhdistelmä aarniometsiä ja perinnekulttuuria.
Koko päivän vaivannut sumu hälvenee, kun nousen Karulan ensimmäisille kukkuloille. Viehättävä maisema paljastuu sumuverhon takaa: kumpuilevia viljelmiä ja metsäsaarekkeita, mutkittelevia pikkuteitä niiden välissä.
Vanha maalaistalo seisoo laaksossa, pellon reunassa. Pihan perällä jurottaa pieni tönö, sauna. Huomaan pian, että sauna on melkein joka pihalla.
Tie nousee vieläkin korkeammalle Lüllemäen kylälle tultaessa. Horisontissa kohoaa jyrkkärinteisiä kukkuloita syksyn väreissä. Maisema on kuin Hämeen sydämessä parhaimmillaan.
Lüllemäeltä alkaa Karulan kansallispuisto ja tie kapenee mutkittelevaksi soratieksi, joka vie mäestä ylös ja sitten taas alas. Seuraa kurvia kurvin perään, joten auton ratissa on pidettävä kieli keskellä suuta.
Monen mutkan ja nyppylän jälkeen tie sukeltaa metsän siimeksestä Ähijärven kylään, jossa kansallispuiston luontokeskus sijaitsee.
Korpit viuhtovat sinitaivaalla, kronkkuvat, kilkkaavat, lyövät leikkiä. Muuten Ähijärvella luontokeskuksen pihalla on aivan hiljaista.
Sisältä löytyy kuitenkin Tamaara Dräbtsinskaja, joka tuntee Karulan kuin omat taskunsa. Hän osaa kertoa, mikä tekee Karulasta erityisen.
”Täällä on pienellä alueella hyvin monipuolinen ympäristö. Eteläosassa on paljon metsää ja pohjoisessa vanhaa kulttuurimaisemaa”, luonnehtii luontokeskuksessa työskentelevä Dräbtsinskaja.
”Otepäällä ja Munamäelläkin on mäkiä, mutta meillä on pieniä kukkuloita erityisen tiheässä.” Kaikan kylässä kukkuloita on yhdellä neliökilometrillä peräti 23.
Hänen mukaansa Karulan ominaispiirre on myös ihmisten vähyys. ”Tämä on aina ollut harvaanasuttua seutua.”
Ja yksi täsmennys: Karula-nimi ei viittaa karhuun, vaan seudun hankalaan ja vaikeakulkuiseen maastoon.
”Etelä-Virossa karhua kutsutaan otsoksi (ott)”, hän sanoo.
Jotain hyvääkin hankalasta maastosta on ollut.
”Kolhoosiajalla Karulan luonto ei joutunut kärsimään niin paljon kuin muualla Virossa. Ojittamista ja peltojen raivausta ei täällä juurikaan tehty. Myös vanhat kylätiet ja talot ovat säilyneet.”
Perinnekulttuurin vaaliminen onkin kansallispuiston tärkeä tehtävä. Seudun tunnus on savusauna, jollainen löytyy Dräbtsinskajan mukaan melkein jokaisesta maalaistalosta.
”Meillekin tulee tänne huomenna vieraita saunomaan. Savusaunan lämmittäminen on iso työ, on aloitettava heti aamulla”, hän kertoo.
Paikallisella Võrun murteella lauantaita kutsutaan nimellä puulpäiv (puolipäivä), koska töitä tehtiin vain puoleenpäivään asti ja loppupäivä omistettiin saunan lämmittämiselle ja saunomiselle.
Retkeilijöitä Karulassa riittää varsinkin kesäaikaan. RMK:n koko Viron halki kulkevan Matkatee-patikointireitin toinen päätepiste on juuri Ähijärvellä.
Dräbtsinskaja kertoo osan ihmisistä aloittavan reitin Ähijärveltä ja joidenkin kulkevan vain osan siitä.
Konnumäen näkötornista maisema avautuu kuulaana syyspäivänä kymmenien kilometrien päähän. Karulan kaunis pinnanmuoto näkyy ylhäältä parhaiten. Mäkien nyppylät tai kuplid, niin kuin niitä täällä kutsutaan, aaltoilevat horisontissa kuin laineet.
Ruska kirjavoi maiseman keltaisen ja vihreän eri sävyihin. Viron korkeimman mäen huipulla kohoava Suuren Munamäen torni näkyy paljaalla silmällä idässä.
Metsää riittää silmänkantamattomiin. Karulan korvet ovat monen harvinaisuuden koti. Mustahaikarat ja pikkukiljukotkat löytävät täältä vielä suojaisia pesäpuita.
Turvaa ja piilopaikkoja Karula on tarjonnut aikoinaan myös metsäveljille, jotka piilottelivat sen metsissä miehityksen alkuvuosina.
Laitumella isäntää odottavat lehmät mylvivät, äänet kaikuvat laaksoissa. Lounasta kohti viuhtova hanhiparvi kaakattaa mennessään. Parvi aaltoilee kauniisti kumpuilevan maiseman yllä.
Teksti ja kuvat Mikko Virta, kartta Eve Jaansoo
Lue lisää samasta aiheestakansallispuisto karula luonnonpuisto munamäe Otepää savusauna ähijärvi