Tuoretta tietoa Virosta
30.7.2024 | Kulttuuri

Baltian suurin blues-festivaali järjestetään jo 30. kertaa

Text Susanna Poikela
Kuva Visit Estonia / Rivo Veber

Baltian suurin blues-festivaali järjestetään jo 30. kertaa

 

Baltian suurin blues-festivaali Augustibluus järjestetään tänä vuonna jo 30. kertaa. Vuonna 1994 ensimmäisellä festivaalilla kuultiin vain kuutta paikallista bändiä soittamassa, mutta vuosien saatossa tästä pienestä tapahtumasta on kehittynyt kansainvälinen ja arvostettu musiikkifestivaali.

Augustibluus järjestetään Haapsalussa, 99 kilometrin päässä Tallinnasta länteen. Merenrantakaupunki tunnetaan hyvin kylpylöistään, historiallisesta Haapsalun piispanlinnasta, kauniista rannoistaan sekä keskustan viehättävistä puutalokortteleista. Kaupunki on kesäaikaan suosittu matkakohde niin paikallisille kuin matkailijoille.

Augustibluusin päälava on rakennettu keskiaikaisen piispanlinnan tunnelmalliselle sisäpihalle, mutta musiikista voi nauttia myös kaduilla, kahviloissa ja blues-klubeilla. 

Festivaalin avajaisia vietetään 1. elokuuta kello 18 alkaen Haapsalun Kulttuurikeskuksessa. Esiintyjinä joukko virolaisia viihdyttäjiä ja muusikoita sekä italialainen laulaja Paul Venturi, ranskalainen yhtye The Yellbows ja virolainen kokoonpano T-40 & Carlos Ukareda

Tänä vuonna blues-festivaalilla esiintyy muun muassa latvialainen The Swamp Shakers, italialainen I Shot a Man, yhdysvaltalainen Henry Herbert, saksalais-ranskalainen Mathis Haug & Benoit Nogaret, virolainen kokoonpano Emma Johanna Lepasoo & Grigori Rõžuk sekä monet muut. 

Festivaalipassi maksaa 31. heinäkuuta saakka 75 euroa ja elokuusta alkaen 80 euroa. Festivaaliporteilta ostettaessa passi maksaa 85 euroa.

Lue lisää festivaalista tapahtumajärjestäjän sivuilta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
August Blues augustibluus festivaalit Haapsalu kesä Virossa konsertit tapahtumat tapahtumat Virossa

7.5.2025 | Kulttuuri

Hyvä lukija!

Hyvä lukija!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt! Kesänumero vie kulttuurin, matkailun ja makujen äärelle. Kesän numerossa sukelletaan näyttelijä Sara Soulién … Lue lisää

7.5.2025 | Kulttuuri

camera icon5
Missä ääni, laulu ja visuaalisuus kohtaavat

Missä ääni, laulu ja visuaalisuus kohtaavat

COMMUTE #7 on yhdistelmä sanoista COMposition (sävellys) ja MUsic TEchnology (musiikkiteknologia). Kyseessä on vuosittain järjestettävä festivaali, jonka järjestää Viron … Lue lisää

6.5.2025 | Kulttuuri

Tanssien ajasta ajattomuuteen –

Tanssien ajasta ajattomuuteen –

Nigulisten museossa alkaa elämästä ja kuolemasta inspiroitunut tanssisarja, joka tulkitsee kuuluisaa maalausta Kuolemantanssi. Nykytanssijat Maria Solei Järvet ja Juulius … Lue lisää

6.5.2025 | Kulttuuri

Elokuvafestivaali, joka antaa ajattelemisen aihetta

Elokuvafestivaali, joka antaa ajattelemisen aihetta

Kaikki osaavat arvostaa hyvää ruokaa, mutta harva miettii, mitä kaikkea keittiössä tapahtuu. Vuosittainen Ruokaelokuvien festivaali Kino Sõprus -elokuvateatterissa Tallinnassa … Lue lisää

5.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.–11.5. Kahvila-ravintolaviikko UMA MEKK, Etelä-ViroUMA MEKK on ruokatapahtuma Etelä-Virossa. Ravintoloiden erikoismenulta voit valita kiinnostavia annoksia ja erikoisuuksia edulliseen hintaan. … Lue lisää

3.5.2025 | Vapaa-aika

Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa

Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa

Sauna on olennainen osa suomalaista ja virolaista kulttuuria. Suomessa sauna löytyy lähes jokaisesta kodista, ja myös Virossa erityisesti maaseudulla … Lue lisää

2.5.2025 | Kulttuuri

Tallinnan juhlistaa kaupunkioikeuksia, jota se sai 777 vuotta sitten

Tallinnan juhlistaa kaupunkioikeuksia, jota se sai 777 vuotta sitten

Tallinna täyttää 15. toukokuuta 777 vuotta.Tuona päivänä vuonna 1248 kaupunki sai Lyypekin kaupunkioikeudet ja Tallinnasta tuli eurooppalainen pääkaupunki. Juhlaa … Lue lisää

2.5.2025 | Kulttuuri

camera icon6
Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyssä kerrotaan ennenkuulumattomia tarinoita

Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyssä kerrotaan ennenkuulumattomia tarinoita

Pärnun nykytaiteen museossa on esillä Viron taidemaalariliiton vuosinäyttely RÄÄKIMATA LOOD (Kertomattomat tarinat tai englanniksi Untold stories). Näyttelyyn osallistuu yhteensä … Lue lisää