Tuoretta tietoa Virosta
15.1.2019 | Ostokset

Verkkouutinen Älä tuo sian- ja villisianlihaa Virosta Suomeen – ihmiselle vaaraton afrikkalainen sikarutto voi edelleen levitä

Älä tuo sian- ja villisianlihaa Virosta Suomeen – ihmiselle vaaraton afrikkalainen sikarutto voi edelleen levitäAfrikkalaisen sikaruton tilanne on Virossa rauhoittunut, mutta sikaruttoa on silti löytynyt virolaisista villisioista vielä joulukuussa 2018. Kuvan villisika on Viron luonnontieteellisessä museossa.

Suomen Ruokavirasto muistuttaa, että sian ja villisian lihan, raakalihavalmisteiden, sianlihavalmisteiden ja muiden sianlihaa sisältävien tuotteiden tuontia on edelleen rajoitettu afrikkalaisen sikaruton takia Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Tsekin, Unkarin, Romanian, Belgian ja Italian (Sardinia) alueilta.

Afrikkalaisen sikaruton ajankohtainen tilanne tulee tarkistaa paikallisilta viranomaisilta tai yhteystahoilta, koska afrikkalaisen sikaruton levinneisyystilanne muuttuu jatkuvasti. Tuontirajoitus koskee myös metsästystuliaisia.

Afrikkalainen sikarutto on sikojen, villisikojen sekä mini- ja mikrosikojen helposti leviävä verenvuotokuumetauti, jonka aiheuttaa ASF-virus. Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmiseen. ASF-virukseen ei ole olemassa rokotetta eikä hoitokeinoa.

Suomen Ruokaviraston mukaan afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan todettu Suomessa. Tautia on todettu muun muassa Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Tšekissä, Unkarissa, Romaniassa, Bulgariassa, Belgiassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa.

Afrikkalainen sikarutto tarttuu sikojen hengitysteiden ja suun kautta tartunnan saaneista sioista terveisiin sikoihin.

Epäsuorasti tauti leviää muun muassa tartunnan saaneen eläimen lihan, lihatuotteiden, sivutuotteiden ja käsittelemättömien metsästysmuistojen välityksellä sekä ruokajätteestä, jossa on tartunnan saaneen sian tai villisian lihaa.

Sikarutto alkoi levitä Virossa voimakkaasti vuonna 2015. Viron maatalousministeriön joulukuun lopulla antaman tiedon mukaan vuonna 2018 virolaisilla tuotantosioissa ei havaittu yhtäkään sikaruttotapausta.

Ongelma ei kuitenkaan ole ohi. Joulukuussa 2018 sikaruttoa löydettiin villisioista vielä useassa Viron maakunnassa.

 

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
afrikkalainen sikarutto maahantuonti Ruokavirasto sika sikarutto tartuntatauti villisika

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

1.5.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman toukokuun tarjoukset

Mainos Prisman toukokuun tarjoukset

22.4.2025 | Ravintolat

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää

10.4.2025 | Ostokset

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

Rakennusmessut EstBuild 2025 järjestetään jälleen 10.–12. huhtikuuta Tallinnassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka suunnittelevat esimerkiksi kotinsa tai kesämökkinsä remonttia … Lue lisää

28.2.2025 | Ostokset

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää

23.2.2025 | Ostokset

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Jo toista vuotta peräkkäin uusi Voltan kaupunginosa (Volta kvartal) on noussut Tallinnan halutuimmaksi uudiskohteeksi, niin kaupankäynnin volyymin kuin liikevaihdonkin … Lue lisää

6.2.2025 | Ostokset

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita

Sisustusmatkalle Kopliin Karin Kaplur on pitänyt sisustuskauppa Mööbeldajaa 25 vuotta. Kaupassa myydään vanhoja huonekaluja, sisustusesineitä ja jonkin verran tekstiilejä. … Lue lisää