Tuoretta tietoa Virosta
5.8.2018 | Ostokset

Torilla tavataan!

Torilla tavataan!Nõmmen tori on siisti ja viehättävä ostospaikka, jossa on mukava viettää aikaa, vaikkei ostoksia tekisikään.

Moni haluaa ulkomaanmatkallaan nähdä arkista elämää ja paikallisten tapoja. Torit ovat siihen loistava vaihtoehto. Moni-ilmeinen Tallinna on moni-ilmeinen myös toriensa puolesta. TBG esittelee kaupungin kolme päätoria, joissa näkee virolaista elämänmenoa ja eri aikakausien tyylien kirjoa.

 

Aime myy Keskustorilla kukkia. Hänen mukaansa suomalaiset ostavat erityisesti perennoja.

Keskustori (Keskturg)

Melkein vieressä kohoaa jyhkeä Stockmann, mutta Tallinnan Keskustorilla (Keskturg) sukelletaan toisenlaiseen kaupanteon maailmaan, jota ei enää juuri muualta löydä.

Kirjavat kotitakit heiluvat henkareissa, suolakurkku- ja hapankaalisaaveista saa herkullisia maistiaisia ja kummallisesta aaltopeltihökkelistä voi ostaa kaupungin kenties parhaimpia suolaisia ja makeita piirakoita – ellei sitten kurvaakin viereiselle uppopaistettujen piirakoiden myyntikojulle.

Kurkkuja saa toreilta monin eri tavoin hapatettuina. Kannattaa aina pyytää myyjältä maistiaista.

Keskustorilla on kaikkea: laadukkaita kauden marjoja ja vihanneksia, hedelmiä, vaatteita, mausteita, juustoa, lihaa, kalaa ja sekalaista antiikkia. Torialue levittäytyy laajalle ja hieman nukkavierut kojut seuraavat toisiaan.

Kannattaa asioida myös torin kauppahallissa. Osta juustokauppiaalta suluguni-juustoa ja leipäkauppiaalta lavash-leipää. Kun kotona sulatat juuston leivän päälle, saat herkullisen pikkusuolaisen.

Keskustori (Keskturg)

Sisäänpääsy esim. Lastekodu-kadulta. Perille pääse keskustasta helposti kävellen tai raitiovaunuilla 2 ja 4 (pysäkki Keskturg).

www.facebook.com/pages/Tallinna-Keskturg

 

 

Nõmmen tori (Nõmme turg)

Tallinnan lounaisosassa sijaitseva Nõmmen tori on kaunis kuin karamelli. Nõmmella on tehty torikauppaa vuodesta 1908 lähtien. Vuonna 2009 täydellisen kasvojenkohotuksen kokenut tori on nykyisin paikka, jossa on ostosten teon lisäksi mukava viettää aikaa.

Torin keskellä solisee suihkulähde ja sen ympärille levittäytyvät kahviloiden terassit. Tori on kooltaan paljon pienempi kuin Keskustori tai Baltian asematori, ja osin siksi niin viehättävä. Siisti ympäristö ja kauden satoa notkuvat myyntitiskit ovat todellinen ilo silmälle.

Torin laidassa on kaunis vihreä kauppahalli. Se tuhoutui dramaattisesti tulipalossa pian vuoden 2009 remontin jälkeen, mutta rakennettiin heti uudestaan.

Lisäväriä torielämykseen saa matkustamalla Nõmmelle kaukoliikenteen junalla Tallinnan rautatieasemalta. Matka kestää vajaan vartin. Nõmmen rautatieasemalta on parin minuutin kävely torille. Samalla voi ihailla Nõmmen kaupunginosan sympaattista keskustaa.

Nõmmen tori (Nõmme turg)

Turu plats 8, Tallinna. Perille pääsee keskustasta busseilla 10, 27, 33, 23 ja 36 tai Elronin junalla.

www.facebook.com/nomme.turg/

 

Baltian asematori on sekä hyvä ostoskohde että komea nähtävyys. Torin menoa voi tarkkailla ravintolakojujen kattoterasseilta.

Baltian asematori (Balti Jaama Turg)

Reilu vuosi sitten uudistuneena avattu tori ei ole entisensä. Poissa ovat eltaantuneelta lihalta haisevat kauppahallit, vanhaa roinaa kauppaavat ukot ja rujot torikojut.

Tilalle on tullut huipputrendikäs torikeskus, jossa hipsterit, mummot ja turistit shoppaavat sulassa sovussa.

Hienon rakennuksen uumenista löytyy luomu-, lähiruoka- ja herkkukauppoja, Selver-marketti sekä monipuoliset liha- ja kalaosastot.

Italialaista, korealaista, raakaruokaa ja paljon muuta löytyy Baltian asematorin ravintolavalikoimasta.

Torirakennuksen yläkerrassa on antiikkia, käsitöitä ja vaatteita kauppaavia liikkeitä. 

Marjoja, hedelmiä ja vihanneksia notkuvia toritiskejä on niin ulkona kuin sisätiloissakin.

Jos vatsaa kurnii, voi torin paristakymmenestä ruokapaikasta valita mieleisensä. Tarjolla on muun muassa georgialaisen keittiön antimia, katukeittiön herkkuja burgereista wrappeihin ja vegaanista ruokaa.

Penkkejä ja pöytiä on ulkosalla runsaasti, joten katukeittiöiden antimia voi nauttia Toompean komeaa mäkeä ihaillen. Balti Jaama Turg ei olekaan pelkästään tori, vaan moderni kaupunkitila. 

Baltian asematori (Balti Jaama Turg)
Kopli 1, Tallinna. Torille pääsee keskustasta ja satamasta helposti kävellen tai keskustasta raitiovaunuilla 1 ja 2. Auton voi pysäköidä torin parkkihalliin.

https://astri.ee/bjt

 

 

 

 

Muualla Virossa käy myös näillä toreilla:

  • Tartto, Soola 10. Etelä-Viron suurin ja monipuolisin tori. Kannattaa myös käydä uudistuneessa kauppahallissa. 
  • Viljandi, Turu 16. Mulgimaan pääkaupungin tori on runsaudensarvi, josta voi hankkia tuoreita marjoja, hedelmiä, kukkia ja vihanneksia.
  • Pärnu, Suur-Sepa 18. Viime vuonna uudistuneena avattu tori tarjoaa monipuolisen valikoiman kauden vihanneksia ja marjoja.    

 

 

Teksti Mikko Virta ja Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
hedelmät kauppahalli kivoja toreja tallinnassa pärnun tori torikahvilat toriravintolat vihannekset viljandin tori

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää