4.10.2023 | Kulttuuri
Dire Straits Experience saapuu Viroon
Teksti Mark Taylor
Kuva Steve Van Stappen

Ensi vuonna legendaarisen Dire Straitsin entinen jäsen Chris White saapuu esiintymään Tallinnaan yhdessä The Dire Straits Experiencen kanssa. Keikka järjestetään Alexelan konserttitalossa 18.2.2024.
The Dire Straits Experience herättää henkiin yhden rockhistorian luovimman ja ainutlaatuisimman bändin musiikin. Illan aikana kuullaan bändin kaikki tunnetuimmat kappaleet mukaan lukien hitit, kuten ”Sultans of Swing”, ”Money for Nothing” ja ”Private Investigations”.
The Dire Straitsin faneille tuntui maailmanlopulta, kun yhtye lopetti esiintymisen vuonna 1995. The Dire Straits Experience kuitenkin täyttää tuon tyhjiön, kun bändin entinen jäsen Chris White ja kuusi maailmanluokan muusikkoa jatkavat yhtyeen hittien esittämistä.
Chris Whiten mielestä Dire Straits Experience -yhtyeen jäsen Terence Reis on ainoa, joka pääsee lähimmäksi Straitsin keulahahmon Mark Knopflerin laulu- ja kitaransoittotyyliä. Muut bändin jäsenet ovat soittaneet yhdessä maailman tunnetuimpien artistien, kuten Paul McCartneyn, Eric Claptonin, David Bowien, Mick Jaggerin, Tina Turnerin ja Mike Oldfieldin kanssa.
Lippuja voi ostaa Piletilevistä.
Alexelan konserttitalossa järjestetään säännöllisesti maailmanluokan konsertteja. Esimerkiksi lokakuussa voi nauttia Ennio Morriconen musiikista, Nils Frahmin konemusiikista tai vaikkapa tehdä musikaalisen avaruusmatkan yhdessä Voca Peoplen kanssa.
18.2.2024 The Dire Straits Experience, Alexelan konserttitalo, Tallinna.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaAlexelan konserttitalo
Chris White
Dire Straits
Dire Straits Experience
konsertit
Mark Knopfler
rock
Tallinna
21.9.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää
20.9.2026 | Kulttuuri
Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa
Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää
19.9.2026 | Kulttuuri
Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa
Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää
18.9.2026 | Kulttuuri
Matsalun luontoelokuvafestivaali
Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää
17.9.2026 | Kulttuuri
Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa
Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää
17.9.2026 | Kulttuuri
Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa
Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää
15.9.2026 | Kulttuuri
Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna
”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää
15.9.2026 | Kulttuuri
100 yötä jouluun!
Usko tai älä, mutta tänä iltana vuoteeseen vetäytyessäsi sinulla on tasan sata yötä nukuttavanasi jouluaattoon. Jos et kyseisestä tiedosta ihan … Lue lisää