13.3.2020 | Luonto

Metsä rauhoitti levottoman mielen – luonto-opas tuntee metsän terveysvaikutukset

Viisitoista minuuttia luonnossa olemista riittää rauhoittumiseen. ”Olla hetken aikaa niin, ettei ole mitään tavoiteltavaa”, sanoo Kaspar Leppik.

Luonto-opas Kaspar Leppik löysi metsästä suunnan elämälleen. Nyt hän kannustaa myös muita lähtemään luontoon.

Oranssi paperi pilkottaa sammalpeitteen alta. ”Ihmiskunta on etääntynyt luonnosta”, hymähtää Kaspar Leppik noukkiessaan sammalen alle piilotetun kohuke-patukan paperin.

Leppik kertoo keräävänsä roskia luonnosta alituisesti. ”Lapseni sanoi, etten voi siivota koko maailmaa. No, Tallinnassa käydessäni en kerää ihan kaikkea mukaani. Tämä metsä on kuitenkin kyläni ja kotini.”

Metsä jossa kävelemme, sijaitsee suurten erämaiden keskellä, Soomaan kansallispuiston pohjoispuolella. ”Tulen tänne usein keräämään sieniä ja marjoja tai telttailemaan lapseni kanssa.”

Luonto-oppaana Soomaalla työskentelevä Kaspar Leppik on oikeastaan kaupunkilaispoika. Metsän ja luonnon hän löysi kuitenkin jo lapsuudessaan Tallinnassa Nõmmella asuessaan.

Tekniikan alalla hyvissä hommissa työskennellyt mies päätti kuusi vuotta sitten tehdä äkkikäännöksen ja jättää kaiken taakseen.

”Silloinen parisuhteeni ajautui umpikujaan, joten lähdin etsimään itseäni luontoon. Puoliso ja lapsi jäivät Tallinnaan ja minä muutin tänne metsän keskelle.”

Oravanpyörä oli tehnyt muutenkin tehtävänsä. Projektipäällikkönä työskennellyt Leppik ei ollut tyytyväinen elämäänsä.

”Aloin jo perjantai-iltapäivisin vilkuilla kelloa, milloin pääsisin lähtemään luontoon. Ja sitten posotin yhtä soittoa Soomaan metsiin. Tunsin, että täällä pystyin hengittämään vapaasti.”

Nyt Kaspar Leppik asuu pikkuruisessa mökissä Põhja-Sakalan kunnan metsien keskellä ja tekee luonto-oppaan töitä Soomaa.comin ja oman TherapyTours-firman kautta. Mies ammentaa kokemastaan myös oppaan työssä.

”Kerron retkeläisille siitä, miten luonto auttoi minua eteenpäin vaikeassa elämäntilanteessa. Haluan esimerkilläni auttaa myös muita ja rohkaista ihmisiä antamaan itselleen mahdollisuuden irtautua arjen paineista.”

Palaute uudenlaisesta tyylistä on ollut pääosin positiivista. ”Muistan erään pariskunnan, jolle kerroin tarinani. Oli liikuttavaa, kun mies tuli myöhemmin kehumaan. Virolainen miehen köriläs ei ihan helposti aina avaudu.”

Toki Leppik vetää luontoretkiä myös perinteisemmällä tyylillä. Tärkeintä hänen mukaansa on se, että luontoon on ylipäänsä lähdetty.

Ja onhan ihan tutkittu juttu, että metsässä oleminen kampittaa stressin ja kasvattaa hyvinvointia. Metsäkävelyitä määräävät nykyään jo lääkäritkin.

”Viisitoista minuuttia luonnossa olemista riittää. Olla hetken aikaa niin, ettei ole mitään tavoiteltavaa. Hyöty ei ole käsin kosketeltavaa, vaan se on henkistä, ehkä vähän mystistäkin”, hän luonnehtii.

Missä metsän ja luonnon voima sitten piilee?

”Luonto on neutraali, se vähät välittää meistä tai egoistamme. Täällä ei tarvitse koko ajan keskittyä siihen, mitä muut mahtavat minusta ajatella. Luonnossa saat antaa itsellesi luvan olla tässä ja nyt. Metsässä ei ole myöskään jatkuvaa informaatiotulvaa, se on sopivan monotoninen.”

Tallustelemme pitkin kaunista mäntykangasta. Sateen kastelemat punamustat petäjät seisovat harjanteella kuin pylväät pyhäkössä. Hippiäinen laulaa innokkaasti rinteen kuusikossa, sitä säestää kuusitiainen. Kevät on jo nurkan takana.

Kaspar Leppik pysähtyy suuren männyn juurelle ja osoittaa puun rungossa olevaa jälkeä. Vinottain leikatut viirut ovat pihkan kerääjien tekemiä, ehkä puolen vuosisadan takaa.

Kolmen maakunnan rajalla sijaitseva seutu on paitsi metsä-Viroa parhaimmillaan, myös virolaisen kulttuurin kehto. Kaspar Leppik mainitsee Mart Saaren, jonka kotiseutumuseo sijaitsee Soomaan pohjoislaidalla.

”Täällä ovat eläneet myös taidemaalari Köler, säveltäjät Kappit ja runoilija Lydia Koidula. Luonto oli tärkeä inspiraation lähde myös taiteilijoille.”

Vain kivenheiton päässä sijaitsee Kurgjan maatila, jossa 1800-luvun heräämisajan suurmies Carl Robert Jakobson asui noin 150 vuotta sitten. Näiden metsien halki hän käveli työpaikalleen Viljandiin.

Polku viettää alas kosteaan kuusikkoon, jossa puuvanhusten harteilla riippuu pitkiä naavatupsuja. Ne ovat merkkinä puhtaasta ilmasta, mutta myös siitä, että harvesteri ei ole täällä toviin vieraillut.

Metsien hakkuut saavat Kaspar Leppikin mietteliääksi. Juuri Kurgjan lähiseudun metsissä on hakattu viime viikkoina vanhaakin puustoa. Hän kuitenkin suhtautuu hakkuisiin maltillisesti.

”En halua olla mikään ääriaktivisti. Ymmärrän sen puolen, että metsät antavat täällä työtä paikallisille, mutta myös sen, että luontoa täytyy säilyttää.”

Kysymykseen, ovatko virolaiset kadottaneet yhteyden luontoon, hän vastaa: ”Periaatteessa kyllä. Yhteiskuntamme on keskittynyt menestymiseen. Jo koulussa kasvatetaan siihen, että sinun pitää olla koko ajan parempi ja nopeampi.”

”Koko ajan pyrimme luksusta kohti. Samalla joudumme uhraamaan paljon aikaa, jotta olisimme kilpailukykyisiä. Totta kai pitää huolehtia perusasioista: mistä saada rahaa ruokaan ja muuhun.”

”Olemme kuitenkin unohtaneet, että ihminen on osa luontoa. Kaikki on lopulta tullut luonnosta”, hän sanoo.

Loppuun kuin aameneksi pyy viheltää laulunsa kuusikon uumenista.

Soomaan luonto on lumonnut retkeläisiä läheltä ja kaukaa.

Kaspar Leppikin suurin elämys sattui eräänä kesäyönä.

”Oli pilkkopimeää, kun yhtäkkiä kuulin koirien ääniä. Ajattelin, että omituista, koiria keskellä yötä metsässä. Sitten tajusin, että se olikin susilauma, joka ohitti minut aivan lähietäisyydeltä. Se oli todella voimakas kokemus!”

Hän kuitenkin muistuttaa, että elämys on usein myös aivan lähellä. Siihen tarvitaan yrityksetöntä olemista, rentoa valppautta. ”Istut puun alla ja vain seuraat, miten puut liikkuvat tuulessa. Ja yhtäkkiä olet luonnon kanssa yhtä.”