Tuoretta tietoa Virosta
24.3.2026 | Kulttuuri

Karaokea ja taidetta Tartossa

Teksti Timo Raussi
Kuva Sakari Neuvonen

Karaokea ja taidetta Tartossa

 

Helmikuun alussa entisen Tampere-majan tiloihin Tartossa avattu, Viron ja Suomen kulttuuri- ja kansalaisverkostoja yhdistävä Ainola Keskus saa yhä uusia toimintamuotoja. Tulevana lauantaina eli 28.3. kello 18-22 keskuksen Aino-kellariklubilla käydään hyväntuulinen ja äärimmäisen epävirallinen karaokemaaottelu.

Lauluiltaan ovat järjestäjien mukaan tervetulleita sekä suomeksi että viroksi niin nuottien mukaan kuin vähän niiden vierestäkin laulajat. Kymmenelle ensimmäiselle suomeksi laulajalle on luvassa yllätyspalkinto ja paikan päällä on avoinna myös tilapäinen baari, joskin keskuksen puheenjohtaja Sakari Neuvonen korostaa klubin olevan vain toisinaan avoin eli erilaisia kulttuuritapahtumia isännöivä tila. 

Seuraavalla viikolla, torstaina 2.4. avautuu keskuksessa puolestaan suomalaisvirolaisen taiteilijaduon Satu Kalliokuusen ja Ahti Meierin yhteisnäyttely ”Suomalais-ugrilainen maisema”. Sen teokset koostuvat luonnonmukaisia kasvivärejä ja -pigmenttejä kirjontaan yhdistäen luoduista töistä sekä perinteisistä öljyvärimaalauksista. 

Itä-Suomen ja Lapin alueilta sekä Viron kulttuurista vaikutteita saaneen Kalliokuusen taide käsittelee kansanperinteitä sekä ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Meierin työt ammentavat inspiraatiota hänen entisen kotikaupunkinsa Tarton ja sitä ympäröivän maaseudun maisemista. 

Näyttely on ilmaiseksi avoinna 17.5. asti Ainola Keskuksen galleriassa päivittäin kello 9-15 osoitteessa Jaani 4, Tartto. 

Ainola Keskus jatkaa yhä myös majoituspalvelujen tarjoajana, mikä onkin yksi kulttuuritoiminnan rahoittamisen peruspilareista. Romanttisessa puutalossa on 24 vuodepaikkaa eli kolme kahden hengen huonetta, kolme keittiöllistä perhehuonetta ja yksi kahteen kerrokseen ulottuva kuuden hengen huone. Kaikissa on oma kylpyhuone ja talossa on myös vuokrattavissa oleva sauna. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Ainola Keskus karaoke majoitus sauna taidenäyttely tapahtumat tartto

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää