19.12.2020 | Viro
Ensi vuoden alusta alkavat taas Tallinnasta suorat lennot kaikkialle
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Ensi vuoden alusta poistuvat Euroopan unionin koronaepidemian vuoksi suorille lennoille asettamat lentorajoitukset. Tämä tarkoittaa sitä, että Tallinnasta voi taas lentää suoraan kaikkialle. Tällä hetkellä lentoja on vain harvoihin kohteisiin.
Testaaminen ja karanteeni jäävät
Lentomatkan aikana tulee noudattaa Viro terveysviraston suosituksia. Lisäksi jokainen Viroon saapuva matkustaja joutuu lentokentällä koronatestiin. Korkean tartuntariskin maista saapuvat joutuvat lisäksi jäämään jopa kymmeneksi päiväksi omaehtoiseen karanteeniin.
Viron matkailuyritysten liitto (Eesti turismifirmade liit) suosittelee ennen matkaa huomioimaan seuraavat asiat:
• Varmista, että olet terve. Tarvittaessa konsultoi lääkärin kanssa tai tee Covid-19 -testi.
• Selvitä millaiset ovat mahdolliset erityisehdot rajan ylityksessä ja matkakohteessa. Esimerkiksi vaaditaanko kohteeseen saavuttaessa terveystodistus.
• Seuraa paikallisten viranomaisten antamia ohjeita sekä selvitä mahdolliset uudet rajoitukset.
• Takaisin tullessa seuraa Virossa voimassa olevia ohjeita ja sääntöjä. Tarkkaile omaa terveyden tilaasi. Jos epäilet koronatartuntaa, ota yhteyttä lääkäriin.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaCovid-19
karanteeni
koronarajoitukset
koronatesti
koronavirus
lentoliikenne Virossa
lentäminen
Tallinna
21.7.2026 | Viro
Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi
Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää
18.7.2026 | Viro
Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon
Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää
17.7.2026 | Kulttuuri
Lenny Kravitz konsertoi maanantaina
Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää
9.7.2026 | Viro
Näistä puhutaan
Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää
8.7.2026 | Viro
Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki
Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun. Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää
7.7.2026 | Viro
Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa
Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää
1.7.2026 | Viro
Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään
Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää
23.6.2026 | Viro
Kickstart: Tallinn Motor Weekend
Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää