Tuoretta tietoa Virosta
18.7.2017 | Ostokset

Rouhean rentoa ruotsalaista

Rouhean rentoa ruotsalaista

Homeart myy tuotteiden sijaan elämäntyyliä.

 

Sisustusliike voi olla paljon enemmän kuin vain kauppa. Siitä esimerkki on Tallinnan Telliskivissä sijaitseva Homeart, joka on omistajansa Kairit Potiseppin luomus.

”Tutustutamme asiakkaillemme elämäntyyliä”, kuvailee Potisepp liikkeensä ohessa olevassa kahvilassa, joka sekin jo kertoo, että kyseessä ei ole pelkkä kauppa. Kahvilaan voi pistäytyä ilman ostosaikeita liikkeessä, mutta toisaalta se on oleellinen osa sisustuspuotia.

Potisepp toivoo, että kahvila saa asiakkaan viihtymään liikkeessä. Samalla kahvikupin ääressä voi nauttia musiikista, kynttilänvalosta ja ympärillä levittäytyvästä tyylistä.

 

Tyyli on Homeartissa tarkkaan mietitty. Ruotsissa aikanaan asunut ja työskennellyt Potissepp mieltyi skandinaaviseen makuun. Suurin osa Homeartin tuotteista onkin peräisin lahden länsipuolelta. Muovisia esineitä liikkeestä ei juuri löydä, vaan hyllyillä on paljon puuta, lasia ja nyt kovasti suosiossa olevaa betonia.

Potisepp halusi luoda liikkeen, joka mahdollistaisi sisustamisen siedettävällä budjetilla.

”Emme ole todella halpa, mutta emme myöskään ekslusiivinen. Haluamme näyttää, että pienemmälläkin rahalla saa kivan ja viihtyisän sisustuksen.”

Suomalaiset asiakkaat ovat löytäneet 12 vuotta olemassa olleen myymälän hyvin. Potiseppin mukaan kesäaikaan 80 % asiakkaista on suomalaisia. Simppeli, moderni sisustus tuntuu uppoavan suomalaiseen asiakaskuntaan. 

 

Mistä löytää?
Homeart, Telliskivi 60a, Tallinna.
www.homeart.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta
Homeart Kairit Potisepp koti sisustus Telliskivi

11.12.2024 | Ostokset

Tallinnan luovin joulutori

Tallinnan luovin joulutori

Tallinnan Kalamajassa sijaitseva Telliskiven luova keskus järjestää tunnelmalliset joulumarkkinat sunnuntaina 15. joulukuuta. Tämä suosittu tapahtuma levittäytyy ympäri Telliskiven aluetta, … Lue lisää

7.12.2024 | Ostokset

Viron taideakatemian vuotuiset joulumyyjäiset tänä sunnuntaina 

Viron taideakatemian vuotuiset joulumyyjäiset tänä sunnuntaina 

Viron taideakatemia järjestää jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneet joulumyyjäiset koulun päärakennuksessa Pohjois-Tallinnassa (Kotzebue 1) 8. joulukuuta kello 11.00–17.00. Tapahtumapaikalle on helppo … Lue lisää

7.12.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

5.12.2024 | Ostokset

Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat tarjoavat makuja ja käsitöitä Itämeren rannoilta

Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat tarjoavat makuja ja käsitöitä Itämeren rannoilta

Perinteiset Tallinnan Pyhän Mikaelin kirkon joulumarkkinat järjestetään lauantaina 7.12. kello 11.00–14.00. Markkinapaikkana toimii keskiaikaisen sisterssiläisluostarin sisäpiha ja kellari, joka … Lue lisää

2.12.2024 | Mainos | Ostokset

Suomalaiset joulutuotteet Prismassa: makuja ja perinteitä pohjoisilta naapureiltamme

Mainos Suomalaiset joulutuotteet Prismassa: makuja ja perinteitä pohjoisilta naapureiltamme

Joulu on aikaa, jolloin pöydät notkuvat erityisiä ja kodikkaita makuja. Jos haluat tuoda juhlapöytääsi ripauksen suomalaista joulun henkeä, löydät … Lue lisää

29.11.2024 | Ostokset

Vuoden 2024 paras luomutuottaja sekä parhaimmat luomutuotteet on valittu

Vuoden 2024 paras luomutuottaja sekä parhaimmat luomutuotteet on valittu

Paras luomutuottaja sekä parhaimmat luomutuotteet palkittiin 26. marraskuuta vuosittaisen luomuviljelykonferenssin palkintojenjakotilaisuudessa. Palkinnot jakoi alue- ja maatalousministeri Piret Hartman. Vuoden … Lue lisää

28.11.2024 | Ostokset

Joulutorien tunnelmaa Pohjois-Tallinnassa

Joulutorien tunnelmaa Pohjois-Tallinnassa

Tallinnan maailmankuulu ja palkittu joulutori ei suinkaan ole kaupungin ainoa joulutori. Pohjois-Tallinnassa on kolme muutakin joulutoria, jotka kaikki tarjoavat … Lue lisää

20.11.2024 | Ostokset

camera icon10
Joululahjat tuliaisena

Joululahjat tuliaisena

Terminal Records levykauppa Terminal Records on Tallinnan musiikki- ja elokuvaharrastajien aarreaitta, joka tarjoaa laajan valikoiman vinyylejä, … Lue lisää