Uuskummaa ja lastuja
Suomessa virolaista proosaa ja runoutta julkaistaan alle kymmenen teosta vuodessa. Meillä on vain kalpea aavistus siitä, mistä maassa kirjoitetaan.
Suomennosten kautta tunnetaan parhaiten Jaan Kross ja muutama muu klassikko sekä keskiaikaisia dekkareita suoltava Indrek Hargla. Runoutta käännetään suhteessa paljon. Isot suomalaiskustantamot eivät juurikaan virolaisiin tartu.
Oppaana virolaisen kirjallisuuden uusimmilla poluilla toimii nyt Peeter Helme (37), Viron radion kirjallisuustoimittaja, kriitikko ja itsekin prosaisti. ”Fantasiakirjallisuus on viimeinkin tullut kaapista ulos ja muuttunut kymmenessä vuodessa vakavasti otettavaksi alalajiksi.”
Siitä kertovat muun muassa arvostelut lehdissä ja fantasiakirjoille jaettava Stalker-palkinto. Osa kauhu-, tieteis- ja fantasiakirjoista päätyy Helmen mukaan yhä hyvin pienen lukijakunnan hyllyyn, mutta toisaalla fantasia sekoittuu jo kirjallisuuden pohjavirtaan.
Fantasia heijastaa yleismaailmallista ilmiötä ja osoittaa samalla, että kirjailijoiden esikuvat tulevat muualta. Yliluonnollisuus sekoittuu realismiin kuten Michel Houellebecqin teoksissa, tai vaikkapa Sofi Oksasen uusimmassa.
Helme oli mukana valitsemassa voittajaa Viron kirjailijaliiton romaanikilpailussa, joka tänä kesänä herätettiin vuosien koomasta. Yllättävästi kilpailuun lähetettiin liki sata teosta.
Kilpailun voitti liikemies-kirjailija Armin Kõomägi teoksellaan Lui Vutoon. Siinä nuori markkinointimies pitää päiväkirja maailmasta, josta ihmiset ovat oudosti kadonneet mutta kaikki tavara tallella.
Jotain uuskummaa on myös Tänapäev-kustantamon kirjallisuuspalkinnon voittaneessa Kaur Riimanin romaanissa Pimeda mehe aiad, jonka tapahtumien voi päätellä sijoittuvan tulevaisuuteen.
Vahvana teemana Peeter Helmen mukaan esiintyy edelleen historia, mutta sodista on siirrytty lähemmäs nykyaikaa. Kaur Kender kirjoitti vapauden alkuvuosien roisista elämänmenosta Itsenäisyyspäivässään jo 2001.
Samasta sekavasta ajasta bändeineen ja brändeineen kauhoo myös Lauri Isotamm (Päev pole öö ei ole, 2015). Muitakin on, kuten salanimellä Wido Moritz kirjoittava ex-diplomaatti, joka esikoisessaan paljastaa ulkoministeriön miesten irrottelun.
Talouden vuoristorata ja vuoden 2008 lama seurauksineen on näkynyt selvimmin nuorten kirjoittajien teoksissa. ”Nuoret kirjoittavat esimerkiksi Suomessa työskentelevistä vanhemmista ja isoäitien hoitoon jääneistä lapsista.”
Boomin aloitti Margus Karun bestseller Nullpunkt (2010), joka kasasi yhteen kaikki teini-iän riesat Lasnamäen ankeaan lähiömiljööseen. Kirja jalostui suosituksi tv-sarjaksi ja elokuvaksi.
Nuorten nuorille kirjoittamat kirjat ovat Helmen mukaan suhteellisen uusi ilmiö. Teinilukijoille teoksen taso ei ole niin tärkeä kuin se, että tekijä edustaa samaa sukupolvea.
Naiset loistavat erityisesti kovatasoisissa novelleissa ja lyhytproosassa. Helme nostaa esiin muun muassa Maarja Kangron ja Kätlin Kaldmaan ja valittaa lajityypin ongelmana olevan, ettei sitä haluta kustantaa eikä kääntää. ”Kuka tahansa osaa jauhaa satoja sivuja proosaa, mutta vaatii taitoa hioa ilmaisu tiiviiksi.”
”Teos kuvaa ylikoulutetun, itseään ja muita ironisoivan nykynaisen – joka todellisuudessa etsii miestä – elitistisiä ongelmia”, Helme tiivistää Kangron novellikokoelman Hüppa tulle (2014).
Helme näkee uusien minimuotojen, kirjallisten lastujen ja sirpaleiden suosion versovan internetkulttuurista. Monet kansiin päätyneet teokset on aiemmin julkaistu twiitteinä tai blogeina.
Kirjallisuuden pellosta nostavat päätään myös vironvenäläiset. Virolaisen lukijakunnan tuntemia kirjailijoita on tosin vain kourallinen, ja osa jopa julkaisee teoksiaan pelkästään viroksi käännettynä.
Kirjakauppojen ja kirjastojen Top 10 -listat näyttävät erilaisilta. Viron Kalle Päätalo, Erik Tohver johtaa lainaustilastoja. Myyntipuolella menestyy tieto- ja kaunokirjallisuuden rajamailla taiteileva semiootikko Valdur Mikita.
TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOVM MOREENI, SAVUKEIDAS
Lue lisää samasta aiheesta
