Palautuuko lentoyhteys Helsingistä Tarttoon ensi keväänä?
Teksti Timo Huttunen
Helsinki–Tartto -lentoyhteys lopetettiin keväällä 2020 koronapandemian takia. Tarton kaupunki ja Finnair käyvät nyt neuvotteluja reitin uudelleen avaamisesta keväällä 2022.
Tarton kaupunginjohtaja Urmas Klaas sanoo, että molemmat osapuolet ovat kiinnostuneita reitin uudelleen käynnistämisestä.
”Lentoyhteys lopetettiin koronaviruksen leviämisen takia. Aiemmin reitillä lensi pääasiassa yritysasiakkaita. Nykyisin koronapandemian vuoksi tehdään vähemmän työmatkoja. Tämän takia Finnair on edelleen varovainen reitin avaamisen suhteen”, kertoo Tallinnan lentoaseman kaupallinen johtaja Eero Pärgmäe.
”Ennen koronaa oli Helsinki–Tartto -reitillä noin 30 000 matkustajaa vuodessa. Finnair liikennöi seitsemän lentoa viikossa eli joka päivä oli yksi lento. Tämä on kohtuullinen lentotiheys lentoyhtiölle ja se on hyvä myös matkustajille. Yhtenä päivänä voi mennä ja tulla takaisin seuraavana päivänä. Lentojen tiheys on ehdottomasti ratkaiseva asia. Mielestäni ei ole järkevää lentää alle viisi kertaa viikossa”, lisää Tarton lentokenttää operoivan yhtiön kaupallinen johtaja.
Tarton kaupunki aikoo tukea lentoyhteyttä 300 000 eurolla vuodessa. Kaupunginjohtaja Klaas kertoo, että vaikka muutkin lentoyhtiöt olivat kesällä kiinnostuneita tekemään yhteistyötä Tarton lentokentän kanssa, eivät nämä suunnitelmat edenneet, koska kukaan muu kuin Finnair ei tällä hetkellä tarjoa mahdollisuutta lentää sujuvasti Helsingistä Tarttoon.
”Tärkeää on, että myös jatkolento on mahdollisimman nopea ja vaivaton. Tämä tarkoittaa sitä, että matkustajalla on mahdollisuus ostaa lippu eteenpäin lopulliseen määränpäähänsä. Esimerkiksi reitin Tartto–Helsinki–Berliini pitää toimia niin, että myös matkatavarat menevät suoraan määränpäähän asti”, Klaas jatkaa.
Asiasta uutisoi yleisradioyhtiö ERR.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Virolaiset jouluruokaperinteet
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Lue lisää samasta aiheestaFinnair Helsinki–Tartto lentoasema lentokone lentoreitti lentoyhteys Tallinnan lentokenttä tarton lentokenttä