2.11.2015 | Luonto

Hetki metsän ja suon syleilyssä

Jalasen suojelualue on helmi Raplamaan sydämessä.

Syksyisen metsän tunnelmaan ei kyllästy koskaan. On aivan hiljaista, vain haavat havisevat tuulenvireessä.

Syksyinen sekametsä tuoksuu makean happamalle. Polkua peittää vaahteran-, koivun- ja haavanlehtivaippa. Luonto on saanut yöpakkasten myötä keltaisen kuosin.

Ollaan Jalasen maisemansuojelualueella, noin 15 kilometrin päässä Raplasta. Polku kulkee vanhojen kuusien katveessa, välillä korkeat pähkinäpensaat kurottavat oksansa polun ylle.

Kuuluu verkkaista nakutusta, toisenlaista kuin aiemmin kuulunut käpytikan terhakas kopistelu. Nakuttelija löytyy kuolleen kuusen rungolta, keltapäinen pohjantikka-koiras siellä irrottelee kuusivanhuksen kuorta. Ei aivan tavallinen tuttavuus Virossa. Pyykin viheltää korkean sarjansa kaukaa.

Jalasen metsät ovat Raplamaan monimuotoisimpia, Raplan luoteispuolella levittäytyy lähes 3 000 hehtaaria suojeltua metsää ja suota. Alueen harvinaisiin asukkeihin kuuluvat niin metsot kuin mustahaikaratkin.

Myös kasvilajisto on edustava. Kalkkikivimaaperän ansiosta Jalasen alueelta on löydetty 22 erilaista kämmekkää, tavallisia ovat muun muassa kalkkimaariankämmekkä ja tuoksukirkiruoho. Jalasen kasvikomistuksiin kuuluu myös kylmänkukka.

Luonnon lisäksi suojelualueella vaalitaan Jalasen kylämaisemaa, jolla on vuosisataiset perinteet. Ensimmäisen kerran kylä mainittiin jo 1200-luvulla, mutta alueella arvellaan olleen asutusta jo parituhatta vuotta sitten.

Suonlaitakoivikossa metsä herää eloon. Puukiipijät, hippiäiset, hömö- ja töyhtötiaiset pyrähtelevät puiden latvoissa kovaäänisesti rupatellen. Murua täytyy saada kuvun alle ennen talven tuloa. Parvi katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin.

Polku kaartaa suomännikköön. Halla on muuttanut maiseman värien ilotulitukseksi, sammalmättäät hehkuvat syvänpunaista ja keltaista. Sõbessoon suo kasvaa matalaa mäntyä, suolla on yhteensä satakunta pientä lamparetta.

Jalasen järvi aukeaa pienen suotaipaleen jälkeen edessä tyynenä ja vaitonaisena. Lokakuun pilvet peilaavat tyynestä vedenpinnasta, rastasparvi jutustelee rantapöheikössä. Pitkokset päättyvät järven rantaan, eteenpäin lähtee vain pieniä kinttupolkuja. Parin kilometrin paluumatka samaa reittiä taittuu puolessa tunnissa.