Shakaaleja ja niittyjen huoltoa
60 vuotta täyttävä lintuparatiisi elää muutoksessa
Tuuli tuivertaa mereltä, kun tapaan Matsalun kansallispuiston entisen johtajan, nykyisen luonnonsuojeluneuvoksen, Kaja Lotmanin Keemun tornin luona. Kivenheiton päässä tornilta asuva Lotman on elänyt Matsalun sydämessä jo lähes 25 vuotta, joten hän on oikea ihminen kertomaan Viron kuuluisimman suojelualueen kuulumisia.
Matsalun historia suojelualueena alkoi 1957. Lintujen metsästysalueena toiminut merenlahti suojeltiin tiukoilla määräyksillä. Myös perinteinen joutsenten metsästys kiellettiin.
Kaja Lotman painottaa Eerik Kumarin ansioita Matsalun suojelussa. Kumari tunnetaan legendaarisena linnuston tutkijana, joka yritti saada Matsalun suojeltua jo 30-luvulla.
”Eerik Kumari oli koko Matsalun lintututkimuksen perusta. Kumarin tutkimukset ovat siinäkin mielessä arvokkaita, että hän näki ajan ennen jokien syventämistä”, hän kertoo.
Juuri perustetun suojelualueen johtajana toimi Olav Renno ja työntekijöinä valvojat sekä inventoijat. ”Jo tuosta ajasta on arvokasta tutkimustietoa olemassa”, kertoo Lotman.
60-luvulla tutkimuksen ja valvonnan rinnalle nousi alueen esittely. ”Veneretket Kasarijoella alkoivat jo 1962 ja ovat jatkuneet tähän päivään asti.”
Vilkkaasta ympäristötoiminnasta antoivat osviittaa Lihulaan perustettu luonnonsuojeluyhdistys ja ympäristökasvatuksen järjestäminen.
Neuvostoliiton romahdettua seurasi monta reformia, mutta suojelualue ei ollut uhattuna. Vuonna 2004 Matsalusta tuli kansallispuisto, jonka johtajana Lotman toimi usean vuoden ajan.
Lotman haluaa nostaa esiin myös pitkäaikaisen johtajan Taivo Kastepõldin sekä paljon suojelualueelle antaneet työntekijät Eve Mägin, Triin Paakspuun, Maire Tomingin, Kaarel Kaiselin, Olavi Vainun ja Ilona Lepikin.
Auringon paiste muuttuu räntäkuuroksi ja maisema muuttuu Keemussa hetkessä valkeaksi. Puhe kääntyy siihen, miten Matsalun luonto on muuttunut kuudenkymmenen vuoden aikana.
Matsalun suurin rikkaus ovat olleet suuret niityt, jotka muualta Euroopasta ovat jo kadonneet. Eikä niittyjen säilyminen ole ollut Matsalussakaan päivänselvää. Lotmanin mukaan suurin haaste nykyään on hoitaa niittyjä perinteisin keinoin eli ilman koneita.
”Suurilla koneilla työ kävisi nopeammin, mutta se vaatisi teiden rakentamista ja jättäisi jälkiä luontoon.”
Matsalun erikoisuus ovat lehdesniityt eli metsäniityt. Niitä hyödynnettiin vuoden ympäri: talvella tehtiin polttopuita, alkukesästä niitettiin mehukasta heinää kotieläimille, loppukesällä tehtiin heinää ja kerättiin pähkinöitä.
Perinnekulttuurin vaaliminen onkin yksi Matsalun tärkeistä tehtävistä. Kaja Lotman korostaa, että ihmisen rooli on Matsalussa aina ollut tärkeä. Ihminen on toiminnallaan jättänyt luontoon monenlaisia jälkiä alkaen jokien syventämisestä ja uusien peltojen raivaamisesta.
”Jokien syventämisen negatiiviset vaikutukset huomattiin hyvin pian. Monet lintulajit vähenivät nopeasti, kun suuret alueet kuivuivat. Myös ravut katosivat.”
80-luvulla merenlahteen valui ravinteita lannoitteiden liikakäytöstä siinä määrin, että eräänä kesänä lähes koko lahti oli paksun viherlevän peittämä. ”Linnut tepastelivat lahden yli”, naurahtaa Lotman.
