Baltian paronit
Alatskivin linna on yksi Viron näyttävimmistä kartanoista. Peipsijärven lähellä sijaitsevassa kartanossa on nykyisin museo, ravintola ja pieni hotelli.
Viron lukuisat kartanot kertovat yläluokan elämästä. Oli aika jolloin Viro ja virolaiset kuuluivat aatelisille. Näistä aatelisista puhutaan ”Baltian paroneina”.
Laatutietoisuus oli korkealla Baltian aateliston keskuudessa. Se väki todella tiesi olevansa parempia ja arvokkaampia ihmisiä kuin muut. Tätä tietoa ei mitenkään pidetty vakan alla ja säätytietoisuus olikin Baltian aateliston näkyvämpiä piirteitä.
Muita väestöryhmiä olivat sitten aatelittomat ja ei-saksalaiset eli paikallinen maarahvas. Aateliston ylpeyden ja uhkeuden selitti osittain se, että kyse oli pienaatelistosta, korkean jalosukuisia oltiin vain verrattuna aatelittomiin.
Monenlaisia aatelisukuja
Saksalaisen järjestyksen mukaan aateliston huipulla oli kuningas ja kuninkaalliset prinssit kruununperimysjärjestyksessä. Kuningashuoneen ulkopuolella olivat suurherttuat, vaaliruhtinaat (valitsivat Saksassa keisarin), arkkiherttuat, herttuat, ruhtinaat, kreivit, paronit eli vapaaherrat ja ritarit.
Kun puhutaan Baltian paroneista ja aatelisista, niin silloin puhutaan Latvian ja Viron alueista. Liettuan historia on toisenlainen. Latviassa oli kaksi ”aateliskuntaa” eli ritarihuonetta ja Virossa samoin kaksi. Liivinmaan ja Kuurinmaan ritarihuoneet kattoivat Latvian ja Virumaan, Saarenmaan ritarihuoneet Viron.
Herttuoita Baltian ritarihuoneet tuntevat vain yhden, ruhtinassukuja oli 15, kreivillisiä sukukartanon omistavia oli 21 ja vapaaherroja sitten enemmän. Loput olivatkin ritareita. Se oli sen verran alhainen aatelisarvo (siis alin aatelisarvo), ettei sitä käytetty tittelinä.
Latvia ja Viro eli Liivinmaa valloitettiin 1200-luvulla. Saksalaiset tekivät ristiretkiä pakanallisten heimokuntien alueille ja valloittivat alueen heimoalue kerrallaan. Valloitettu alue oli sitten valloittajan omaisuutta.
Viron alueelle syntyi neljä uutta ”valtiota”. Tarton piispalla ja Lännen ja saarten piispalla olivat omat hiippakuntansa jotka olivat myös ”valtioita”. Pohjois-Viroa hallitsi Tanska ja näiden alueiden väliin jäävä Keski-Viro kuului Saksalaiselle ritarikunnalle.
Saksalainen ritarikunta oli aatelisten ritarien sotilaallinen munkkijärjestö, aivan kuten kuuluisat Temppeliherrat tai Johanniitat. Sotilasmunkit eivät tarvinneet vasalleja, kaikki muut tarvitsivat.
Ritariarmeija kustannettiin keskiajalla läänityksillä. Ritarille osoitettiin kylä, jonka verotuotot olivat hänen palkkansa. Tavallisesti ritarin tuli myös asua kylässään ja niin koko alue katettiin lääninherralle uskollisilla sotilailla. Kylässä kuin kylässä oli aina ritari muutaman asemiehensä kanssa. Normaalisti ritarit pitivät järjestystä alueillaan, mutta kutsun tullessa kaikki vasallit lähtivät sotaan lääninherransa lippujen alla.
Liivinmaalla tarvittiin paljon vasalleja ja suurin osa saatiin maan valloitukseen osallistuneista ritareista. Oikeastaan sitä vartenhan sotaan oli lähdetty – virallisesti toki käännyttämään pakanoita, mutta ei ajatus omasta läänityksestä koskaan ollut kovin kaukainen.
Aivan kaikkiin tarpeisiin ei saksalaisia riittänyt ja niin monesta virolaisesta heimopäälliköstä tuli piispojen tai Tanskan kuninkaan vasalli. Se oli nopea yleneminen kylän vanhimmasta kylän lääninherraksi. Näitä tapauksia oli erityisesti Saarenmaalla.
Seuraava suuri aatelissukujen lisäys koettiin uskonpuhdistuksen aikaan. Saksalainen ritarikunta katollisena munkkijärjestönä lakkautti itsensä ja sen maa-alueet jaettiin aatelissukuisten ritarimunkkien kesken. Keski-Viroon, entisille ritarikunnan alueille, nousi kartanoiden verkko.
Kolmas aatelissukujen laine oli Ruotsin vallan aikana. Ruotsin valtio palkitsi ansioituneita 30-vuotisen sodan upseereita aatelisarvolla. Näille vasta-aateloiduille osoitettiin läänitykset Ruotsin Itämeren maakunnista, ei varsinaisesta valtakunnasta eli Ruotsista ja Suomesta.
Näiden murrosaikojen lisäksi yksittäisiä aatelointeja tapahtui koko ajan. Aatelissukuja sammui, muutti muualle Eurooppaan ja muualta myös muutettiin Liivinmaalle ja kotiuduttiin. Hallitsijat olivat aina ”meren toisella puolella”, joten kuninkaallista hovia ei Liivinmaalla koskaan ollut eikä sen mukanaan tuomaa ylhäisaatelia. Liivinmaalla elivät ritarien jälkeläiset eli pienaateli.
Aatelin valtakunta
Viron ja Latvian eli Liivinmaan aatelilla oli saksalaiset juuret. Baltian aateli muistutti paljon Preussin Junkkereita, sikäläistä pienaatelia. Se oli juuri se yhteiskuntaluokka, joka rakensi Preussin valtion ja teki tästä yhdestä pienestä saksalaisvaltiosta Saksan keisarikunnan emovaltion. Pienaateliston henkiset arvot olivat sellaiset, että he sopivat täydellisesti erilaisiin hallintotehtäviin, oli kyse sitten armeijan upseerien viroista tai siviilihallinnon tehtävistä.
Venäjän keisarikunnassa Baltian aatelistosta peräisin olevien virkamiesten ja sotapäälliköiden määrä oli selvästi ylikorostunut ja se kertoo kasvatuksesta ja aateliskunnan arvomaailmasta.
Aatelisto hallinnoi myös Viroa. Kartanot vastasivat alueensa teistä, kievareista, kirkoista ja järjestyksen pidosta. Kruunun ei tarvinnut kustantaa mitään, kaiken maksoi paikallinen aateli. Alueen paikallishallinnosta vastasivat maapäivät eli aateliskokoukset, jotka valitsivat tarvittavat virkamiehet. Virkamiehille ei maksettu palkkaa. Oli aatelin kunniatehtävä palvella maataan omalla kustannuksellaan. Tämäkin sopi ainaisessa rahapulassa olevalle keskushallinnolle mainiosti.
Näin toimittiin erityisesti suuren Pohjan sodan jälkeen, kun Ruotsin Itämeren maakunnat olivat siirtyneet Venäjälle Uudenkaupungin rauhassa. Uudet alueet hallitsivat itse itseään ja itse myös rahoittivat hallintonsa. Tämä oli Pietari Suuren kannalta hyvä järjestely.
Jalosukuiset
Ihminen vertaa itseään toisiin määritelläkseen oman arvonsa. Viron pienaatelilla ei ollut ylhäisaatelia ja aristokratiaa johon itseään verrata, he saattoivat verrata itseään vain kaupunkien saksalaisväestöön tai kartanon töissä olevaan rahvaaseen. Tässä vertailussa oli hyvin helppo vakuuttua olevansa niin sivistykseltään, koulutukseltaan kuin elintavoiltaankin ympäristöään parempi.
Arvo ja sen korostaminen oli tärkeää. Oli aivan mahdotonta, että olisi tehty matkaa kahden hevosen vetämissä vaunuissa. Niin köyhää kartanoa ei ollutkaan, ettei vaunujen eteen saatu neljää hevosta, ja kuusi hevosta oli normaali säädyn mukainen määrä.
Jalosukuiset luonnollisesti seurustelivat toisten jalosukuisten kanssa ja menivät naimisiin vain toisten aatelisten kanssa. Muutamassa vuosisadassa aatelistosta kehittyi eristäytynyt sosiaaliryhmä, joka eli omaa elämäänsä muun yhteiskunnan rinnalla, ei sen keskellä.
Sitten ensimmäinen maailmansota muutti sen maailman, jossa aatelisto eli. Kovennettu konservatismi oli Baltian aatelin vastaus Venäjän keisarikunnan romahtamiseen. Piti perustaa Baltian herttuakunta, joka yhdistäisi Latvian ja Viron. Paikalliselle väestölle suunniteltiin äänioikeutta jo 1950-luvulle, kun siirtymäkausi olisi ohi.
Aateli ja ympäröivä yhteiskunta lähtivät täysin eri suuntiin, Baltian tasavallat syntyivät ja aatelin merkitys katosi. Suurin osa aateliskartanoista pilkottiin maareformissa 1919 ja viimeisetkin aateliset lähtivät Saksaan 1940 Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksen turvin. Baltian aatelin tarina päättyi.
Lähde historia-artikkelin jalanjäljille!
Luitko Antti Sarasmon historia-artikkelin ja haluat tietää lisää?
Viron kartanoportaalin mukaan kartanoiden kulta-ajalla maassa oli yli 1 200 pääkartanoa ja satoja pienempiä kartanoita. Kartanoiden tämän hetken tilanne voi olla mitä tahansa upeasta loistosta täydelliseen romahdukseen. Kunnostetuissa kartanoissa on muun muassa hotelleja, kylpylöitä ja ravintoloita. Kartanoita on myös museoina ja yksityisasuntoina.
Viron kartanoista on paljon kirjallisuutta sekä tietoa internetissä. Netistä tietoa saa muun muassa osoitteesta www.mois.ee, jossa esitellään kartanoiden historiaa ja niiden nykyistä tilannetta. Viron kartanoturismin nettisivu on osoitteessa www.manor.ee. The Baltic Guiden nettiarkistossa osoitteessa www.balticguide.ee on paljon kartanoaiheisia juttuja hakusanalla “kartano”.
Teksti Antti Sarasmo, kuvat Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaantti sarasmo baltiansaksalaiset virossa viron historia viron kartanokulttuuri viron kartanonherrat viron kartanot
