Tuoretta tietoa Virosta
3.11.2015 | Ostokset

Uutta ilmettä kotiin

Uutta ilmettä kotiin

Pärnu maanteen sisustusliikkeistä löytyy kodin sisätilojen suunnitteluun uusimmat ideat ja ratkaisut.

 

Tallinnassa ei ole Ikeaa eikä muitakaan jättimäisiä sisustusliikkeitä. Sen sijaan kaupungista löytyy paljon pieniä ja persoonallisia alan liikkeitä. Aloitetaan niihin tutustuminen Pärnu maanteen ja Liivalaia-kadun risteyksestä, jossa on useampikin tapettikauppa. Esimerkiksi Scandinavia Tapeedisalongista saa monien tunnettujen valmistajien uusimmat tapettikuosit ja vanhempaakin mallistoa.

Sisustajan ei kannatta unohtaa myöskään kirpputoreja ja muita käytettyjen tavaroiden myymälöitä. Tallinnan suurimman second hand-kaupan, Uuskasutuskeskusen, päämyymälä sijaitsee Tatari-kadulla lähes Pärnu maanteen varrella. Sieltä saattaa löytää juuri sen puuttuvan vaasin tai pöytälampun, joka viimeistelee sisustuksen.




Pärnu maanteetä edelleen etelän suuntaan mentäessä, sillan ja sairaala-alueen jälkeen, vastaan tulee sisustusliikkeiden keskittymä. Siellä on muun muassa keittiöiden ja kylpyhuoneiden erikoisliike Wermstock, jonka laatta- ja keramiikkavalikoimat ovat vaikuttavan suuret. NordIn myy skandinaavisen tyylin huonekaluja, mattoja ja valaisimia. 4Roomin erikoisalaa ovat lamput, mutta siellä myydään myös huonekaluja ja kodintekstiilejä. Softrend on virolainen verhoiltujen huonekalujen valmistaja, jonka myymälästä voi tilata vaikka mieleisensä sohvan.

Yksi Tallinnan suurimmista sisustusliikkeistä on Isku, joka sekin sijaitsee Pärnu maanteellä A. H. Tammsaaretien risteyksessä. Lisää sisustusliikkeitä löytyy Järve-keskuksesta, jossa on muun muassa valaisinliikkeitä, saunakauppa ja huonekalumyymälöitä.

 

Kymmenentuhannen tapetin kauppa

Scandinavian tapeedisalong on yli kymmenen vuotta Tallinnassa toiminut tapettikauppa, jonka valikoimiin kuuluu myös suomalaisille tuttuja tapettimerkkejä kuten Eco-Boråstapeter ja MrPerswall. Suuri osa valikoiman tapeteista löytyy suoraan varastosta ja hinnat ovat edullisia verrattuna Suomen hintoihin. Tapetteja voi myös tilata Suomeen pientä kuljetusmaksua vastaan. Tapettiliike on lähellä keskustaa ( Viru Keskuksesta noin 1,6 kilometriä) ja helposti löydettävissä Pärnu maanteen varrelta.Valikoimasta löytyy myös muita laatumerkkejä kuten Cole&Son, Romo, Casadeco, Caselio, Casamance ja lisäksi erittäin laaja lastentapettien- ja EasyUp kuvatapettivalikoima, jotka voi teettää omien mittojen mukaan. Lisätietoja saa tiedustelemalla sähköpostitse (suomeksi tai englanniksi) ja tietenkin paikan päältä myymälästä. Apua saattaakin tarvita, sillä tilausvalikoimassa tapettimalleja on yli kymmenentuhatta.

Screen Shot 2015-11-03 at 10.29.01

Scandinavia tapeedisalong

Pärnu mnt 66, Tallinna.

http://www.tapeet.ee/est/avaleht

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

3.4.2026 | Viro

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevättapahtumia viherpeukaloille

Kevään ja alkukesän aikana Virossa järjestetään lukuisia inspiroivia tapahtumia puutarhan ja viherrakentamisen ystäville. Ne, jotka ovat tottuneet pitämään Türin … Lue lisää

1.4.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

28.1.2026 | Ostokset

Kaksi yrittäjänaista, kaksi second hand -kauppaa

Kaksi yrittäjänaista, kaksi second hand -kauppaa

Uusi itsepalvelukirppis Daisy Kirbukas ”Kaikki konkretisoitui nopeasti, kun sain liiketoimintasuunnitelman valmiiksi ja minulle myönnettiin starttiraha putiikin perustamiseen”, kertoo Daisy … Lue lisää

19.12.2025 | Ostokset

Ruoat joulun juhlapöytään Tallinnan keskustorilta­

Ruoat joulun juhlapöytään Tallinnan keskustorilta­

Tallinnan Keskturg, eli keskustori, on palvellut kaupunkilaisia jo vuodesta 1947. Tori tunnetaan lihahallistaan, runsaista vihannes- ja marjakojuistaan sekä tuoreesta … Lue lisää

17.12.2025 | Ostokset

Tallinnan joulutorien ”talvisota”

Tallinnan joulutorien ”talvisota”

Tallinnan maailmankuulu joulutori Raatihuoneentorilla on yksi planeetan merkittävimmistä joulun supervalloista. Luoteessa sijaitseva Balti Jaamin joulutori on siihen verrattuna pieni … Lue lisää

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää