Tuoretta tietoa Virosta
20.2.2026 | Kulttuuri

Serlachius-museon taidekokoelma esille Tallinnaan

Teksti Timo Raussi
Kuvat Kadriorgin taidemuseo

Serlachius-museon taidekokoelma esille TallinnaanHugo Simberg: "Laituritanssit" 1903. Kuva Serlachiuksen taidesäätiön luvalla: Yehia Eweis

 

Viikon päästä lauantaina 28.2. avautuu Kadriorgin taidemuseossa Tallinnassa näyttely ”Luonnon ja taiteen sinfonia, Serlachiuksen taidekokoelma”. Se tuo ensimmäistä kertaa Virossa yleisön eteen edustavan joukon Länsi-Euroopan mestareiden sekä Suomen taiteen kultakauden eli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun merkkiteoksia. Kaikki esille asetettavat työt ovat peräisin yhdestä Suomen rikkaimmasta, paperi- ja metsäteollisuusjohtaja Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmasta.

Suomalaisten klassikkotaiteilijoiden kuten Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin ja Albert Edelfeltin töiden ohella näyttely esittelee suomalaista nykytaidetta, jonka kerääminen ja vaaliminen on määritelty vuonna 1933 perustetun säätiön yhdeksi tämän päivän tehtävistä. Näyttely onkin kuratoitu siten, että perinteiset teokset ja nykytaide asettuisivat kuin vuoropuheluun, joka tuo esille kokoelmasta yhteisen – taiteellista mestarillisuutta niin Suomessa kuin laajemminkin Euroopassa osoittavan elementin.

 

Akseli Gallen-Kallela: ”Symposion” (alkup. ”Probleemi”) 1894. Kuva Serlachiuksen taidesäätiön luvalla: Teemu Källi
Helene Schjerfbeck: ”Punainen pää II” 1915. Kuva Serlachiuksen taidesäätiön luvalla: Jussi Tiainen

 

Näyttelyssä edustetut taidemuodot ovat maalaus, grafiikka, valokuvaus ja pienveistokset. Sen ovat yhdessä kuratoineet Kadriorgin taidemuseon kokoelmista vastaava Greta Koppel ja Serlachius-museon kuraattori Tomi Moisio. Moisio tekee näyttelyn avajaispäivänä kello 13.00 myös suomenkielisen opaskierroksen.

Kahden museon yhteistyötä ja näyttelyn tuomista Tallinnaan on tukenut Suomen Viron-instituutti. ”Monelle pääkaupunkiseudun taideystävälle matka ja vierailu Tallinnan Serlachius-näyttelyssä on kätevämpi, lyhyempi ja talvisajan liikenneyhteyksin mukavampikin kuin retki reilun 250 kilometrin päähän Mänttään”, sanoo instituutin johtaja Hannele Valkeeniemi.

 

Nykytaidetta näyttelyssä edustaa mm. Tuula Lehtisen ”Madame Adélaïde de France” 2022. Kuva Serlachiuksen taidesäätiön luvalla: Sampo Linkoneva

 

Gösta Serlachius (1876–1942) oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista taiteen mesenaateista. Hänen henkilökohtaiset taiteilijakontaktinsa ja yhteistyönsä ammattilaisten kanssa auttoivat koostamaan kokoelman sellaiseksi, että se sisältää suomalaisen taiteen mestariteosten ohella luonnoksia ja suunnitelmia eli näytteitä taiteen luomistyön prosesseista. Keräilijänä Serlachiuksen vakaa toive oli, että kokoelma jäisi hänen kuolemansa jälkeen yleisölle avoimesti esiteltäväksi ja sitä Helsingin sijasta juurikin Serlachiuksen perheen kotipaikkakunnalla – Tampereen ja Jyväskylän välissä sijaitsevassa Mäntässä.

Näyttely Kadriorgissa on avoinna 23.8.2026 saakka museon aukioloaikojen mukaisesti. Vironkieliset opastetut erikoiskierrokset museon ollessa iltaisin muutoin jo hiljainen eli suljettu järjestetään 12.3., 26.3. ja 16.4. kello 18.00. Tuolloin pienryhmille kierroksen vetää Kadriorgin taidemuseon johtaja ja taidehistorioitsija Aleksandra Murre. Liput erikoisiltoihin voi ostaa ennakkoon Fienta-lippupalvelusta tai kysyä vapaiksi jääneitä kohtia tuntia ennen kierroksen alkua museon kassasta.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Gallen-Kallela kadriorgin taidemuseo nykytaide Serlachius suomalainen taide taidenäyttely

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää