18.11.2019 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Joulukierros Tallinnan historiaan – joulu- ja tammikuun aikana on opastettuja kävelykierroksia Vanhassakaupungissa
Tallinnan Raatihuoneentorin joulumarkkinoilla käyntiin voi tänä vuonna yhdistää myös opastuskierroksen Vanhassakaupungissa.
Tallinnan joulumarkkinat ja Tallinnan kaupunginmuseo järjestävät joulukauden sunnuntaisin opastettuja kävelyretkiä vanhassakaupungissa kaupungin 800-vuotisjuhlan kunniaksi.
Jouluretki alkaa Raatihuoneentorilta suuren joulukuusen alta ja jatkuu Tallinnan kaupunginmuseolle osoitteeseen Vene 17, josta jatketaan Toompeaan, kaupungin varsinaiselle synnyinpaikalle. Matkalla kuullaan tarinoita Tallinnan vanhimmista paikoista ja joulunvietosta kautta historian. Kierros päättyy Neitsyttornin kahvilaan, jossa nautitaan hehkuviinit.
Kierros kestää 1,5 tuntia, jona aikana käydään myös kahdessa näyttelyssä. Lippujen hintaan kuuluu opastus, kaksi museovierailua ja alkoholiton hehkuviini. Liput maksavat 15 euroa, opiskelijoilta ja eläkeläisiltä 13 euroa.
Lippuja saa ennakkoon Piletilevi-lippupalvelusta ja Tallinnan kaupunginmuseon kassalta. Liput ovat voimassa 7 vuorokautta, joten museovierailut voi tehdä myöhemmin ominkin päin. Opastukset ovat viroksi, englanniksi ja venäjäksi.
Aikataulut:
1., 8., 15., 22. ja 29. joulukuuta:
Viroksi klo 14.30
Venäjäksi klo 15.00
Englanniksi klo 15.30
5. tammikuuta:
Venäjäksi klo 14.30
Englanniksi klo 15.00
Venäjäksi klo 15.30
Teksti Vesa Häkli, kuva Visit Estonia / Sergei Zjuganov
Lue lisää samasta aiheestajoulumarkkinat tallinna
opaskierros tallinna
opas tallinna
opastettu kierros tallinna
oppaan kanssa tallinnassa
tallinnan joulumarkkinat
Tallinnan museot
vanhakaupunki tallinna
6.3.2026 | Vapaa-aika
Motoexotica-näyttely omia polkujaan kulkeville
Kun suureen messuhalliin asetetaan esille moottoripyöriä, mönkijöitä, ATV:itä ja UTV:itä, matkailuautoja, muutama jenkkirauta, sähköpolkupyöriä, moottorikelkkoja – käytännössä kaikkea, mikä … Lue lisää
5.3.2026 | Vapaa-aika
Virtuaalitodellisuus vai retroelämykset – sinä päätät!
Oletko myöhäinen boomeri tai X-sukupolven edustaja, joka tekoälyvyöryn, virtuaalitodellisuuden, TikTok-meemien ja arkistressin keskellä muistelee toisinaan murheetonta lapsuuttaan? Tallinnassa, Noblessnerin … Lue lisää
3.3.2026 | Vapaa-aika
Tallinnan Meremessut ovat veneilykauden ennakkonäytös
Viron ja oikeastaan koko Baltian alueen suurimmat venemessut pidetään tämän viikon lopulla eli 5.-8. maaliskuuta Tallinnassa. Laulujuhlakentän naapurissa Pirita-tien … Lue lisää
4.2.2026 | Vapaa-aika
Yksi, kaksi, kolme – Euroopan saunamaraton!
Perjantaina vietetään Etelä-Viron Otepäällä 15. Euroopan saunamaratonin avajaisriehaa, tosin tiettävästi ilman vöyriläisen saunatrion osanottoa. Maratonin osaltahan kyse on lauantaina … Lue lisää
31.1.2026 | Vapaa-aika
Sateenkaarielämää Tallinnan yössä
Yksi läheisimmistä ystävistäni jo neljännesvuosisadan ajalta on suomalainen nainen nimeltään Pirkko. Hän vierailee Virossa noin kahdesti vuodessa, ja yhteinen … Lue lisää
23.1.2026 | Vapaa-aika
Tarton hiihtomaraton on hyvin aikataulussaan
Lähes ikoninen Tarton hiihtomaraton järjestetään odotusten mukaisesti 14.–15.2., kiitos viime viikkojen erinomaisten talvisten sääolojen. Tämän maailmanlaajuisesti tunnetun hiihtotapahtuman päämatka … Lue lisää
11.1.2026 | Vapaa-aika
Riemuitse Viron talvesta
Viro on talvisin todellinen matkailijan ihmemaa. Lumeen kietoutuneet mäntymetsät, jäätyneet suot, maastohiihto ja laskettelu… mistä kannattaisikaan aloittaa, jos haluaa … Lue lisää
4.1.2026 | Vapaa-aika
Yhdistetyn MC-osakisat Otepäällä
Talviurheilun ystävät tietävät, missä Otepää sijaitsee ja mistä paikkakunta on tunnettu: maastohiihdosta! Ensi viikonvaihteessa, 9.-11.1. yhdistetyn maailmancup-osakilpailu järjestetään juurikin … Lue lisää