Tuoretta tietoa Virosta
6.9.2017 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Jääkiekon SM-liigaa pelataan ensimmäistä kertaa Tallinnassa – tammikuun pelissä vastakkain Pelicans ja HPK

Jääkiekon SM-liigaa pelataan ensimmäistä kertaa Tallinnassa – tammikuun pelissä vastakkain Pelicans ja HPKLahden Pelicans tulee toista kertaa Tallinnaan pelaamaan SM-liigan runkosarjan ottelun. Tällä kertaa vastustajana on SaiPa.

Ensimmäistä kertaa Suomen jääkiekon SM-liigan historiassa pelataan runkosarjan ottelu ulkomailla. 27. tammikuuta 2018 Lahden Pelicans ja hämeenlinnalainen HPK pelaavat Pelicansin kotiottelun Tallinnan Tondiraban jäähallissa.

Asiasta uutisoi tänään keskiviikkona Pelicans.

”Haluamme olla toiminnassamme innovatiivisia edelläkävijöitä ja ennen kaikkea tarjota kannattajillemme ainutlaatuisia kokemuksia. Tätä on valmisteltu kaikessa hiljaisuudessa jo hyvä tovi ja olemme todella tyytyväisiä, että nyt voimme alkaa tosissaan rummuttamaan tätä”, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoo seuran tiedotteessa.

Seurojen mukaan peliin on aluksi tarjolla vain matkapaketteja. Pelkät peliliput tulevat myyntiin myöhemmin, mikäli niitä irtomyyntiin jää.

 

Teksti: Silja Hurskainen, kuva: Pelicans

Lue lisää samasta aiheesta
hpk jääkiekko lahti matkailu pelicans sm-liiga Tallinna tondiraba

4.6.2026 | Vapaa-aika

European Disc Golf Festival 2026

European Disc Golf Festival 2026

  Yksi viime vuosien nopeimmin kasvaneista urheilulajeista on frisbeegolf, joka on saavuttanut valtavan suosion niin Virossa kuin muuallakin Euroopassa. Siksi … Lue lisää

2.6.2026 | Vapaa-aika

Viron ilmailupäivät 2026

Viron ilmailupäivät 2026

Viron ilmailumuseo tarjoaa ilmailun ystäville perinteisen lentonäytöksen ja toivottaa vierailijat tervetulleiksi Viron ilmailupäiville 2026. Kahden päivän ajan, 6.–7.6. perheet ja … Lue lisää

13.5.2026 | Vapaa-aika

Karlovan päivät Tartossa

Karlovan päivät Tartossa

Karlova on kaupunginosa aivan Tarton keskustan eteläpuolella, ja se on ainutlaatuinen koko Euroopassa. Alueella on vahva yhteisöhenki, jota juhlistetaan … Lue lisää

12.5.2026 | Ravintolat

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää

9.5.2026 | Vapaa-aika

camera icon5
Pidä lapset liikkeellä lomalla – viihdyttäviä kohteita koko perheelle

Pidä lapset liikkeellä lomalla – viihdyttäviä kohteita koko perheelle

Loma Virossa on erinomainen valinta lapsiperheelle, mutta vaikka maasta löytyy satoja laadukkaita leikkipuistoja, koko lomaa ei ehkä kannata viettää … Lue lisää

5.5.2026 | Vapaa-aika

Romurallia yläilmoissa

Romurallia yläilmoissa

Itä-Virumaalla, Jõhvistä Tarttoon vievän maantien varrella Väike-Pungerjassa järjestetään lauantaina 9.5. romuralli paikassa, joka on hieman sivussa kaupungeista mutta ainutlaatuinen … Lue lisää

23.4.2026 | Vapaa-aika

Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla

Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla

Vapunpäivä eli 1.5. on Virossa muodostunut jo perinteikkääksi amerikkalaisten autojen harrastajien kaudenavajaispäiväksi. Tänä vuonna avajaisia vietetään aiempaa näyttävämmin, koko … Lue lisää

22.4.2026 | Vapaa-aika

Rattafest 2026 -pyöräilyfestivaali

Rattafest 2026 -pyöräilyfestivaali

Rattafest 2026 on monipäiväinen festivaalihenkinen retkipyöräily- ja ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään luonnonkauniilla Setomaan alueella Kaakkois-Virossa. Tapahtuma on suunniteltu olemaan enemmän … Lue lisää