Nykyään merenlahden vesi on puhdasta, joskin EU:n myötä ravinteiden määrät ovat taas alkaneet pikku hiljaa kasvaa.
Muutos on Lotmanin mielestä kiehtova ilmiö. ”Matsalu on ollut kuin koelaboratorio siitä, mitä virolaisessa luonnossa on tapahtunut eri aikoina”
Yksi muutos, jota ei voi pysäyttää, on maan kohoaminen. ”Pahin asia, joka kosteikkoalueelle voi tapahtua, on niittyjen kuivuminen. Lisäksi tilannetta pahentavat vähälumiset talvet.”
Niittyjen kuivumisesta ovat kärsineet etenkin kahlaajat, kuten etelänsuosirri, mustapyrstökuiri ja suokukko. Niiden määrät ovat vähentyneet takavuosista. ”Aikoinaan suokukko oli tavallinen pesimälintu, nyt pareja on 1–2.”
Lotman muistuttaa, että joidenkin lajien suhteen vähenemisen syyt ovat muualla, esimerkiksi talvehtimispaikoilla. ”Suuria globaaleja prosesseja emme pysty täällä pysäyttämään.”
Shakaalien ilmestyminen Matsaluun on yksi esimerkki luonnon muuttumisesta. Lotman näkee shakaalin yhtenä osana muutosten jatkumoa, johon ovat kuuluneet supikoirien ja minkkien tulo sekä merimetsojen määrän massiivinen kasvu.
Tutkimusten mukaan Matsalun shakaalit ovat geneettisesti peräisin Kaukasukselta. Lotmanin mukaan on mielenkiintoista, että ne ovat muuttaneet Virossa käyttäytymistään.
”Shakaalit ovat sopeutuneet erittäin hyvin elämään Matsalun ruovikoissa ja katajikoissa. Ne ovat oppineet pyydystämään karitsoja, joten niistä on karjankasvattajille kovasti haittaa. Niitä kutsutaankin täällä ruokosusiksi.”
”On mielenkiintoista nähdä, miten kettu ja shakaali tulevat keskenään toimeen”, hän lisää.
Shakaaleja on Matsalussa jo todennäköisesti kymmeniä jos ei peräti satoja, joten haasteita riittää.
”Kaikki ei riipu meistä ihmisistä, vaan luonto on suuri ja pyhä, ja hoitaa aina lopulta kaiken itse”, Lotman kiteyttää.
Luontoretkelle toukokuussa tulevalle Lotman suosittelee nauttimaan kauniista maisemasta, kun puutarhat ja niityt ovat kukkaloistossa. Hänen lempipaikkojaan Matsalussa ovat Saleveren mäki, Haeska ja keväinen luhta.
Yksi mieleen jäänyt kokemus sattui juuri luhdalla. ”Olimme laskemassa heinäkurppia, kun yhtäkkiä tunsimme, että joku tarkkailee meitä. Kymmenen hirven lauma tuijotti vähän matkan päässä meihin päin. Oli hassu tunne olla itse tarkkailun kohteena.”
Toukokuu on myös kämmeköiden ja perhosten aikaa, joten niistä kiinnostuneille riittää katseltavaa. Lotman vinkkaa myös lähtemään lepakkoretkelle.
”Lepakkolajeja on Virossa 12, ja niistä on tavattu Matsalussa seitsemän. Esimerkiksi Suitsujoen ääressä on hyvä paikka niiden havainnoimiseen. Ultraääni-ilmaisin on havainnoinnissa hyvänä apuna.”
Kaja Lotman muistuttaa myös mielenkiintoisesta paikalliskulttuurista, jonka tärkeimpiä osia ovat käsityöt. Lihulan kirkkaanpunainen, kukkakuvion kirjottu hame tunnetaan muuallakin Virossa. ”Kukkakuvioihin saatiin inspiraatiota niittyjen kukkaloistosta.”
Käsitöihin ja alueen historiaan voi tutustua Lihulan kartanossa toimivassa museossa.
Juttutuokion päätteeksi kiikaroimme yhdessä lahdelle. Yksinäinen merikotka taituroi myrskytuulessa, muuten linnut ovat siirtyneet suojaisempiin merensopukoihin ja niityille.
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT MIKKO VIRTA, JAANUS JÄRVA, KARTTA EVE JAANSOO
Lue lisää samasta aiheesta
