21.4.2020 | Kulttuuri
Yrjön yön merkkitulia poltetaan Virossa uudella tavalla 22. huhtikuuta
Yrjön päivän aattona 22. huhtikuuta 2020 eri puolilla Viroa poltetaan merkkitulia.
Huhtikuun 23. päivä on nimipäiväkalenterissa Yrjön päivä, johon Viron kansanperinteessä liittyy paljon perinteitä. Päivää juhlitaan Virossa myös koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana. Juhlinta ajoittuu Yrjön päivän aattoon, keskiviikkoon 22. huhtikuuta 2020.
Viron ulkomuseon tietojen mukaan Yrjön päivä (jüripäev) on tärkein karjan laitumelle päästämisen ja maanviljelyksen pyhä. Ennen vanhaan tehtiin erilaisia rituaaleja, joilla pyrittiin takaamaan karjan hyvä terveys.
Yksi keinoista oli polttaa nuotioita, jotka pelottivat pois metsän eläimiä, erityisesti susia.
Yrjön yön merkkitulia kartalla
Tulien polttamisen perinne elää edelleen. Keski-Viron Paiden linnassa sijaitseva historiakeskus Wittenstein on tänä vuonna tehnyt aloitteen, jotta ihmiset ympäri Viroa sytyttäisivät Yrjön päivän aattona 22. huhtikuuta Yrjön yön merkkitulia (jüriöö märgutuled).
Koska suuremmat ihmisjoukkojen kokoontumiset ovat viruksen leviämisen ehkäisemiseksi kiellettyjä, historiakeskus kehottaa sytyttämään tulia vaikka turvallisesti kotipihalle ja merkitsemään tulipaikan tapahtuman nettikartalle.
Lue lisää Paidesta
Lue tästä The Baltic Guiden juttu Paidesta ja historiakeskus Wittensteinista, jonka torniin myös syttyy keskiviikkoiltana tuli.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Marek Metslaid / Toolbox Estonia
Lue lisää samasta aiheestahistoriakeskus wittenstein
jüriöö
jüriöö märgutuled
kansanperinne
tapahtumia virossa
virolaiset tapahtumat
viron tapahtumat
yrjön yö
10.6.2026 | Kulttuuri
Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa
Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää
9.6.2026 | Kulttuuri
Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia
Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää
8.6.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää
7.6.2026 | Kulttuuri
Tallinnan kitarafestivaali 2026
Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää
5.6.2026 | Kulttuuri
Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille
Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää
5.6.2026 | Kulttuuri
Estonian Fashion Festival 2026
Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää
4.6.2026 | Kulttuuri
Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa
Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää
3.6.2026 | Kulttuuri
Kings of Leon livenä Tallinnassa
Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää