11.12.2020 | Viro
Viron koronatilanne – 358 uutta tartuntaa, sairaalassa 271 ihmistä
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Viron pahin koronatilanne on Itä-Virun maakunnassa. Kuvassa Narvajoki, joka virtaa Narvan ja Venäjän puolella sijaitsevan Ivangorodin välissä.
Virossa on todettu 358 uutta koronavirustartuntaa. Testejä tehtiin viimeisen vuorokauden aikana 3 537, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet tänään.
Eniten uusia koronatartuntoja oli Harjun maakunnassa, 169. Niistä Tallinnassa oli 134 tapausta.
Itä-Virun maakunnassa uusia tartuntoja todettiin 135, Tarton maakunnassa 17 ja Lääne-Virun maakunnassa 9.
Muualla Virossa tartuntoja oli pienempiä määriä. Esimerkiksi Pärnun maakunnassa ja Saarenmaalla tartuntoja oli kolme.
Viron koronatapausten kahden viikon ilmaantuvuusluku on 424 todettua tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on nyt 111.
Itä-Virun maakunnassa ilmaantuvuusluku on jo yli 1 000.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 271 ihmistä, joista 16 on tehohoidossa.
Koronavirukseen liittyviä uusia kuolemantapauksia raportoitiin viimeisen vuorokauden aikana yksi. Yhteensä koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on Virossa kuollut tähän mennessä 142 ihmistä.
Tarkempaa tietoa Viron koronatilanteesta saa koronakartta-sivustolta.
The Baltic Guide uutisoi aikaisemmin tällä viikolla, että Viro kiristää koronarajoituksia.
Tiukimmat rajoitukset astuvat 12. joulukuuta voimaan Itä-Virun maakunnassa, jossa muun muassa ravintolat, kylpylät, museot ja teatterit suljetaan.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakoronatartunta
viro korona
viro koronarajoitus
viron koronatilanne
10.6.2026 | Kauneus
Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028
Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää
6.6.2026 | Viro
6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin
Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää
3.6.2026 | Viro
Viron lipun päivä
Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää
29.5.2026 | Viro
Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa
Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää
27.5.2026 | Viro
Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla
Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää
25.5.2026 | Viro
Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville
Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää
25.5.2026 | Mainos | Viro
Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!
Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää
25.5.2026 | Mainos | Viro
Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä
Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää