Tuoretta tietoa Virosta
4.4.2012 | Kauneus

Nykyaikaista ja historiallista lääkitsemistä

Nykyaikaista ja historiallista lääkitsemistä

Nykyaikaista ja historiallista lääkitsemistä

Sen takasalissa on esillä apteekkihistoriaa ja joillekin jopa puistatuksia aiheuttavia lasiastioita. Sisältönä on esimerkiksi kastematoja ja hevosen kavioita.

Apteekissa on myynnissä omien erikoistuotteiden lisäksi kaikki nykyaikaiset lääkkeet ja muut tuotteet. Omista tuotteista on kuuluisin klaretti, jota valmistetaan vanhan reseptin mukaan. Sitä tehtiin aikaisemmin etenkin raatiherroille. Kyseessä on maustettu ja makeutettu viini, jota voisi kutsua yksinkertaisesti kylmäksi glögiksi. Yksi mausteista on galanga, joka tunnetaan myös nimellä laos.

Raeapteekin omia tuotteita ovat myös erilaiset tinktuurat, kuten piristävä Ergutav tinktuur ja vatsavaivoihin tehoava Kõhutinktuur. Myytävänä olevista yrteistä suuri osa on Viron luonnosta. Yksi tuottajista on Kubja Ürditalu, joka valmistaa yli kahtakymmentä teesekoitusta eri tarkoituksiin. Energiajuoman voikin vaihtaa energiateehen! Apteekista saatavia erilaisia teejuomia voi juoda myynnissä olevasta mukista, joka on kopio kymmenen sukupolvea apteekkareina toimineiden Burchartien suvun kokoelmasta.

Suomalaiset matkailijatkin ovat löytäneet keskeisellä paikalla sijaitsevan Raeapteekin. Oli ongelmana väsymys, vatsavaivat tai saapuvan kesän siitepölyallergiat, niin apua löytyy nykyaikaisista sekä perinteisistä lääkkeistä.

Raeapteekki on avoinna tiistaista lauantaihin kello 10–18.

Mistä löytää?

Raeapteek, Raekoja plats 11, Tallinna.

 

Terveydenhoitoa EU:n tapaan

Vapaa liikkuminen merkitsee EU:ssa myös terveydenhuollon palveluiden liikkumista ja käyttöä muualla kuin kotimaassa.

Kela suosittelee paljon matkustaville eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Sen saa ilmaiseksi ja kortin avulla pääsee hoitoon muissa EUmaissa samalla tavalla kuin maan kansalaisetkin. Mikäli korttia ei ole mukana, voi kustannuksien korvauksia hakea kuitteja vastaan kotimaassa.

Virossa terveydenhuoltoa valvoo Terviseamet. The Baltic Guide kysyi virastolta maan lääkäreiden ja sairaaloiden tasosta. Tiedotuspäällikkö Iiris Salurin mukaan Viron terveydenhoitotoiminta on todettu erittäin tehokkaaksi ja työntekijöiden laatustandardit vastaavat EU:n vaatimuksia. Salurin mukaan valtio on määrätietoisesti investoinut EU:n tukijärjestelmiä hyödyntäen sairaaloiden tason nostamiseen.

Kysymykseemme mahdollisista suomalaisten asiakkaiden kanssa olleista ongelmista Saluri ei osannut vastata. Hänen mukaansa sairaaloita tarkastavien viranomaisten tiedossa ei ole ollut suomalaisia koskevia valituksia palveluiden tai hoitojen suhteen.

Virossa voi siis sairausvakuutettu Suomen kansalainen saada aivan samanlaista hoitoa kuin kotimaassaankin. Erona moniin muihin EUmaihin verrattuna on se, että usein palvelu on vieläpä suomeksi.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

 

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kauneus

Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Mainos Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Vuonna 2012 Marge Vanatoa avasi luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita myyvän verkkokaupan Roserii. Alun perin pieneksi kaupaksi ajatellun myymälän valikoima alkoi … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää