Tuoretta tietoa Virosta
2.2.2012 | Kulttuuri

Ehtaa tykitystä ja kitarasooloja

Ehtaa tykitystä ja kitarasooloja

Ehtaa tykitystä ja kitarasooloja

Yhtye on tunnettu ennen kaikkea kovana liveesiintyjänä, jossa pitkät kitarasoolot ja jammailu ovat sallittuja. Bändin keulahahmo ja laulaja Mikk Tammepõld omaa ehkäpä yhden Viron komeimmista rockäänistä. Ja kun kitaran varressa soittaa maan kärkikepittäjiin lukeutuva Laur Joamets, ovat kovan rockbändin ainekset kasassa.

Dramamama aloitti toimintansa jo vuonna 2008 ja on julkaissut yhden pitkäsoiton. Toinen albumi on tällä hetkellä työn alla.

Rock Cafen lavalla nähdään samana iltana myös Blinking Lights ja Nevesis, joista jälkimmäinen on astetta raskaampaa hard rockia esittävä yhtye. Luvassa on siis todellinen virolainen rockilta, jossa on hyvä tilaisuus katsastaa maan tulevia huippunimiä. Lippuja keikalle saa Piletilevin nettimyymälästä seitsemällä eurolla.

 

Mistä löytää?

Dramamama, Nevesis, Blinking Lights, 17.2. Rock Cafe, Tartu mnt. 80 D, Tallinna.

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA DRAMAMAMA

Lue lisää samasta aiheesta

17.8.2025 | Kulttuuri

Viron uudelleen itsenäistymispäivän tapahtumia

Viron uudelleen itsenäistymispäivän tapahtumia

Viron uudelleen itsenäistyminen sai virallisen alkunsa nuijan kopautuksella 20. elokuuta 1991. Tämän merkittävän hetken taustat ulottuvat paljon kauemmas historiaan, … Lue lisää

15.8.2025 | Kulttuuri

David Guetta saapuu Tallinnaan

David Guetta saapuu Tallinnaan

Kaksinkertainen Grammy-palkittu DJ ja tuottaja David Guetta saapuu Tallinnaan 23. elokuuta luultavasti Viron historian suurimman tanssimusiikkikonsertin merkeissä. Kyseessä on … Lue lisää

12.8.2025 | Kulttuuri

Kaupunkifestivaali Tartossa

Kaupunkifestivaali Tartossa

UIT on taidefestivaali, joka levittäytyy koko Tarttoon. Ohjelmassa on esittävää taidetta, taideinstallaatioita, musiikkia ja jopa pelejä, joten jokaiselle löytyy … Lue lisää

12.8.2025 | Kulttuuri

La Paloma lensi kesäksi Pärnuun

La Paloma lensi kesäksi Pärnuun

Pärnun nykytaiteen museo järjestää jo 32. kerran kansainvälisen Mies ja nainen -näyttelyn, joka kantaa tänä kesänä nimeä La Paloma … Lue lisää

11.8.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

13–17.8. Kaupunkifestivaali ja Tour d’ÖÖ, Tartto Tarton urbaanin taiteen festivaali, johon kuuluu kaikille avoin pyöräretki. 14.8. Bryan Adamsin … Lue lisää

9.8.2025 | Kulttuuri

Bryan Adams Tallinnassa 

Bryan Adams Tallinnassa 

Yksi Kanadan kuuluisimmista laulajista, Bryan Adams, esiintyy pian Virossa. Tasan viikon kuluttua, 14. elokuuta, hän nousee Tallinnan laululavalle. Adamsia … Lue lisää

8.8.2025 | Kulttuuri

camera icon13
Kanamaja on musiikki- ja yhteisöfestivaali

Kanamaja on musiikki- ja yhteisöfestivaali

Kanamaja Fest ’25 palaa Tallinnaan viikon kuluttua, 16. elokuuta! Tämä äärimmäisen hauska, yksipäiväinen festivaali järjestetään tällä kertaa meren äärellä. … Lue lisää

8.8.2025 | Kulttuuri

Megasuosittu hiphop-artisti saapuu Tallinnaan 

Megasuosittu hiphop-artisti saapuu Tallinnaan 

Yksi maailman suosituimmista hiphop-artisteista, 50 Cent, esiintyy perjantaina 8. elokuuta Tallinnan Laululavalla. Konsertissa kuullaan superhittejä, kuten ”In Da Club”, … Lue lisää