25.8.2017 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Lauantaina pidettävä muinaistulien yö sytyttää kokot rannoille Itämeren alueella
Muinaistulet syttyvät ympäri Itämeren rantoja lauantaina 26.8.
Elokuun viimeisenä lauantaina on viime vuosina yhä enemmän ryhdytty viettämään muinaistulien yötä. Pohjanmaan alueella on vietetty 1800-luvulta lähtien venetsialaisten yötä samaan aikaan. Molempien perinne poikkeaa kuitenkin toisistaan.
Muinaistulien yö on peräisin koko Itämeren alueen varoitustulista. Niistä on mainintoja jo viikinkiajoista lähtien. Tapa herätettiin henkiin vuonna 1992 Virossa ja Suomessa. Tulet sytytetään auringon laskiessa.
Tulien sytyttämisellä tuodaan mieleen meren tärkeys sekä huoli Itämeren hyvinvoinnista. Tallinnassa syttyvät tulet muun muassa Kalarannassa ja Lentosatamassa. Molemmissa on ohjelmaa.
Kalarannassa, Bagjump Active Centerissä alkaa juhlinta jo kello 15.00. Paikalle tulevat myös DJ:t ja taikuri. Tilaisuus on ilmainen ja paikalla on tarjoilua.
Jokainen voi myös sytyttää oman tulensa ja ilmoittaa sen Muinaistulien yö -sivustolle www.ancientlights.eu/fi, jossa on esillä koko Itämeren alueen tulet.
Teksti: Mikko Savikko, kuva: EAS / Margus Heinmets
Lue lisää samasta aiheestailta
Itämeri
Kalaranta
kokko
Lentosatama
nuotio
ranta
yö
15.7.2026 | Vapaa-aika
Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille
Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää
14.7.2026 | Vapaa-aika
Tutustu Viroon pyörän selästä
Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää
13.7.2026 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia
Tallinnan TV-tornin näköalatasanne tarjoaa 175 metrin korkeudessa sijaitsevana Pohjois-Euroopan korkeimmat näköalat ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkailla koko Tallinnaa. Kirkkaalla säällä näkymät … Lue lisää
12.7.2026 | Vapaa-aika
Loppukesän ja syksyn tapahtumia
Kesän ja alkusyksyn musiikkitarjontaa esittelimme jo toukokuun lehdessä, joten nyt keskitymme ruoka- ja markkinatapahtumiin, yhteisöjuhliin ja vähän myös urheilun maailmaan … Lue lisää
4.7.2026 | Vapaa-aika
Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.
Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää
2.7.2026 | Vapaa-aika
Vesille venosen mieli…
…on suomalainen sanonta ja säe Kalevala-eepoksen yhdeksännestä runosta. Veneillä sekä monilla meistä ihmisistäkin on luontainen halu päästä vesille ja matkaan. … Lue lisää
30.6.2026 | Vapaa-aika
Haapsaluko hiljainen kaupunki?
Haapsalu on idylliseen kesänviettoon mainiosti sopiva pikkukaupunki manner-Viron länsirannikolla, noin 90 kilometriä Tallinnasta länteen. Kaupungin sydämessä on taivaita kohti jo … Lue lisää
23.6.2026 | Vapaa-aika
Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa
Mitä tapahtui Liisalle sen jälkeen, kun hän palasi Ihmemaasta? Pystyikö hän sopeutumaan arkiseen elämään fantasian täyteisten kokemustensa jälkeen? Tätä kysyivät … Lue lisää