Tuoretta tietoa Virosta
22.8.2024 | Kulttuuri

Arvo Pärtin keskuksen elokuiset elokuvaillat

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Arvo Pärtin keskuksen elokuiset elokuvaillat

 

Tänään 22. elokuuta alkaa kolmipäiväinen elokuvafestivaali Pärt & film Arvo Pärtin keskuksessa. Elokuvailloissa nähdään elokuvia, joissa kaikissa on käytetty Arvo Pärtin musiikkia. Tällä kertaa valkokankaalla nähdään kolme elokuvaa hyvin erilaisilla audiovisuaalisilla kielillä.

Pärt & film -festivaalin avaa arvostetun ranskalaisen ohjaajan Alice Winocourin vuonna 2022 valmistunut herkkä ja persoonallinen elokuva Revoir Paris, joka sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla. Elokuva on kuin terapeuttinen rakkauskirje ohjaajan kotikaupungille Pariisille, joka selvisi vuonna 2015 Bataclan-konserttisaliin kohdistuneesta terrori-iskusta. Winocourin elokuvaa kehystävät pitkät otteet Arvo Pärtin Fratres -teoksesta. 

Perjantai-iltana 23. elokuuta nautitaan vuonna 2002 ensi-iltansa saaneen kuuluisan meksikolaisen ohjaajan Carlos Reygadasin läpimurtoelokuvasta Japon. Sitä voidaan pitää tämän vuosisadan elokuvataiteen yhtenä klassikoista. Ylevän kuvakielensä ja samalla minimalistisen dokumentaarisen ilmapiirin symbioosissa Reygadas vie katsojan eksistentiaaliselle matkalle meksikolaiseen vuoristokylään. Elokuvan viimeisessä kohtauksessa kuullaan pitkä ote Pärtin teoksesta Cantus Benjamin Brittenin muistoksi. Samoin elokuvassa kuullaan Miserereä. 

Tämän vuoden Arvo Pärt keskuksen elokuvaillat päättää lauantaina 24. elokuuta hollantilaisen ohjaajan Rogier Kappersin uusin elokuva Glass, My Unfulfilled Life, joka sai ensi-iltansa viime vuoden marraskuussa. Tämä mukaansatempaava ja humoristinen dokumentti on virkistävän itseään halventava muistutus siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä tai väärä aika toteuttaa unelmia, vaikka kaikki ympärilläsi eivät sitä ymmärtäisikään. Toisaalta se vahvistaa jälleen kerran Arvo Pärtin musiikin globaalin ulottuvuuden ja millaiseen odottamattomaan kontekstiin hänen musiikkinsa voi sopia. Tässä elokuvassa esitetään juomalaseista valmistetulla soittimella useita tulkintoja Pärtin teoksista.

Arvo Pärt Keskus on vuodesta 2011 lähtien järjestänyt elokuvailtoja, joissa keskitytään Arvo Pärtin musiikkiin perustuviin elokuvateoksiin. Elokuvailtojen taiteellinen johtaja on Kaarel Kuurmaa. Kaikki elokuvanäytökset järjestetään Arvo Pärt keskuksessa Laulasmaalla.

Elokuvat Pariisin muistot ja Japón esitetään englanninkielisillä tekstityksillä ja elokuva Glass, my unfulfilled life on vironkielinen tekstitys. Tapahtumasta löytyy lisätietoja Arvo Pärtin keskuksen kotisivuilta.

 

Lue lisää samasta aiheesta
arvo pärt arvo pärtin keskus Arvo Pärtin musiikki festivaalit laulasmaa tapahtumat virolainen musiikki

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

13.5.2025 | Kulttuuri

camera icon10
Ukrainalaisen taiteen festivaali Tallinnassa

Ukrainalaisen taiteen festivaali Tallinnassa

Viron ensimmäinen ukrainalaiselle nykytaiteelle omistettu festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolostaan. Useissa eri tapahtumapaikoissa ympäri Tallinnaa järjestettävä … Lue lisää

12.5.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

12.–18.5. Tallinnan kaupungin 777-vuotisjuhlat, Tallinna Tallinna juhlii pitkää historiaansa näyttävästi viikon ajan. Ohjelmassa on konsertteja, katutapahtumia, historiallisia kierroksia ja … Lue lisää

9.5.2025 | Kulttuuri

Juhli äitienpäivää tyylikkäästi 

Juhli äitienpäivää tyylikkäästi 

Virossa äitienpäivää vietetään sunnuntaina 11. toukokuuta. Tämän kunniaksi monet ravintolat tarjoavat erikoisbrunsseja äitien juhlistamiseksi – ansaitusti, sillä ilman häntä … Lue lisää

9.5.2025 | Kulttuuri

Viron lastenkirjallisuuskeskus avaa uuden kuvitusnäyttelyn

Viron lastenkirjallisuuskeskus avaa uuden kuvitusnäyttelyn

Viron lastenkirjallisuuskeskuksen näyttely Väikesed lood igal pool (Pienet tarinat kaikkialla) esittelee liettualaisten taiteilijoiden Lina Dūdaitėn ja Marius Jonutisen teoksia. … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Kulttuuri

Kesän kohokohtia Viron Ulkomuseossa

Mainos Kesän kohokohtia Viron Ulkomuseossa

Viron Ulkomuseon tämänvuotinen kesäkausi kulkee samaa tahtia heinäkuun alussa järjestettävien Iseoma-laulu ja tanssijuhlien kanssa. Kuten festivaali kokoaa ihmisiä eri … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Kulttuuri

Augustibluus – Baltian suurin bluesfestivaali kutsuu jälleen!

Mainos Augustibluus – Baltian suurin bluesfestivaali kutsuu jälleen!

Augustibluus on yksi Viron odotetuimmista musiikkitapahtumista, joka kokoaa joka kesä Haapsalun lumoavien linnanmuurien suojiin bluesin ystäviä niin Virosta kuin … Lue lisää

8.5.2025 | Kulttuuri

Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden

Tallinnan Fotokuu avaa syksyn näyttelykauden

Kansainvälinen valokuvataiteen biennaali Tallinna Fotokuu järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa Tallinnassa 5.9.–31.10. Pääohjelma koostuu kolmesta eri näyttelystä. Biennaalin … Lue lisää