Tuoretta tietoa Virosta
7.3.2024 | Kulttuuri

Baletti elämän brutaalisuudesta 

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Rünno Lahesoo, Veljo Poom

Baletti elämän brutaalisuudesta 

 

Viron kansallisoopperan baletissa esitetään parhaillaan Viettelyksen vaunua (Tramm nimega iha), joka sai maailman ensi-iltansa Skotlannissa vuonna 2012. Tarina kertoo tuhovoimaisesta intohimosta ja perhedraamasta. 

Ohjaaja Nancy Mecklerin ja koreografi Annabelle Lopez Ochoan baletti perustuu näytelmäkirjailija Tennessee Williamsin samannimiseen näytelmään. Pulitzer-palkittu Viettelyksen vaunu -näytelmä julkaistiin vuonna 1947 ja baletin maailman ensi-ilta oli vuonna 2012 Skotlannissa. 

 

 

Pääosaa Blancen roolia tanssii virolainen ballerina Eve Mutso. ”Viettelyksen vaunu on erityinen esitys, koska sen tekivät yhdessä ohjaaja ja koreografi. Baletti ei perustu satuun, vaan yhteen 1900-luvun merkittävimmistä näytelmistä. Blanche on vaikein rooli, hänen tanssiminen on iso haaste”, Eve Mutso kuvailee rooliaan. 

”Aloitamme Blanchesta nuorena tyttönä ja seuraamme häntä traagisten tapahtumien läpi, jotka tekevät hänestä epätoivoisen alkoholistin, ja joka ei saa tukea kenestäkään. Kun hän saapuu New Orleansiin majoittuakseen sisarensa luo, ymmärrämme hänen ongelmansa luonteen. Williamsin näytelmän kertominen tanssin kielellä on antanut meille mahdollisuuden päästä sisään hahmojen mielenmaisemiin ja ilmaista heidän syvimmät intohimonsa, unelmansa ja pelkonsa”, ohjaaja Nancy Meckler kertoo.

Lippuja balettiin voi ostaa oopperan lipunmyynnistä

 

8.–16.3. Viettelyksen vaunu (Tramm nimega iha), Viron kansallisooppera Estonia, Tallinna.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Annabelle Lopez Ochoa baletti Nancy Meckler Tennessee Williams Tramm nimega iha Viettelyksen vaunu Viron kansallisoopperan baletti

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää