16.11.2017 | Ostokset
Verkkouutinen Arkkitehtikilpailun voitto ratkesi – Tallinnan Kaubamajan tuleva ulkomuoto on selvillä
CITYBREAK-niminen työ voitti kilpailun Tallinnan Kaubamaja-tavaratalon arkkitehtonisesta ilmeestä.
Tallinnan Kaubamaja-tavaratalon arkkitehtuurikilpailu on ratkennut. Kilpailun voitti arkkitehtitoimisto DAGOpen OÜ:n kilpailutyö CITY BREAK. Voittajatyö valittiin 15 ehdokkaan joukosta.
Voittajatyön luojat kertovat, että he halusivat tuoda Tallinnan kaupunkikuvaan jotakin uutta ja siitä erottuvaa, joka silti samalla sopisi hyvin ympäristöönsä. Tehtävä ei ollut ollut helppo, sillä Kaubamaja sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla Tallinnaa. Tekijöiden tavoitteena oli luoda tila, joka on ihmisille ja ympäristölle avoin. Kaubamaja on jatkossa ostospaikan lisäksi myös yhä enemmän kohtaamispaikka.
Yksityiskohtaisempi suunnittelutyö alkaa heti. Varsinainen tavarataloremontti alkaa 2020 ja kestää vähintään 4–5 vuotta.
Arkkitehtikilpailun osana järjestettiin yleisöäänestys, minkä voitti Võrk-niminen kilpailutyö. Kummatkin kilpailuvoittajat julkaistiin 15.11.2017.
The Baltic Guide kirjoitti kilpailusta viikko sitten.
Teksti Silja Hurskainen, kuva arkkitehtitoimisto DAGOpen OÜ
Lue lisää samasta aiheestakaubamaja
matka tallinnaan
tallinnasta
tekemistä virossa
viron nähtävyydet
viroon
virossa
virosta
8.7.2024 | Mainos | Ostokset
6![Viru Keskus – Tallinnan paras kohtaamispaikka](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/07/ViruKeskus-2-620x310.jpg)
Mainos Viru Keskus – Tallinnan paras kohtaamispaikka
Viru Keskus toivottaa kaikki tervetulleeksi Viron suurimpaan kauppakeskukseen, jossa on tekemistä ja nähtävää koko perheelle. Olitpa sitten kiinnostunut shoppailusta, … Lue lisää
30.6.2024 | Ostokset
Virossa asuntojen hinnat jatkavat nousuaan
Vaikean taloustilanteen seurauksena Viron tilastokeskus on raportoinut asuntojen hintojen huomattavasta noususta vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä. Viimeisimpien julkaistujen lukujen valossa … Lue lisää
28.6.2024 | Ostokset
Ülemiste Keskus ja sen ympäristö laajenee tulevaisuudessa
Kesäkuun 19. päivä järjestettiin yleinen keskustelutilaisuus, jossa esiteltiin alustavat suunnitelmat Ülemisten keskuksen ja sen ympäröivän alueen laajentamisesta. Kyseinen laajennus … Lue lisää
25.6.2024 | Ostokset
5![Minkälaiset aurinkolasit kesäksi – maskit, lentäjälasit, over-size vai sport-chic?](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/06/TallinnaOptika_small-620x310.jpg)
Minkälaiset aurinkolasit kesäksi – maskit, lentäjälasit, over-size vai sport-chic?
Yhä useammin suomalainen matkailija löytää itsensä Virosta hankkimassa silmälaseja itselleen. Kesän kynnyksellä ajankohtaisia ovat erityisesti aurinkolasit. Optikkoliikkeiden mallistoissa on … Lue lisää
17.6.2024 | Ostokset
6![Kesän parhaat käsityöoluet Virosta](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/06/kesaolut-1-620x310.jpg)
Kesän parhaat käsityöoluet Virosta
Uuden sukupolven pienpanimot Virossa panostavat korkeaan laatuun, omaperäisyyteen ja paikallisten raaka-aineiden hyödyntämiseen. Näiden panimoiden käsityöoluet tarjoavat monipuolisia ja rohkeita … Lue lisää
13.6.2024 | Ostokset
Satoja käsityöoluita Tallinnassa – makumatka ympäri maailman
Tänä viikonloppuna (14.–15.6) järjestetään suosittu Tallinn Craft Beer Weekend. Kävijöille on tarjolla yli 350 erilaista käsityöolutta eri puolilta maailmaa. … Lue lisää
23.5.2024 | Ostokset
Kukkaloistoa Haapsalussa
Idyllisessä länsivirolaisessa kylpyläkaupungissa Haapsalussa kukat valloittavat Kastani-kadun lauantaina 25. toukokuuta. Kukkapäivänä puutarhurit myyvät kauneimpia taimiaan ja kukkiaan kävijöille. Kukkapäivästä … Lue lisää
14.5.2024 | Ostokset
Türin kuuluisat kukka-markkinat juhlivat puutarha-kauden alkua
Türin kolmipäiväiset kukkamarkkinat alkavat perjantaina 17. toukokuuta. Pieneen Keski-Viron kaupunkiin kokoontuvat kauppiaat ja puutarhaharrastajat eri puolilta Viroa ja ulkomaita. … Lue lisää