23.8.2020 | Luonto

Peipsin sipuleita, luontonähtävyyksiä ja rantaelämää – Kaakkois-Viro hurmaa monipuolisuudellaan

Põlvan seutu tarjoaa hienoja luontokohteita ja Peipsijärven tunnelmaa.

Teksti ja kuvat Mikko Virta, kartta Eve Jaansoo

Räpinan satamasta avautuu komea näkymä Peipsijärvelle. Satamassa on suuri kahvila, josta saa myös lämmintä ruokaa. Uusi näkötorni valmistuu myöhemmin syksyllä.

Peipsijärven ylle on kerääntynyt tummia pilviä, kun saavun Räpinan satamaan. Tunnelma on jotenkin odottava, vain satakunta naurulokkia nautiskelee loppukesän lämpimästä päivästä. Rauhaisan tunnelman rikkoo yhtäkkiä pärinä, kun kolme vesiskootteria ilmestyy ruovikon takaa ja kaartaa sataman suojiin.

Satamassa on paatteja ja vesipelejä joka lähtöön. Keltainen muskelivene on huviveneiden keskellä kummallinen ilmestys: kuin mandariinisorsa pullasorsien joukossa.

Räpinan satamaa on kehitetty kovasti viime vuosina. Uuden satamarakennuksen lisäksi rannalle on kohoamassa näkötorni. Kahdeksankulmaisen kahvilarakennuksen ikkunoista avautuu hieno näkymä Peipsijärven ulapalle.

Ruusut kukkivat upeasti Sillapään palatsin puutarhassa Räpinassa.

Viron suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi on vaikuttava näky. Oikeastaan Räpinan kohdalla puhutaan Lämmijärvestä, joka on Suur-Peipsin eli Peipsi-Pihkvajärven keskimmäinen osa. Näillä seuduilla järvi on kapeimmillaan, joten itänaapuri Venäjän rannat ovat ihan lähellä.

Elokuussa ehtii näkemään vielä komeita kattohaikaroita. Tämä yksilö tepasteli Räpinan lähellä.

Sataman naapurissa levittäytyy Räpinan polderi, jonka erottaa järvestä kymmenen kilometriä pitkä patovalli. Neuvostoaikana järven kosteat rantamaat kuivatettiin viljelyskäyttöön pumppaamalla ja ojittamalla. Polderi oli upea lintukohde vielä kymmenisen vuotta sitten, kun niityt olivat kosteampia. Nyt viljelyskäyttöön otetut maat eivät houkuttele enää kahlaajia ja muita lintuja samaan malliin. Polderi on silti tärkeä Natura-alue.

Peipsin sipulit ovat maankuuluja. Nämä upeat sipuliletit olivat myynnissä Lüübnitsassa.

Räpinan satamasta hieman etelään on Lüübnitsan kylä, jossa Venäjän läheisyys on käsinkosketeltavaa. Venäjän puolella oleva Kolpinon saari on vain puolen kilometrin päässä.

Rannalla olevasta näkötornista näkee mainiosti Peipsin suurimpaan saareen. Vastarannan vihreä vahtitorni on tällä kertaa tyhjillään.

Lüübnitsan kylä tunnetaan ennen kaikkea sipuleistaan. Vaikka on vasta heinäkuun loppu, näkyy kylänraitin varrella jo monta myyntikojua, jotka ovat pullollaan sipuleita ja valkosipuleita. Paras sipuliaika on perinteisesti elo- ja syyskuussa.

Poikkean eräälle pihalle, jossa paikallinen emäntä juuri lajittelee sipuleitaan. Onneksi taskun pohjalla on hieman kolikoita ja saan hankittua maankuuluja Peipsin sipuleita pari kiloa.

Rouva kertoo kesän olleen sipuleiden kasvattamiseen hyvä. Hän esitteleekin ylpeänä pihalla kuivumassa olevia tuhansia kullankeltaisia sipuleita. Sitten hän vetäisee autotallin oven auki. Oven sisäpuolelle on ripustettu kymmenkunta sipuli- ja valkosipulilettiä, jotka on koristeltu kukkasin. Todellisia taideteoksia!

Suuri Taevaskoda on vaikuttava näky. Ahjajoen rannalla olevalle hiekkakiviseinämälle vie luontopolku.

Parkkipaikka on jo melkein täynnä, kun saavun Taevaskodan luokse. Kansaa vaeltaa kohti yhtä Viron kuuluisimmista luontonähtävyyksistä. Vastaan tulee jo pienempiä ja suurempia seurueita. Pakko myöntää, etten ole koskaan nähnyt näin paljon ihmisiä luontopolulla Virossa.

Taevaskodan hiekkakiviseinämä kohoaa uljaana parinkymmenen metrin matkan kohti taivasta. Upean näkymän kruunaa vaaleanruskean seinämän edestä tummana virtaava Ahjajoki. 400 miljoonaa vuotta vanhasta hiekkakivikalliosta erottuu eri värisiä kerrostumia: punertavia, ruskeita, vaaleita. Näkymä on kieltämättä upea. Ei ihme, että tänne tullaan Tallinnasta asti. Jokaisen virolaisen on kuulemma ainakin kerran elämässään käytävä Taevaskodalla.

Taevaskoda on muutenkin erityinen paikka. Kallion maisemissa on kuvattu tärkeitä elokuvia, kuten Neuvostoliitossa kymmeniä miljoonia katsojia kerännyt elokuva Viimne reliikvia eli Viimeinen pyhäinjäännös.

Polkua pitkin takaisin kävellessä kuuluu ihan läheltä kuningaskalastajan korkea vihellys. Jokien sinistä jalokiveä ei kuitenkaan hevin pääse näkemään. Jäälind eli jäälintu on Taevaskodan symboli.

Postitietä eli vanhaa Tartto–Võru-tietä kutsutaan Viron kauneimmaksi päällystetyksi maantieksi. Vanhat kilometritolpat muistuttavat entisistä ajoista.

Taevaskodan läheltä kulkee Viron kauneimmaksi päällystetyksi maantieksi kutsuttu Postitie. Vanha Tarton ja Võrun välinen tie onkin idyllinen. Mutkitteleva tie kaartaa mäestä alas ja sitten taas ylös. Tietä ympäröivät kauniit puukujat ja viljelmät.

Postitien historiasta kertovat vanhat sillat, kilometritolpat ja kievareiden paikat. Vielä 1800-luvulla näitä teitä pitkin kuljettiin postivankkureilla.

Postitien kiinnostavin pysähdyspaikka on Viron maantiemuseo, jossa voi tutustua Viron teiden ja liikenteen historiaan. Viime vuonna avattu konehalli esittelee kiehtovalla tavalla liikenneturvallisuutta ja autojen historiaa. Lasten lempikohde on tietysti liikennepuisto, jossa naskalit pääsevät itse ratin taakse.

Postitien varrella on monta mukavaa taukopaikkaa. Palojärven telttailualue sijaitsee samannimisen järven rannalla. RMK:n eli Viron metsähallituksen hoitamalla alueella voi telttailla ilmaiseksi tai käydä vaikka paistamassa makkarat ja uimassa.

Postitietä kutsutaan Viron kauneimmaksi, mutta kauniita ovat myös tien laidan pelloilla ruokailevat kattohaikarat. Suurimmasta parvesta ynnään parikymmentä porkkananokkaa.

Tolpannokissa olevissa risupesissä seisoskelee vielä isoja poikasia odottamassa lähtökäskyä. Elokuussa niidenkin on aika lähteä kohti Afrikkaa.