Tuoretta tietoa Virosta
21.3.2026 | Kulttuuri

Megasuuri juniorien painiturnaus Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson
Kuva Tallinn Open / On the Mat

Megasuuri juniorien painiturnaus Tallinnassa

 

Jo ensi viikolla, 26.–29.3. Tallinnassa järjestetään Euroopan suurin juniori-ikäisten eli alle 20-vuotiaiden kansainvälinen painiturnaus – Tallinn Open 2026. Noin 2500 eri ikäluokkien tyttöä ja poikaa ainakin 35 eri maasta ottavat mittaa toisistaan sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaapainissa. Esimerkiksi viime vuonna Tallinnaan saapui seura- ja maajoukkuetason nuorisourheilijoita peräti 39 maasta, ja ilmoittautumisaika oli suuren kiinnostuksen vuoksi katkaistava jo viittä viikkoa ennen tapahtumaa.

Nuorisoturnaus kantaa lisätittelissään Kristjan Palusalun nimeä. Hän oli virolaispainija, joka voitti vuoden 1936 Berliinin olympialaisissa kultamitalin molempien painilajien raskaan sarjan painoluokassa.

Tallinn Open 2026 -painiturnauksen eri sarjojen ja ikäluokkien ottelut käydään Rocca al Maressa aiemmin suurhallina tunnetulla Unibet Arenalla perjantaista sunnuntaihin eli 27.–29.3., sillä torstai on varattu vain punnituksille ja lämmittelyille. Ottelut on aikataulutettu jatkuvaksi koko päivän ajan ja ne jatkuvat iltaan asti.

Turnauksen ja palkintojenjakotilaisuuksien jälkeen tapahtuma jatkuu vielä kaksipäiväisenä kansainvälisenä harjoitusleirinä, mikä tarjoaa nuorille urheilijoille hyvät mahdollisuudet kehittää taitojaan ja harjoitella yhdessä. Muun muassa Suomen painiliitto on esittänyt kutsun ainakin naispainin U20- ja U17-ikäluokkien maajoukkueryhmien sekä U15-ikäluokan leiriryhmän jäsenille.

Myös yleisö on toki tervetullutta seuraamaan turnausta ja kannustamaan suosikkejaan. Lippuja myydään hallin ovelta hintaan 5 € aikuisilta ja 3 € nuorilta. Paikan päällä on lukuisia ruoka- ja juomatarjoilupisteitä, ja lisätietoja eri kilpailuluokkien ja ikäryhmien otteluaikatauluista on saatavilla täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
nuorisourheilu paini painiturnaus Tallinna Tallinn Open tapahtumat Unibet Arena urheilu

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää

5.8.2026 | Kulttuuri

Narvan oopperapäivillä minimalistiset 10-vuotisjuhlat

Narvan oopperapäivillä minimalistiset 10-vuotisjuhlat

Narvan oopperapäivät järjestetään 14.–15.8. jo kymmenennen kerran. Juhlavuoden ohjelmisto on tosin aiempaa suppeampi – tällä kertaa vain kaksipäiväisenä järjestettävässä tapahtumassa … Lue lisää