Tuoretta tietoa Virosta
10.1.2013 | Kulttuuri

Anna mun viihdyttää!

Anna mun viihdyttää!

Viro, Tallinna, konsertti, sirkus, teatteri, Robbie Williams, Elton John, Tarja Turunen, Shrek, musikaali, Cirque du Soleil, kesätapahtumat, Laulukent

Kuusi vuotta kiertuetaukoa pitänyt Robbie Williams palaa keikkalavoille entistäkin ehompana. Uusi Take The Crown -levy julkaistiin marraskuun alussa ja Candy-single ponnahti saman tien brittilistojen kärkeen. Herran suosiosta kertoo jotain sekin, että hänen kolme Lontoon konserttiaan myytiin loppuun alle tunnissa.

Tallinnan Laulukenttä saa kunnian olla poptähden ainoa esiintymisareena koko Pohjois-Euroopassa Take The Crown – Stadium Tour 2013 -kiertueella. Williams ei esiinny esimerkiksi Helsingissä, Tukholmassa tai Moskovassa. Kiertueella on yhteensä vain 15 esiintymispaikkaa, joten kunnia on sitäkin suurempi. Lämppärinä toimii brittiläinen poplaulaja Olly Murs.

Robbie Williams tunnetaan todella taitavana esiintyjänä, joka osaa ottaa yleisönsä haltuun. Laulukentän konsertti on taatusti vuoden elämyksellisempiä, mistä pitävät huolen poptähden lukuisat hitit. Moni haluaa päästä yhteislaulamaan vaikkapa Angels-biisiä kymmenien tuhansien fanien joukossa.

Konserttipäivä 20. elokuuta on samalla myös Viron uudelleen itsenäistymisen päivä, joten moni virolainen varmasti juhlii vapaapäivää Laulukentän konsertissa.

Laulukentälle mahtuu noin 70 000 katsojaa. Lippuja on myynnissä Viron lisäksi myös Suomessa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä. Suomessa lippuja myy Lippupalvelu. Virossa lippuja on myynnissä Ticketpron nettimyymälässä 69 eurolla.

Mistä löytää?

Robbie Williams, Tallinnan Laulukenttä, 20. elokuuta.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA KONSERTIN JÄRJESTÄJÄ

Lue lisää samasta aiheesta

22.6.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Kamelipäivä Tallinnan eläintarhassa kello 12.00 Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00–12.30 Juhannusmarkkinat ja juhannusjuhlat Stroomirannassa kello 12.00–21.00 Balta Kino … Lue lisää

20.6.2024 | Kulttuuri

Virossa vietetään juhannusta perinteisin menoin 

Virossa vietetään juhannusta perinteisin menoin 

Virossa juhannus, eli ”jaanipäev”, on tärkeä keskikesän juhla, jota vietetään 23. ja 24. kesäkuuta. Se on aikaa, jolloin perheet … Lue lisää

19.6.2024 | Kulttuuri

Itä-Viron kaupungeissa soi musiikki 

Itä-Viron kaupungeissa soi musiikki 

Seitsemän kaupungin Musiikki -festivaali käynnistyi eilen. Itä-Virumaalla järjestettävä festivaali kestää aina 14. heinäkuuta saakka ja tarjoaa yleisölle monipuolisesti musiikkia, … Lue lisää

19.6.2024 | Historia

Historiallinen aarre Viimsissä

Historiallinen aarre Viimsissä

Viron Sotamuseo sijaitsee Viimsin kartanon historiallisessa ympäristössä lähellä Tallinnaa. Kartano kuului aikoinaan Viron vapaussotaa voitokkaasti johtaneelle kenraali Laidonerille. Se … Lue lisää

18.6.2024 | Kulttuuri

Suure-Jaanin musiikkijuhlat juhlistavat Kappin suvun muusikoita 

Suure-Jaanin musiikkijuhlat juhlistavat Kappin suvun muusikoita 

Suure-Jaanin musiikkijuhlat alkoivat sunnuntaina (16.–23.6). Musiikkitapahtuma täyttää tänä vuonna jo 27 vuotta. Tapahtuma juhlistaa säveltäjien Joosep Kappin, Artur Kappin, … Lue lisää

18.6.2024 | Kulttuuri

Suuri latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa 

Suuri latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa 

Taidemuseo Kumussa avataan perjantaina 21.6. kansainvälinen näyttely ”Historia ja mystiikka”. Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa. Se on tähän asti … Lue lisää

17.6.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

16.–22.6. Tartto 2024 Laulu- ja tanssijuhlat, Tartto 17.–23.6. XXVII Suure-Jaanin musiikkifestivaali, Suure-Jaani, Tääksi, Vastemõisa, Hüpassaare 18.6. Musiikki- ja balettikoulu … Lue lisää

15.6.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit

Afrikkalaisen kulttuurin ja ruoan festivaali Põhjala-tehtaalla kello 12.00–16.00 Põhjala-tehtaan myyjäiset kello 12.00–16.00 Kanamaja fest Krulli-korttelissa kello 14.00 … Lue lisää