Tuoretta tietoa Virosta
8.4.2019 | Historia

Tyttö joka satamassa

Tyttö joka satamassa Sex and the Sea -näyttelyssä on esillä kirjeitä, matkalaukkuja, keulakuvia, eksoottisia tuliaisia, pin-up-julisteita ja valokuvia eri puolilta maailmaa.

Hiidenmaalainen nuorukainen sekoitti suomalaisneitokaisten päät sata vuotta sitten.

 

“Mitä varten sinä valloitit minun nuoren sydämen. En saa rauhaa missään. Sinun kuvasi on aina silmäini edessä.”

Näin kirjoitti Maria Sahlmann Hiidenmaalta kotoisin olleelle Markukselle 16. heinäkuuta 1915. Kirje on vain yksi lähes sadasta rakkausviestistä, joita suomalaiset neitoset virolaiselle merimiehelle 1. maailmansodan vuosina kirjoittivat.

Lempeä tirisevät kirjeet löytyivät Viron merimuseosta, jonne perikunta oli tajunnut lahjoittaa ne Markuksen ja tämän vaimon kuoltua. 

Kun tunnettu hollantilainen multimediataiteilija ja ohjaaja Saskia Boddeke sai kirjeet käsiinsä, hän innostui. Markuksen kirjeenvaihto Marian ja kolmenkymmenen muun suomalaisnaisen kanssa tuntui sopivan kuin nappi silmään Sex & the Sea -näyttelyyn, jota Boddeke valmisteli museon kanssa Tallinnan Lentosatamaan.

Boddeken mukaan kirjeet paljastavat hienosti aikakauden tunnelman ja etenkin naisten kokemukset. Sodan pelko eli Suomessakin, ja tytöt pelkäsivät Markuksen saavan Virossa kutsun rintamalle.

“Hienoa kirjeissä ovat myös kuvaukset vuodenajoista ja mitä silloin tehtiin. On kesää, syksyä, talven pimeyttä ja voimakkaita tunteita.”

2 500 pullon installaatio on kerätty Virosta.

Boddekea ei juurikaan kiinnosta, millainen mies Markus itse oli. Hänelle Markus edustaa vain merimiehen arkkityyppiä. Hurmaavahan miehen on täytynyt olla, koska hän sai pauloihinsa niin rikkaita kuin köyhiäkin tyttöjä. Tiettävästi Markus oli hyvä laulaja ja hänellä oli moottoripyörä.

Silti Boddekea kiinnostaa, löytyisikö Suomesta Markuksen itsensä kirjoittamia kirjeitä.

Jotkut naisista kirjoittivat vain kerran, mutta muutamia heilojaan Markus tapasi toistuvasti. Marian kanssa yhteydenpito kesti vielä, kun molemmat olivat tahoillaan naimisissa.

“Sinulle jolle lahjoitin puhtaan sydämeni ja nyt saan ottaa sen takaisin särkyneenä”, Maria kirjoitti marraskuussa 1915.

Marialle ja toisille tytöille selvisi, että Markus kirjoitteli muillekin. Naiset tietysti suuttuivat, koska luulivat olleensa ainoita. Markukselle kuitenkin annettiin anteeksi. Boddekea on liikuttanut kirjeiden hellä sävy.

“Moni varmaan harrasti seksiäkin hänen kanssaan, mutta ylipäänsä tytöille tuntuu olleen tärkeää, että heillä oli joku mies epävarmana aikana.” 

 

Sex & the Sea -näyttely, Lennusadam, Vesilennuki tee 6, Tallinna.

 

Kiihkoa ja kaihoa merellä

Lentosataman uusi Sex & the Sea -näyttely kertoo pitkien merimatkojen yksinäisyydestä, koti-ikävästä, himosta ja fantasioista, jotka törmäävät satamien todellisuuteen.Tunteisiin eläytymistä avittaa näyttelytila, joka on kuin valtava verenpunainen buduaari. Aistillisen tiheä tunnelma on osa elämystä siinä missä esineet, videot ja vitriinitkin.

Viron merimuseon panos on ollut suuri näyttelyn teknisessä toteuttamisessa ja rakentamisessa. Saskia Boddeken luoma näyttely on kiertänyt Hollannissa ja Pohjoismaissa ja nähtiin viime vuonna Kotkassa. Näyttely on avoinna 19.1.2020 asti. 

 

Teksti Arja Korhonen, kuvat Aron Urb, Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
lennusadam merenkulun historia merimies purjehtiminen rakkauskirje saskia boddeke seksi ja meri uusi näyttely lentosatamassa

6.12.2024 | Historia

Viron sotamuseo avasi uuden kiertävän näyttelyn 

Viron sotamuseo avasi uuden kiertävän näyttelyn 

Viron sotamuseo Viimsissä on avannut uuden näyttelyn, jossa muistetaan 1.12.1924 tapahtumia, jolloin kommunistijoukot yrittivät kaapata vallan Virossa. Perjantaina 29. … Lue lisää

24.11.2024 | Historia

Menneisyyden muistumat

Menneisyyden muistumat

Otepään talviurheilukaupungin keskustassa oli suuri puistoalue, jossa oli neuvostosotilaiden hautausmaa. Sellainen sankarihautausmaa, jossa lepäsivät Otepään ”vapauttaneet” neuvostosankarit. Samanlaisia sotilashautausmaita … Lue lisää

15.11.2024 | Historia

camera icon5
Viron miehitysajan kauhuista kertovat sen uhrit itse

Viron miehitysajan kauhuista kertovat sen uhrit itse

Viron neuvostomiehityksestä ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä kertominen on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Neuvostoliiton seuraaja, Venäjä käy tällä hetkellä aggressiivista … Lue lisää

12.11.2024 | Historia

On aika muistaa viime sotaa

On aika muistaa viime sotaa

Isäni vaiettu sotavankeus: Petri Saraste (Otava, 2024) Toimittajan työn ja oman Kiovan kokemuksen kautta lähelle tullut Ukrainan sota … Lue lisää

15.8.2024 | Historia

Narvasta on aina taisteltu

Narvasta on aina taisteltu

Armon vuonna 1697 ruotsalaisessa Narvan kaupungissa italialainen Du Thillier pisti miekallaan englantilaista Hoylea. Tämän tiedämme vanhoista oikeudenkäyntiasiakirjoista. Narva näyttää … Lue lisää

17.7.2024 | Luonto

Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri

Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri

Tämän kesän ykköskohde on monille varmasti Itä-Viro. Alueen autenttiset matkailukohteet, nähtävyydet ja edulliset hinnat houkuttelevat yhä enemmän myös suomalaisia … Lue lisää

28.6.2024 | Historia

Kiek in de Kök on taas avoinna yleisölle

Kiek in de Kök on taas avoinna yleisölle

Kiek in de Kökin torni on avattu uudelleen yleisölle lähes vuoden kestäneen remontin jälkeen. Museossa voi myös nauttia uudesta … Lue lisää

23.6.2024 | Historia

Kohtalon kolhima Tartto

Kohtalon kolhima Tartto

Näkymä oli varmasti romanttinen. Hiljalleen virtaavan vehreän joen rannalla oli pensaita kasvavia raunioita. Talojen päätyjä, muurin kappaleita ja mäellä … Lue lisää