25.5.2019 | Viro
TSOJ tekee suomalaista opiskelijatoimintaa tutuksi Virossa
Vuosijuhla on TSOJ ry:n tärkein vuosittainen tapahtuma.
“Terveisiä TSOJ:sta! Olen Amanda Suomala, 21-vuotias kauppatieteiden opiskelija Tallinnassa. Huhtikuussa minusta tuli myös Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry:n uusi puheenjohtaja.
Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry, eli TSOJ on toiminut yli 10 vuotta Tallinnassa.
TSOJ:n tehtäviin kuuluu erilaisten tapahtumien järjestäminen, edustaminen tilaisuuksissa sekä opiskelijoiden auttaminen erilaisissa käytännön asioissa. TSOJ on yksi suurimmista suomalaisista opiskelijajärjestöistä ulkomailla. Jäseniä meillä on noin 700.
Järjestämme paljon tapahtumia vuoden aikana. Suurin ja merkittävin järjestämämme tapahtuma on vuosijuhla, joka järjestetään loppuvuodesta.
Vuosijuhlia voisi kuvailla lähinnä järjestömme syntymäpäiväjuhliksi pitkine iltapukuineen ja frakkeineen. Vuosijuhliin osallistuvat kutsuvieraina muun muassa opiskelijoita Tartosta, Suomesta sekä kunniavieraana Suomen Viron suurlähettiläs puolisoineen.
Opiskelijayhdistystoiminta on vielä Virossa melko tuntematonta verrattuna Suomeen. Yritämme kovasti tehdä toimintaamme tunnetuksi ja toivommekin virolaisia yrityksiä yhteistyökumppaneiksemme.
Toimimme tiiviissä yhteistyössä Nordic Economic Student Unionin (NESU) ja International Law Student’s Organisationin kanssa.
TSOJ:n tärkein tehtävä on tuoda iloa, hauskuutta ja tukea suomalaisten opiskelijoiden elämään. Omalta osaltani lupaan tehdä parhaani ylläpitääkseni TSOJ:n tehtävää. Hauskaa pidetään jatkossakin!”
Teksti Amanda Suomela, kuva TSOJ ry
Lue lisää samasta aiheestaamanda suomala
opiskelu tallinnassa
opiskelu virossa
suomalaiset opiskelijat tallinnassa
suomalaiset opiskelijat virossa
tsoj ry
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää