Tuoretta tietoa Virosta
3.4.2012 | Kulttuuri

MIES LA MANCHASTA

MIES LA MANCHASTA

MIES LA MANCHASTA

Pääharjoituksen perusteella näyttämöllä tullaan näkemään hillitöntä irrottelua, burleskimaista komiikkaa, mielikuvituksen nyrjäyttäviä puvustuksia, mutta myös yleviä tunteita ja traagisia kohtaloita. Puhumattakaan upeasta laulusta ja hyvästä näyttelijätyöstä.

Don Quijote on periaatteessa koominen hahmo, mutta hänen pyrkimyksensä hyvään lumoaa. Näinä julman pragmatismin ja johtajien bonustenjaon päivinä sielu tuntuu huutavan idealismia, vaikka se olisikin naurettavaa taistelua tuulimyllyjä vastaan.

Musikaalin ohjauksesta vastaa Neeme Kuningas. Liki sata oopperaa, operettia ja musikaalia ohjannut Estonia-teatterin konkari kertoo olleensa tohkeissaan, kun tehtävää tarjottiin hänelle.

”Minua kiinnostavat filosofiset teokset, joissa kilpailevat käsitykset joutuvat törmäyskurssille.”

Kuninkaan mukaan don Quijote edustaa yksilön sinnikästä taistelua pahaa vastaan, unelmia ja uskoa. Vaikka päähenkilö kuolee lopussa, se ei ole masentavaa, vaan ylevää. Kuningas toivoo, että katsojat jakaisivat tunteen poistuessaan teatterista.

Idols-tähtiä ja oopperalaulajia

Musikaalin groteskin puvustuksen on suunnitellut arvostettu nuori stylisti Grete Laus. Asujen ja rekvisiitan loistokkuus kertoo paljon Estonia-teatterin ompelijakaartin mestarillisuudesta.

Ohjaaja Neeme Kuninkaan mukaan outoutta, surrealistisuutta ja traagisuutta haluttiin korostaa myös visuaalisella ilmeellä. Lavastus sen sijaan on niukka, jotta se ei jäisi puvustuksen jalkoihin.

Musikaalin rooleja sivuosia myöten miehittää ja naisittaa Viron ooppera- ja musikaalilaulajien kerma. Kirjavaa porukkaa täydentävät maan huippunäyttelijät.

Esiintyjävalintoja pohdittiin Kuninkaan mukaan tarkkaan. Esimerkiksi Sancho Panzan hahmo edellytti pikemminkin koomikon kuin laulajan taitoja.

Cervantesin-don Quijoten kaksoisroolituksen laulaa Jaakko Ryhäsen oppilas Priit Volmer, vaihtoparinaan baritoni Renè Soom. Aldonzana (Dulcineana) vuorottelevat Viron ehkä häikäisevin musikaalitähti Hanna-Liina Võsa ja jazzlaulajatar Kelli Uustani.

Näyttämöllä nähdään myös Idols-tähtiä, kuten Neeme Kuninkaan oma poika Marten Kuningas. Edellisen kerran La Manchaa esitettiin Estoniassa 1970-luvulla, jolloin pääroolin lauloi Georg Ots. Lippuja voi ostaa Piletilevin ja Piletimaailman nettimyymälöistä.

Monikerroksinen tarina

*Maaliskuun lopussa Estoniassa ensiesitetty Mies La Manchasta kuuluu musikaalien supersarjaan. Alkuperäisen musiikin on luonut Mitch Leigh ja libreton Dale Wasserman.

* La Manchan tarina on monikerroksinen jo juonen tasolla. Libretto perustuu Miguel de Cervantesin luomaan maailmankirjallisuuden helmeen, don Quijoteen, mutta kehyskertomuksessa on mukana myös Cervantes itse, joka on heitetty vankilaan odottamaan inkvisition päätöstä kirkonpilkasta.

