Tuoretta tietoa Virosta
10.1.2017 | Kauneus

Aikaa pysäyttämässä

Aikaa pysäyttämässä

Esteettinen kauneudenhoito tulee vauhdilla kosmetiikkamaailmaan.

 

Jokaisen naisen haaveena on virheetön nuorekas iho. The Baltic Guide halusi selvittää, ovatko tarinat uusimpien esteettisten kauneudenhoitokeinojen tehokkuudesta totta. Tutustuimme Tallinnassa International Cosmetic Centerin palveluihin.

International Cosmetic Center on monipuolinen kauneushoitola, jossa työskentelee kosmetologeja, hierojia ja lääkäri-estenomeja. Kauneushoitola tarjoaa paljon erilaisia hoitoja, joista kokeilimme Surgiderm 30xp -täyteruiskeita ja Triniti-ihonhoitoa.

International Cosmetic Centerin säteilevä omistaja Anžela Chesnikova kertoi, että hoitoja ennen selvitetään aina huolellisesti asiakkaan ihotyyppi ja mahdolliset tekijät, jotka voisivat estää jonkin hoidon teon. Triniti-hoitoa ei voi tehdä esimerkiksi raskaana olevalle, imettävälle tai diabeetikolle.

Surgiderm 30xp -täytepistoksien tapauksessa tulee ottaa huomioon muun muassa se, onko asiakas yliherkkä lidokaiinille. Hoidon jälkeen ei ole hyvä harrastaa liikuntaa viiteen päivään.

 

Myyntipäällikkö Ilonalle valittiin hoidoksi täytepistokset. Niiden tarkoitus on yhtenäistää huulten muotoa ja lisätä niiden volyymia. Anžela Chesnikovan kanssa tutkittiin erilaisia vaihtoehtoja ja hänen ammattitaitonsa ansiosta sopiva ratkaisu löytyi nopeasti. Huuliin ruiskutettiin ensin puuduttavaa lidokaiini-geeliä, jonka vaikutus kestää noin 20 minuuttia. Ylähuuliin tehdään hoidossa noin 12 pistosta ja alahuuleen kuusi. Toimenpide on hyvin nopea, vaikkakin hieman kivulias. Pistoksien jälkeen huulia hierotaan, jotta lopputulos olisi tasainen.

Toimenpiteen jälkeen peiliin katsoessaan Ilona oli hyvin tyytyväinen. Huulet näyttivät kauniilta, tasaisilta ja luonnollisilta, vaikka hieman punoittivat ja kirvelivät. Anžela Chesnikova selvitti, että tarpeen tullen lopputulosta voi parin viikon kuluessa vielä korjata, jotta lopputulos olisi varmasti asiakkaan toiveiden mukainen.

 

Toinen kokeilemamme hoito, Triniti, lupaa täydellistä ihon uudistamista ja näkyviä tuloksia heti hoidon jälkeen. Hoito on tarkoitettu ikääntymisen merkkien vähentämiseen ja se tehdään hoitoa varta vasten suunnitellulla laitteella. 1–3 hoitokerran jälkeen iho alkaa uudistua ja vaikutus kestää viisi kuukautta hoitotoimenpiteen jälkeen. Hoitokertojen määrä riippuu asiakkaan ihon kunnosta. Yksi hoitokerta kestää 1–1,5 tuntia ja hoito toistetaan 4–8 viikon välein. Hoitojen myötä laajentuneet verisuonet, couperosa, pigmenttilaikut, pisamat, maksaläiskät ja muut iho-ongelmat alkavat vähitellen kadota. Toimenpide myös vähentää ryppyjä huomattavasti, silottaa arpia ja kiinteyttää ihoa.

Hoitotoimenpiteen aluksi selvitetään, kuinka herkkä asiakas on kivulle. Allekirjoittanut valitsi puudutuksen. Iho puhdistettiin ja sille levitettiin puuduttava geeli, jota pidettiin iholla noin 15 minuuttia. Koska hoidossa käytetään laseria, silmille asetetaan suojalasit. Hoito ei ole täysin kivuton, mutta kivun tunne luonnollisesti riippuu asiakkaan kipukynnyksestä. Laite nipistelee ihoa. Tuolista noustessa ja peiliin katsoessa ei kuitenkaan ollut uskoa omia silmiään: iho kyllä punoitti, mutta näytti huomattavasti sileämmältä ja käytännössä rypyttömältä.

Triniti-hoidon lopputuloksesta sai vahvistuksen seuraavana päivänä, kun vanha kollega ihaili ihmeellisesti tasoittunutta kasvojen ihoa. 

 

Mistä löytää?
International Cosmetic Center, Tartu mnt 32, 1. kerros, Tallinna. 
www.cosmetic-center.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI JANIKA POOLA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

16.11.2023 | Kauneus

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Hotelli Telegraafissa on samaan aikaan sekä vanhaa mannermaista loisteliaisuutta että hillittyä tyylikkyyttä. Sisään astuessa vieraita tervehtivät kohteliaat vastaanottovirkailijat. Aulatilassa … Lue lisää

3.9.2023 | Kauneus

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Tallinnassa Artifex studiossa työskentelevät luonnonmukaisen kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Studio on erikoistunut kasvojen muokkaushoitoihin ilman plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lisäksi tarjolla … Lue lisää

25.6.2023 | Kauneus

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on … Lue lisää

12.6.2023 | Kauneus

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Viru Keskuksen tyylikkäässä Apothekassa käy kuhina lauantaina puolen päivän aikaan. Proviisori Annika Toobal tietää, mitä suomalaiset matkailijat hakevat heidän … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää

12.2.2023 | Ravintolat

camera icon6
Kartanoiden luvattu maa

Kartanoiden luvattu maa

Virossa on vielä nykyäänkin satoja kartanoita tai linnoja. Joskus ne ovat olleet saksalaisten, tanskalaisten tai venäläisten maanomistajien koteja, mutta … Lue lisää

7.2.2023 | Kauneus

Suolahuone kuin leikkikenttä

Suolahuone kuin leikkikenttä

Suola on yksi vanhimmista lääkinnällisistä luonnonaineista. Sen avulla voidaan puhdistaa kehoa ja vahvistaa kehon immuniteettia kausiluontoisia sairauksia vastaan. Nyt … Lue lisää