Tuoretta tietoa Virosta
17.1.2025 | Kulttuuri

Elämyksiä klassisen musiikin ystäville 

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Elämyksiä klassisen musiikin ystäville 

 

MustonenFest järjestetään tänä vuonna 19.–26. tammikuuta Tallinnassa, Tartossa, Viljandissa ja Narvassa. Taiteellisena johtajana jatkaa arvostettu muusikko ja kapellimestari Andres Mustonen. Tapahtuma tuo yhteen sekä kotimaisia että kansainvälisiä huippumuusikoita, jotka esittävät klassisen musiikin kappaleita orkesterisävellyksistä kamarimusiikkiin ja kuoroteoksiin.

Tämän vuoden ohjelmassa kuullaan muun muassa Bachia, Vivaldia, Haydnia, Czernya ja Pärtia. Erityistä huomiota saa Bach, jonka musiikista yleisö voi nauttia peräti kuudessa konsertissa. Tämä siitä syystä, että Mustonen on paneutunut syvällisesti juuri Bachin musiikkiin 60 vuotta kestäneen uransa aikana.

Vaikka festivaali painottuu klassiseen musiikkiin, konserttiohjelmasta löytyy myös jazzia. Tallinnan suosituimmalla jazzklubilla Philly Joe’s:ssa järjestettävässä jazzkonsertissa esiintyvät Mustonen, Sooäär, Ruben ja Remmel yhdessä israelilaisen pianistin Yarsolav Obraztsovin kanssa.

Festivaalilippuja voi ostaa tapahtumajärjestäjän kotisivuilta tai Piletilevistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Bach festivaalit klassinen musiikki konsertit MustonenFest Pärt tapahtumat

30.1.2025 | Kulttuuri

Rock-legenda Bryan Adams esiintyy Tallinnassa 

Rock-legenda Bryan Adams esiintyy Tallinnassa 

Legendaarinen kanadalainen laulaja ja lauluntekijä Bryan Adams, jonka tunnetuimpia teoksia ovat muun muassa ”Summer of ’69”, ”Heaven” ja ”Run … Lue lisää

30.1.2025 | Kulttuuri

Barokin kulta-ajan musiikkia viuluvirtuoosin johtamana

Barokin kulta-ajan musiikkia viuluvirtuoosin johtamana

Tallinnan kamariorkesteri esittää barokkisäveltäjien teoksia kahdessa konsertissa. Ensimmäinen konsertti järjestetään Mustapäiden talon valkoisessa salissa 31. tammikuuta kello 19, ja … Lue lisää

29.1.2025 | Kulttuuri

Pärnun musiikkifestivaali julkisti juhlavuoden ohjelman 

Pärnun musiikkifestivaali julkisti juhlavuoden ohjelman 

Kaksi vuotta peräkkäin Euroopan parhaiden klassisen musiikin festivaalien listalle valittu Pärnun musiikkifestivaali palaa keskikesällä huippusolisteineen ja korkeatasoisella kansainvälisellä konserttiohjelmallaan. … Lue lisää

27.1.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.11.2024–2.3.2025 Ryoji Ikedan installaatiot, Tartto Japanilaisen nykytaiteilija Ryoji Ikeda tunnetaan taiteestaan, jossa hän yhdistää tiedettä ja musiikkia. Viron kansallismuseon … Lue lisää

27.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

Kirjavuosi Viron kansallismuseossa – näyttelyitä väreistä, juurista ja suurista tarinoista

Mainos Kirjavuosi Viron kansallismuseossa – näyttelyitä väreistä, juurista ja suurista tarinoista

Viron kansallismuseo yhdistää jälleen eri elementtejä luodakseen inspiroivia näyttelykokemuksia. Vironkielinen kirja täyttää 500 vuotta, ja juhlan kunniaksi museo tarjoaa … Lue lisää

27.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

Viro on kuin luontoäidin koti

Mainos Viro on kuin luontoäidin koti

Virossa luonnonihmeet ovat käden ulottuvilla – lähin viitoitettu luontopolku on usein vain 15 minuutin päässä, olitpa sitten lähtöhetkelläsi kaupungissa … Lue lisää

27.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

”Täällä on puuterilunta ja lämpimiä ihmisiä, täällä on aikaa ja rauhaa”

Mainos ”Täällä on puuterilunta ja lämpimiä ihmisiä, täällä on aikaa ja rauhaa”

Suomalainen kirjailija Mika Keränen, jonka koti on ollut Tartossa vuodesta 1993, rakastui Etelä-Viroon ensisilmäyksellä. Yliopistokaupunki Tartto ja Etelä-Viro tuntuivat … Lue lisää

24.1.2025 | Kulttuuri

camera icon6
Kosto on musta kuin tuonelan joki

Kosto on musta kuin tuonelan joki

”Musta kuin tuonelan joki”, kuvailee Kullervo tarinaansa vielä kun se ei ole alkanutkaan. Yleisö hiljenee, alkaa yhden miehen sota … Lue lisää