* Vankilassa Cervantes saa vankitoverinsa esittämään kirjoittamaansa näytelmää. Don Quijoten idealismi tekee syvän vaikutuksen alkuun vihamielisiin vankeihin.

* Wasserman suunnitteli alkuperäisen romaanin dramatisointia, mutta totesi sen olevan yhtä mahdotonta kuin yrittäisi sulloa järven ämpäriin. Hän loi oman teoksen ja uusia hahmoja, kuten ilotyttö Alzonan, jota don Quijote ihailee Dulcineana.

? Musikaali ei tahtonut kelvata teattereille, sillä sitä pidettiin liian älykkömäisenä. Nykymuotoisena se kantaesitettiin 1965 Washingtonissa.

 

 

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT HARRI ROSPU

Lue lisää samasta aiheesta

7.7.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

30.4.–28.9. Tallinn täispurjes -näyttely, Tallinna Näyttely esittelee, kuinka vuoden 1980 olympialaisten purjehduskilpailut vaikuttivat Tallinnan arkkitehtuuriin ja kaupunkikuvaan. 9.–10.7. … Lue lisää

7.7.2025 | Kulttuuri

Da Vinci saapunut Tallinnaan!

Da Vinci saapunut Tallinnaan!

Kansainvälinen kiertonäyttely Da Vinci Genius on avattu Tallinnan Telliskivessä. Näyttely järjestetään samassa M-hallissa, jossa viime vuonna nähtiin erittäin suosittu … Lue lisää

6.7.2025 | Vapaa-aika

Tallinnan Meripäivät tarjoavat merellistä iloa kaikille

Tallinnan Meripäivät tarjoavat merellistä iloa kaikille

Tallinnan Meripäivät on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jossa pääsee ihastelemaan monenlaisia vesikulkuneuvoja purjeveneistä moottoriveneisiin. Tapahtuman aikana järjestetään konsertteja Tallinnan … Lue lisää

3.7.2025 | Kulttuuri

Turnajaisia, käsitöitä ja linnanneitoja

Turnajaisia, käsitöitä ja linnanneitoja

Tallinna perustettiin aikana, jolloin ritarit ratsastivat hevosilla ja taistelivat miekoin, kauppiaat myivät tuotteita niinkin kaukaa kuin Suomesta, ja neitojen … Lue lisää

3.7.2025 | Kulttuuri

Ukrainalaistaiteilijan näyttely avautuu Narvassa

Ukrainalaistaiteilijan näyttely avautuu Narvassa

Narvan A-Art Galleriassa, Astri Keskuksessa, avautuu 11. heinäkuuta kello 17 ukrainalaisen nykytaiteilijan Viktoria Berezinan näyttely Põimumine (suom. Punoutuminen). Näyttelyn … Lue lisää

2.7.2025 | Kulttuuri

Viron merimuseon taidekokoelma Tammsaaren puistossa

Viron merimuseon taidekokoelma Tammsaaren puistossa

Kesäkuun 27. päivänä Tammsaaren puistossa avautui ulkoilmanäyttely nimeltään Meren kutsu kankaalla – 90 vuotta Viron merimuseon taidekokoelmaa. Näyttelyn teokset … Lue lisää

2.7.2025 | Kulttuuri

I Land Sound -festivaali Saarenmaalla

I Land Sound -festivaali Saarenmaalla

Kansainvälisesti arvostettu I Land Sound -festivaali järjestetään heinäkuun lopulla Saarenmaalla jo kahdeksatta kertaa. Usein Viron ”Burning Maniksi” kutsuttu festivaali … Lue lisää

1.7.2025 | Kulttuuri

Kansainvälinen kuvitusnäyttely avataan tänään Tallinnassa

Kansainvälinen kuvitusnäyttely avataan tänään Tallinnassa

Viron lastenkirjallisuuden keskuksessa avautuu 1. heinäkuuta kansainvälinen näyttely Sea Change. Muutosten meri, joka nostaa esiin maailman merien ja ekosysteemien … Lue lisää