Tuoretta tietoa Virosta
18.8.2017 | Viro

Verkkouutinen Sunnuntaina juhlitaan Viron uudelleen itsenäistymisen päivää – Luvassa konsertteja, piknikejä ja kansallispukujen tuuletusta.

Sunnuntaina juhlitaan Viron uudelleen itsenäistymisen päivää – Luvassa konsertteja, piknikejä ja kansallispukujen tuuletusta.Tallinnassa uudelleen itsenäistymisen juhla on Vapauden aukion vieressä olevalla Harjumäellä.

Viron kahdesta vuosittaisesta itsenäisyyspäivästä jälkimmäinen, uudelleen itsenäistymisen päivä, on sunnuntaina 20.8.

Tallinnan eri kaupunginosissa järjestetään juhlapäivänä monia eri tapahtumia.

Kello 14 alkaa keskustassa Harjumäellä elokuun 20. päivän aukiolla juhlakonsertti, jossa esiintyy puolustusvoimien orkesteri solisteinaan Nele-Liis Vaiksoo ja Rolf Roosalu.

Tallinnan Televisiotornissa ja sen ympäristössä vietetään kello 11–18 perhepäivää. Televisiotornilla on suuri symbolinen merkitys juuri uudelleen itsenäistymisessä.

Perhepäivänä tornin luona on mahdollista tutustua muun muassa puolustusvoimien, pelastuslaitoksen ja palokunnan toimintaan. Päivän lopuksi paikan päällä esiintyy Viron rock-musiikin supertähti, Tanel Padar & The Sun.

Tartossa kaupunkilaisia odotetaan kello 11 Emajoen ääreen Vapaussodan muistomerkin luokse päivää juhlistamaan. Kaupunkilaisia kannustetaan tulemaan paikalle kansallispuvuissa. Luvassa on puheita ja musiikkiesityksiä, jonka jälkeen siirrytään yhdessä kansallispukujen tuuletuksen hengessä keskustan puistoon piknikille.

Pärnussa juhlitaan urheilullisesti. Kello 12 starttaa Uhla-Rotikülan elämysjuoksu, joka starttaa Uulun stadionilta ja päättyy Raekülan stadionille. Sporttailun jälkeen voi suunnata Koidulan museon pihaan, jossa pidetään juhlakonsertti.

 

Teksti: Silja Hurskainen, kuva: Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
itsenäisyyspäivä juhla konsertti Pärnu Tallinna tartto uudelleen itsenäistymisen päivä Viro

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää