Tuoretta tietoa Virosta
26.10.2020 | Kulttuuri

Virolaiset kävivät elokuvissa viime vuonna 3,7 miljoonaa kertaa

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Virolaiset kävivät elokuvissa viime vuonna 3,7 miljoonaa kertaaKino Sõprus Tallinnassa on yksi Viron persoonallisimmista elokuvateattereista.

Virolaiset kävivät vuonna 2019 tiuhaan elokuvissa. Elokuvakäyntejä kertyi vuoden aikana lähes 3,7 miljoonaa, uutisoi Viron tilastokeskus. Käynnit lisääntyivät hieman edellisvuodesta.

Vuoden 2019 katsotuin elokuva oli A.H. Tammsaaren samannimisen romaanisarjan ensimmäiseen osaan perustuva Tõde ja õigus (Totuus ja oikeus), joka sai yli 267 500 katsojaa. Kyseessä on Viron uuden itsenäisyyden ajan katsotuin elokuva. The Baltic Guide on kertonut A.H. Tammsaaresta tässä jutussa.

Katsotuimpien elokuvien kärkikymmenikössä oli yhteensä neljä virolaista elokuvaa. Yksi niistä oli rallikuljettaja Ott Tänakista kertova dokumentti Ott Tänak: The Movie.

Vuoden aikana Viron valkokankailla nähtiin kaiken kaikkiaan 428 elokuvaa. Keskimääräinen pääsylipun hinta oli 5,8 euroa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Ott Tänak totuus ja oikeus virolainen elokuva

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää