Tuoretta tietoa Virosta
29.8.2023 | Kulttuuri

Andres Mustosen juhlakonserteissa kuullaan barokkimusiikin helmiä

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Andres Mustosen juhlakonserteissa kuullaan barokkimusiikin helmiä

 

Barokkimusiikko, viulisti ja kapellimestari Andres Mustonen täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Mustonen 70! -konsertissa juhlitaan sekä hänen syntymäpäiviään että myös hänen puoli vuosisataa kestänyttä uraansa kansainvälisen klassisen musiikin huipulla.

Konsertissa esiintyy Israelin tunnetuin barokkimusiikkiyhtye Barrocade useiden solistien kanssa. Vuonna 2007 perustettu barokkimusiikin yhtye on esiintynyt täysille saleille ympäri maailmaa. Vivaldin, Händelin, Bachin ja muiden loistavimpia barokkiteoksia kuullaan kahteen eri otteeseen: 30.8. Tallinnan Pyhän Johanneksen kirkossa (Tallinna Jaani kirik) ja 1.9. Jämajan kirkossa Saarenmaalla. 

Tallinnan konsertissa esiintyy Barrocaden rinnalla erikoisvieraana Andres Mustosen perustama ja johtama vanhan musiikin yhtye Hortus Musicus sekä italialainen viulisti Alberto Martini ja mezzosopraano Iris Oja. Saarenmaalle saapuvat esiintymään oboisti Shai Kribus, sopraano Yaela Avital ja mezzosopraani Maya Amir.

Mustonen 70! -konsertti on osa Klaaspärlimäng -festivaalia. Liput voi ostaa Piletilevistä. 

Virossa on meneillään vireä klassisen musiikin ja konserttien viikko. Tallinnan kamarimusiikkifestivaalin konserteista voi nauttia vielä tämän viikon keskiviikkoon asti. Nargenfestival on kestänyt koko kesän ja 2.9. alkaa Pärtin päivät. Ne on omistettu Viron maailmanlaajuisesti tunnetuimmalle säveltäjämestarille Arvo Pärtille. Hänen nimeään kantava keskus löytyy Laulasmaalta, noin puolen tunnin ajomatkan päästä Tallinnasta.

30.8. Mustonen 70! Pyhän Johanneksen kirkko, Tallinna.

1.9. Mustonen 70! Jämajan kirkko, Saarenmaa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Andres Mustonen arvo pärt barokkimusiikki Barrocade Johanneksen kirkko Jämajan kirkko musiikkifestivaalit

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää