21.7.2018 | Historia
Võrumaan keskiaikainen helmi
Vastseliinan museo toimii entisessä kievarissa. Museo esittelee keskiaikaisia tapoja ja linnan asukkaiden elämää.
Vanhan-Liivinmaan keskus oli 1300-luvulla rakennettu Vastseliinan piispanlinna.
Entisessä kievarissa toimivassa museossa voi kokea, millaista elämä oli linnassa vuosisatoja sitten. Elämyksellinen näyttely esittelee linnan asukkaiden elämää ja keskiaikaisia tapoja.
Piispanlinnan raunioihin voi tutustua kiipeämällä torniin, josta aukeaa komea näkymä kumpuilevaan etelävirolaiseen maisemaan.
Raunioiden keskellä oli aikoinaan kappeli, jossa 1353 nähtiin valkoisen ristin ilmestys. Vastseliinasta muodostui jo keskiajalla tunnettu pyhiinvaelluskohde ja sitä se on vielä nykyäänkin.
Vastseliinaan avataan tänä vuonna pyhiinvaelluskeskus, joka palvelee Piritan luostarista Vastseliinaan kulkevia ihmisiä. Matkaa Piritalta on päätepisteeseen yli 400 kilometriä, mutta halutessaan voi kävellä vain muutaman kilometrin matkan.
Pyhiinvaeltajille majoitusta tarjoavaan keskukseen on mahdollista tutustua myös museovierailla.
Vastseliinan piispanlinnan rauniot ja museo, Vana-Vastseliina, Võrumaa. www.vastseliinalinnus.ee
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestahistoria
keskiaikainen linna
koko perhe
linnanrauniot
linnoitus
pyhiinvaellus
Vastseliinan linna
Võrumaa
19.8.2025 | Historia
Salkku lompakkona
Lopulta inflaatio oli niin pitkällä, ettei pieniä ruplan seteleitä enää laskettu. Ne niputettiin sadan kappaleen nipuiksi, ja näitä nippuja … Lue lisää
13.8.2025 | Historia
Tallinn Fringe Festival hauskuttaa ja lumoaa
Tallinn Fringe on festivaali, joka järjestetään Tallinnassa jo yhdeksättä kertaa peräkkäin. Fstivaali kutsuu esittävän taiteen ammattilaisia esiintymään ja esittelemään … Lue lisää
13.8.2025 | Historia
Polje Helsingin historiaan – lähde Olympiaterminaalin 75-juhlavuoden digiopastetulle kierrokselle
Uusi omatoiminen kierros vie sinut ainutlaatuiselle matkalle ympäri Helsinkiä Olympiaterminaalin ja muiden olympiateemaisten rakennusten maailmaan. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua … Lue lisää
10.8.2025 | Historia
Kuinka 1980 olympiaregatta muovasi Tallinnaa?
Heinäkuussa tulee kuluneeksi 45 vuotta Moskovan vuoden 1980 kesäolympialaisista ja niiden osana Tallinnassa järjestetyistä purjehduskisoista. Suomi saavutti olympiaregatasta yhden … Lue lisää
23.7.2025 | Historia
Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan
YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää
22.7.2025 | Historia
Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi
Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää
20.6.2025 | Historia
Montaa on ollut juhannusjuhlaa
Juhannusyön hämärässä valossa jämerä virolainen isäntämies riisuutui peltonsa kulmalla. Sitten hän alastomana alkoi peltoa kiertää, kuinka monta kierrosta – … Lue lisää
29.5.2025 | Historia
7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos
Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää