Demokratiaa harjoitellaan
Edellisenä keväänä eli 1989 oli pidetty Neuvostoliiton historian ensimmäiset vaalit, joissa oli aidosti mahdollisuus valita. Kansanedustajien kongressin (The Baltic Guide tammikuu 2012) edustajapaikoista vain osa oli kansalaisten valittavissa, mutta vaali-innostus oli silti ollut suurta. Vaalit innostivat ja niin keväälle 1990 suunniteltiin jo kaksia vaaleja. Ne tosin kilpailivat keskenään.
Moskovassa kansanedustajien kongressi oli puhunut suunsa puhtaaksi ja siellä oli monin äänin kerrottu millaista oli elämä Neuvostoliitossa ja vaadittu muutosta. Päätöksiin asti kansanedustajien kongressin puheet eivät kuitenkaan johtaneet. Samaan aikaan Virossa kehiteltiin ovelaa ajatusta. Mitäpä jos perustetaan toinen valtio nykyisen valtion sisään?
Viron kongressi
Ajatuksen kehittelijät lähtivät toteamuksesta, että Viron tasavalta valloitettiin ja miehitettiin 1940. Viro oli siis miehitetty valtio ja miehityshallinto eli Neuvosto- Eesti oli siis laiton hallinto. Vanhaa hallintoa ei voitu palauttaa, mutta demokraattisessa valtiossa valta kuuluu aina kansalle ja kansa oli edelleen olemassa.
Näyttävä esimerkki kansalaistottelemattomuudesta oli Viron kansalaisten rekisteröintikampanja. Järjestettiin yksinkertaisesti yksityinen väestönlaskenta ja kirjattiin ylös vuonna 1940 voimassa olleiden lakien mukaiset kansalaiset.
Ympäri Viroa perustettiin kansalaiskomiteoita, jotka alkoivat rekisteröidä kansalaisia. Aluksi toimintaan suhtauduttiin epäillen ja kansalaisen rekisteröintitunnusta eli uutta ”virolaista” henkilöllisyystodistusta kutsuttiin ”Siperian matkalipuksi”. Olihan rekisteröityminen Viron tasavallan kansalaiseksi selvääkin selvempi osoitus neuvostovastaisuudesta. Toisaalta toiminnan suurin merkitys oli siinä, että se asetti ihmiset selkeän konkreettisen valinnan eteen. Edellisenä kesänä oli laulettu, heiluteltu lippuja ja vaadittu vapautta. Nyt piti vastata huutonsa ja jokainen joutui ratkaisemaan, että uskalsiko hän omalla nimellään julkisesti vaatia Virolle vapautta. Perinteinen ja viisas tapa oli tukea erilaisia aloitteita henkisesti, mutta olla allekirjoittamatta mitään vähänkään neuvostovastaista tekstiä. Nyt tilanne muuttui, sillä nyt piti antaa oma nimensä listaan ja tulevaisuuden seurauksista ei voinut tietää.
Kansalaisten rekisteröinti oli ehkä Viron itsenäistymisprosessin tärkein yksittäinen tapahtuma, tärkeämpi kuin kesän 1988 Yölaulujuhlat. Kansalaisten rekisteröinnin yhteydessä ihmiset joutuivat kohtaamaan pelkonsa, määrittelemään itselleen keitä he oikeastaan olivat ja valitsemaan puolensa, peruuttamattomasti.
Vuosi kampanjan alkamisen jälkeen Viron tasavallan kansalaisiksi oli tunnustautunut yli 790 000 ihmistä. Rekisteröitynyt oli käytännössä koko Neuvosto-Eestin virolainen väestö. Lisäksi yli 60 000 vironvenäläistä oli rekisteröitynyt Viron tasavallan kansalaisuuden tavoittelijoiksi. Virolaiset olivat julkisesti valinneet puolensa.
Kun väestö sitten oli laskettu, järjestettiin demokraattiset vaalit. Vanhana Viron tasavallan itsenäisyyspäivänä 24.2.1990 valittiin 499 kongressiedustajaa Viron kongressiin. Äänestämässä kävi 591 463 virolaista. Kongressilla oli vahva pohja ja kukaan ei voinut väittää, etteikö se edustanut virolaisia. Viron kongressi kokoontui juhlallisesti ensimmäisen kerran 11.3.1990 Estonia teatterin konserttisalissa. Odotukset olivat suuret, aivan liian suuret.
Viron kongressi oli vähän kuin Facebookin painostusryhmä. Se oli olemassa, sillä oli mielipiteitä, mutta sillä ei ollut mitään konkreettista valtaa. Viron kongressin vaaleissa oli ollut mukana monta puoluetta ja puoluekenttä alkoi muodostua sekä aatesuunnat eriytyä. Silti ne olivat ”harjoitusvaalit”, sillä Viron kongressille jäi vain moraalinen arvovalta.
Viimeinen korkein neuvosto
Neuvosto-Eestin parlamentti oli nimeltään Korkein neuvosto. Sen rakenne oli hyvin tasa-arvoinen. Etukäteen ennen vaaleja oli aina määritelty, kuinka monta naista, työläistä, akateemista henkilöä tai etnisen vähemmistön edustajaa parlamentissa tulee olemaan. Tämä oli mahdollista, sillä kommunistinen puolue asetti vaaleihin yhtä monta ehdokasta kuin oli parlamenttipaikkojakin. Parlamentin istuinsalista puuttuivat äänestyslaitteet, sillä hallituksen hienot lakiesitykset hyväksyttiin tietenkin aina yksimielisesti.
Laulavan vallankumouksen vuosina tämä luotettava poliittinen kumileimaisin oli alkanut temppuilla. Virolaisten vapaustaistelun päärintama oli poliittinen vastarinta ja siihen sopi entinen nukkeparlamentti loistavasti. Korkeimmalla neuvostolla oli laillinen oikeus tehdä monenlaisia päätöksiä ja neuvostohallinto perustui siihen, ettei tätä päätöstentekomahdollisuutta käytetty ilman puolueen lupaa. Virolaiset käyttivät.
Tottelematon korkein neuvosto julisti, etteivät yleisliittolaiset lait päde Neuvosto-Eestissä ilman sen vahvistusta ja joulu julistettiin taas sallituksi juhlaksi sekä vielä pyhäpäiväksi. Korkein neuvosto oli myös säätänyt uuden vaalilain, joka mahdollisti useamman ehdokkaan asettamisen. Korkeimman neuvoston vuoden 1990 vaaleissa ehdokkaita oli jo 393 ja parlamenttipaikkojen määrä oli vähennetty 285 paikasta 105 paikkaan. Tulevassa uudessa korkeimmassa neuvostossa oli tietenkin kiintiöpaikkoja. Neuvostoarmeijalle kuului neljä kansanedustajan kohtaa.
Ei-kansalaisten oikeus äänestää sai monet kansallismieliset puolueet boikotoimaan vaaleja. Ei-kansalaisten osuus äänestäjäkunnasta oli merkittävä. Vuonna 1990 äänestäjäkunta oli 1 164 603 ja 1992 vain Viron kansalaisten äänestäessä, äänestäjäkunta oli 661 074.
Vapaat vaalit innostivat ja äänestysprosentti oli 78,2. Se on jäänyt parlamenttivaalien ennätykseksi, jota ei ole rikottu. Korkeimman neuvoston vaaleissa erilaisia ehdokaslistoja oli 16, kun Viron kongressin vaaleissa kongressiin oli valittu ihmisiä 31 puolueen tai kansanliikkeen listoilta.
Puoluelaitos oli vasta syntymässä ja kansanedustajat edustivat enemmän kansanliikkeitä ja aatesuuntia kuin konkreettisia poliittisia puolueita. Uudessa korkeimmassa neuvostossakin edustajat liittyivät erilaisiin parlamenttiryhmiin, sama edustaja saattoi kuulua useampaankin parlamenttiryhmään. Parlamentaarista demokratiaakin vasta harjoiteltiin.
Suurin ja yhtenäisin ryhmä oli Rahvarinne, jolla oli 41 jäsentä. Muita ryhmiä olivat Vihreät kuudella edustajalla ja sitoutumattomat demokraatit 15 edustajalla. Kommunisteja oli 12, luovien liittojen (kirjailijaliitto, arkkitehtiliitto) edustajia 10 ja maaseudun edustajia 31. Tasavaltalaisia oli 9 ja Virumaan edustajia 6, Inter-liikettä lähellä olevia tiukanlinjan venäläisiä 20 ja Oikeudellisen jatkuvuuden eli tiukanlinjan itsenäisyyden kannattajia 12. Kaikkiaan parlamenttiryhmien yhteenlaskettu jäsenmäärä oli 162, kun kansaedustajia oli 105 eli päällekkäisyyttä löytyi.
Kun parlamentti oli tällainen, niin hallitusneuvottelut olivat juuri niin vaikeat kuin voi arvata. Viro tai silloinen Neuvosto-Eesti sai ensimmäisen parlamentaarisen hallituksensa pitkän poliittisen väännön jälkeen vasta 3.4.1990. Edellinen normaali hallitus oli nimetty 12.10.1939, heti Neuvostoliiton kanssa solmitun tukikohtasopimuksen vahvistamisen jälkeen.
Viron kansanrintaman johtaja, vaalivoittaja Edgar Savisaar, oli ensimmäinen uuden ajan pääministeri. Edgar Savisaaren hallitus ja maaliskuussa 1990 valittu korkein neuvosto veivät sitten Viron itsenäisyyteen. Juuri tämä parlamentti julisti Viron itsenäisyyden palautetuksi 20.8.1991 Moskovan vallankaappausyrityksen jälkeisessä sekasortoisessa poliittisessa tilanteessa.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVA HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestaViron kongressi
