Tuoretta tietoa Virosta
20.1.2021 | Viro

Tallinnasta Puolaan kulkevan Rail Baltican on määrä valmistua 2026 – tulevaisuudessa Tallinnasta pääsee Pärnuun reilussa puolessa tunnissa

Teksti Mikko Virta, kuva Rail Baltic Estonia OÜ 

Tallinnasta Puolaan kulkevan Rail Baltican on määrä valmistua 2026 – tulevaisuudessa Tallinnasta pääsee Pärnuun reilussa puolessa tunnissaRail Baltican asema sijaitsee Tallinnassa Ülemistessa.

Viroon uutta hallitusta muodostava Reformipuolueen Kaja Kallas kertoi, että uusi hallitus aikoo vauhdittaa Rail Baltica -hanketta, uutisoi tiistaina Õhtuleht.

Tallinnasta Puolan Varsovaan kulkevan Rail Baltican on määrä valmistua vuonna 2026. Viron, Latvian ja Liettuan yhteinen hanke on edennyt viime vuosina kuitenkin hitaasti.

Valmistuessaan huippunopea ratayhteys mahdollistaa nopean matkustamisen Tallinnasta Varsovaan, josta pääsee jatkoyhteydellä muun muassa Berliiniin. Matkustajajunien huippunopeus on peräti 240km/h.

Arvioitu matkustusaika Tallinnasta Riikaan on noin puolitoista tuntia ja Varsovaan vajaa seitsemän tuntia.

Pärnuun pääsee junalla Tallinnasta tulevaisuudessa noin 40 minuutissa.

Virossa pikarautatien asema on Tallinnan Ülemisten lisäksi Pärnussa, jossa asema sijaitsee Kaubamajakas-ostoskeskuksen lähellä.

Lisäksi suunnitelmissa on rakentaa pienemmille paikkakunnille väliasemia, joissa alkaa liikennöidä paikallisjuna. Yhteensä Tallinnan ja Iklan välille on suunniteltu 12 paikallisjunien asemaa.

Noin 900 kilometriä pitkä ratahanke maksaa noin kuusi miljardia, josta EU rahoittaa 85 prosenttia. Noin miljardi euroa jää Baltian maiden maksettavaksi. Hanketta koordinoi Viron, Latvian ja Liettuan yhteinen RB Rail -hankeyhtiö.

Osa Viron ympäristöihmisistä vastustaa Rail Baltica -hanketta. Heidän mukaansa rautatie kulkee herkkien luontoalueiden halki. Erityisen paljon huomiota on saanut Pärnun lähellä sijaitseva Rääman suo, jonka kautta Rail Baltican rata tulevaisuudessa kulkee.

 

Lue lisää samasta aiheesta
junalla Virossa rail baltica rail baltica viro tallinna pärnu juna tallinna varsova juna

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää