16.5.2021 | Viro
Koronarajoituksia lievennetään – Ravintoloihin pääsee sisään 24. toukokuuta
Teksti Timo Huttunen, kuva Maris Savik
![Koronarajoituksia lievennetään – Ravintoloihin pääsee sisään 24. toukokuuta](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2021/05/mammamia-650x404.jpg)
Maaliskuussa Virossa asetettuihin erittäin tiukkoihin koronarajoituksiin on tehty toukokuun alusta alkaen lievennyksiä.
Nyt Viron hallitus on päättänyt, että lapset pääsevät 17. toukokuuta taas lähiopetukseen, 24. toukokuuta saavat ihmiset mennä ravintoloihin, teattereihin sekä elokuvateattereihin ja 31. toukokuuta alkaen ovat ryhmäliikuntaharjoitukset jälleen sallittuja.
Pääministeri Kaja Kallas kertoi, että ensin koulut avataan ja vasta sitten sellaiset aktiviteetit, joissa on keskisuuri tartuntariski, kuten konsertit, elokuvateatterit ja ravintolat. Näissä tiloissa asiakaspaikat rajoitetaan kuitenkin puoleen normaalimäärästä.
Hallitus nosti myös ulkotapahtumille asetettua yleisörajaa. Nyt enimmäismäärä on 150 ihmistä. Ensi viikolla määrä tulee olemaan 250 henkilöä.
Suuren tartuntariskin tapahtumat, kuten ryhmäliikuntaharjoitukset ovat kiellettyjä toukokuun loppuun asti.
Maskin käyttöpakko sisätiloissa säilyy ja ihmisten on vastaisuudessakin huolehdittava turvaväleistä sekä 2+2-säännöstä, jonka mukaan vain kaksi ihmistä saa liikkua yhdessä ja muihin ihmisiin täytyy olla vähintään kahden metrin väli.
Museot ja galleriat avattiin yleisölle jo 3. toukokuuta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheesta2+2-sääntö
Kaja Kallas
koronavirus
lähiopetus
tartuntariski
turvaväli
viron koronarajoitukset
yleisöraja
10.7.2024 | Viro
Näistä puhutaan
Estonia-teatterin laajennussuunnitelmat kuohuttavat Tallinnan keskellä sijaitsevan Estonia-teatterin suunnittelivat suomalaiset arkkitehdit Armas Lindgren ja Wivi Lönn. Rakennus valmistui vuonna 1913. … Lue lisää
10.7.2024 | Viro
Kansainvälinen klassisen musiikin festivaali on alkanut Pärnussa
Vuosittainen klassisen musiikin suurtapahtuma Pärnun musiikkifestivaali on alkanut. Festivaalista on tullut yksi Viron klassisen musiikin festivaalien kulmakivistä. Kymmenpäiväisen tapahtuman … Lue lisää
8.7.2024 | Viro
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
29.6.–10.7. Sisävesistöjen festivaali, Peipsijärvi, Emajoki, Võrtsjärvi 30.6.–14.7. Kirkkomusiikin festivaali, Rapla 6.7.–12.8. Tarton autovapaa puistotie, Tartto 9.7. HAUSERin sellokonsertti, Tartto … Lue lisää
7.7.2024 | Viro
Viron vähittäiskaupan taantuma jatkuu
Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto toukokuussa 2024 oli 898 miljoonaa euroa, mikä on 4 prosenttia vähemmän kuin … Lue lisää
4.7.2024 | Viro
Tallink julkaisi vuoden 2024 kesäkuun ja toisen neljänneksen matkustaja- ja rahtitilastot
Tallink Grupp julkaisi vuoden 2024 kesäkuun ja toisen vuosineljänneksen matkustaja- ja rahtitilastot. Yhtiö kuljetti vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä (huhti-kesäkuussa) … Lue lisää
1.7.2024 | Mainos | Viro
Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset
24.6.2024 | Viro
The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää juhannusta!
21.6.2024 | Viro
Tilastotietoa Viron avioliittotrendeistä
Viron Tilastokeskuksen äskettäin julkaistu tutkimus valaisee virolaisten avioliittojen kehitystä vuonna 2023, ja kertoo samalla muutoksista, joita avioliittomalleissa on tapahtunut. … Lue lisää