Tuoretta tietoa Virosta
3.7.2018 | Historia

Älä aja ohitse!

Älä aja ohitse!

Järvan ja Jõgevan maakunnissa on monta kiinnostavaa kesäkohdetta.

 

Tavallisesti Tallinna–Tartto-maantieltä ei poiketa sivuun, mutta se kannattaa.

Paiden keskustassa on linnoitusalue, jossa on Vallitornin lisäksi laululava ja lasten leikkialue. Alueella on paljon kivisiä kalkkikivipatsaita. Lähes sata patsasta ovat tulosta Paepäevad (Kalkkikivipäivät)-tapahtumista. Yksi hienoimmista Paiden patsaista on kuitenkin Arvo Pärtin syntymäkodin vieressä sijaitseva flyygeli.

Viron kevätpääkaupunki Türi on aivan Paiden naapurissa. Siellä järjestetään vuosittain kukkamarkkinat. Muina aikoina voi kysyä turismi-infosta neuvoa avoinna olevista puutarhoista.

Seidlan kaunis mamsellimylly on harvoja edelleen käytössä olevia myllyjä.

Türin radio- ja televisiomuseo esittelee tekniikkaa vuosikymmenten takaa. Türin radiomasto oli aikanaan Pohjois-Euroopan korkein rakennelma, jonka tuhosi Puna-armeija tuhosi vuonna 1941. Türin ravintolat sijaitsevat keskusta-alueella, esimerkiksi Kadri Tare avautuu jo kello 7.00.

Albussa sijaitseva Seidlan tuulimylly on peräisin 1700-luvulta ja on maan ainoa toimiva niin sanottu hollantilaistyyppinen eli mamsellimylly. Hyvän tuulen sattuessa voi nähdä myllyn toimintaa.

Siellä jauhetusta ruisjauhosta tekee leipänsä myös lähistöllä sijaitseva Põhjaka Mõisan ravintola, joka sijaitsee Tallinna–Tartto-tien varrella Mäekülassa. Adaveren tuulimylly on muutettu joka päivä auki olevaksi ravintolaksi.

 

Joki halkaisee kauniin Põltsamaan kaupungin. Ranta-aluetta on kunnostettu ja linnoituksen lisäksi voi tutustua myös kartanoihin. Karting-rata on avoinna ympäri vuoden ja joelle voi mennä melomaan. Kaupungissa on useita majoituspaikkoja, joissa yöpyminen kahdelle voi maksaa alle 40 euroa/yö. 

  

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Triinu Lamp, Raivo Laanes

Lue lisää samasta aiheesta
adaveren tuulimylly arvo pärt kadri tare mamsellimylly põhjakan kartano seidlan tuulimylly türin radio- ja televisiomuseo türin radiomasto

19.8.2025 | Historia

Salkku lompakkona

Salkku lompakkona

Lopulta inflaatio oli niin pitkällä, ettei pieniä ruplan seteleitä enää laskettu. Ne niputettiin sadan kappaleen nipuiksi, ja näitä nippuja … Lue lisää

13.8.2025 | Historia

Tallinn Fringe Festival hauskuttaa ja lumoaa

Tallinn Fringe Festival hauskuttaa ja lumoaa

Tallinn Fringe on festivaali, joka järjestetään Tallinnassa jo yhdeksättä kertaa peräkkäin. Fstivaali kutsuu esittävän taiteen ammattilaisia esiintymään ja esittelemään … Lue lisää

13.8.2025 | Historia

Polje Helsingin historiaan – lähde Olympiaterminaalin 75-juhlavuoden digiopastetulle kierrokselle

Polje Helsingin historiaan – lähde Olympiaterminaalin 75-juhlavuoden digiopastetulle kierrokselle

Uusi omatoiminen kierros vie sinut ainutlaatuiselle matkalle ympäri Helsinkiä Olympiaterminaalin ja muiden olympiateemaisten rakennusten maailmaan. Se tarjoaa mahdollisuuden tutustua … Lue lisää

10.8.2025 | Historia

Kuinka 1980 olympia­regatta muovasi Tallinnaa?

Kuinka 1980 olympia­regatta muovasi Tallinnaa?

Heinäkuussa tulee kuluneeksi 45 vuotta Moskovan vuoden 1980 kesäolympialaisista ja niiden osana Tallinnassa järjestetyistä purjehduskisoista. Suomi saavutti olympiaregatasta yhden … Lue lisää

23.7.2025 | Historia

Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan

Uusi teemaohjelma johdattaa katsojan Viron historiaan

YouTube-sarja Minun Tallinnani on viihdyttänyt katsojia jo yli 30 jakson verran. Sarjassa Risto Lassila tutustuttaa suomalaisia Tallinnan nähtävyyksiin, palveluihin, … Lue lisää

22.7.2025 | Historia

Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi

Mart Laarin kirja metsäveljistä nyt suomeksi

Historioitsija Mart Laarin kirja Metsäveljet. Aseellinen vastarinta rautaesiripun takana toisen maailmansodan jälkeen käsittelee Baltian maiden vapaustaistelijoiden, metsäveljien, vastarintaa neuvostomiehityksen … Lue lisää

20.6.2025 | Historia

Montaa on ollut juhannusjuhlaa

Montaa on ollut juhannusjuhlaa

Juhannusyön hämärässä valossa jämerä virolainen isäntämies riisuutui peltonsa kulmalla. Sitten hän alastomana alkoi peltoa kiertää, kuinka monta kierrosta – … Lue lisää

29.5.2025 | Historia

camera icon7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää