Tuoretta tietoa Virosta
12.2.2026 | Kulttuuri

Merimuseossa avautuu kaksi uutta näyttelyä

Teksti Timo Raussi
Kuva Andrei Chertkov

Merimuseossa avautuu kaksi uutta näyttelyä

 

Viron merimuseo avaa Tallinnan toimipisteissään tällä ja ensi viikolla kaksi uutta näyttelyä. Myös Lentosataman kahvilaravintola on jälleen täydessä toiminnassa uuden operaattorin myötä.

Perjantaina 13.2. Lentosatamassa avautuu näyttely ”Meren kutsu” (”Mere kutse”). Se esittelee yleisölle Merimuseon arkistojen laajaa ja taidehistoriassa itsenäisenä alalajina tunnustettua merenkulkuaiheisten maalausten kokoelmaa. ”Osoitamme kunnioitusta taiteilijoille, jotka ovat siveltimenvedoillaan vastanneet meren kutsuun mutta jotka eivät ole ammattitaiteilijoita vaan esimerkiksi merimiehiä, kalastajia, laivankapteeneja ja merivoimien henkilöstöä”, kertoo näyttelyn kuraattori ja Merimuseon taidekokoelman hoitaja Laura Jamsja.

Yksi kokoelman ensimmäisistä teoksista saapui Merimuseoon sen avajaispäivänä, 23.2.1935, jolloin merikapteeni Alfred Horst lahjoitti museolle maalauksen ”Ankkurissa Tallinnan edustalla 1820” (”Tallinna reid 1820. aastal”). Kuluneiden 90 vuoden aikana kokoelma on kasvanut yli 900 teosta kattavaksi – joukossa on piirustuksia, vesiväri- ja öljymaalauksia sekä veistoksia. ”Näyttelyssä teoksia on esillä 51 kappaletta. Lisäksi esittelemme digitalisessa muodossa 60 graafista työtä”, museon johtaja Urmas Dresen toteaa.

Itsenäisenä sekä maisemien sijasta merenkulun arkisempiin teemoihin keskittyvänä taiteenlajina merimaalausten historia juontaa juurensa 1400- ja 1500-lukujen vaihteeseen. Taiteenlajin huippuaikaa Länsi-Euroopassa olivat esimerkiksi 1600-luku Hollannissa sekä 1700-luku Isossa-Britanniassa, jolloin teoksiin liittyi usein kansallisia menestystarinoita. Yksi näyttelyssäkin esiteltävä osa taidemuotoa ovat merikapteenien muotokuvat sekä laivanvarustamojen tilaustöinä valmistuneet maalaukset laivoistaan. Lisätietoja marraskuun alkuun asti avoinna olevasta näyttelystä voi lukea täältä.

Torstaina 19.2. asetetaan Merimuseon Paksun Margareetan vierailukeskuksessa esille puolestaan majakka-aiheinen postimerkkinäyttely. Viron postilaitos on vuosien 1995 ja 2025 välillä julkaissut 39 postimerkin sarjan, joiden kuvituksesta on vastannut Merimuseon henkilökuntaankin kuuluva graafikko Roman Matkiewicz. Merkkeihin on ikuistettu Viron majakat sekä niiden sijaintiin viittaavat karttapiirrokset.

Kokoelman ensimmäinen työ oli Pakrin majakkaa esittävä merkki, mutta se käsittää myös esimerkiksi ”Viron oman Pisan tornin” eli vinoon kallistuneen Kilpsaaren majakan sekä yhden sellaisenkin majakan, jota todellisessa elämässä ei enää ole olemassa. Kaikista merkeistä on näyttelyssä esillä tarkastelua helpottavat reilunkokoiset suurennokset sekä niiden ohella joukko ensipäivänkuoria, leimoja ynnä muuta filatelian harrastajia kiinnostavaa. Näyttely on avoinna 30.8. asti.

Vuodenvaihteessa Merimuseo vaihtoi myös tiloissaan toimivien kahvilaravintoloiden operaattoria. Tammikuun ajan jatkuneiden uudistustöiden jälkeen Lentosatamassa yleisöä on nyt avautunut palvelemaan Reval Cafe, jonka valikoimiin kuuluvat sekä aamiaiset, lounaat pääruokineen kuin myös konditoriaherkut kahvin, teen tai kaakaon seuraksi. Ruokalistaan voi tutustua täällä.

 

Lue lisää samasta aiheesta
Lentosatama merimuseo näyttely Paksu Margareetta postimerkit taide tapahtumat

13.6.2026 | Kulttuuri

Palkittu Van Gogh -elämysnäyttely saapuu Tallinnaan

Palkittu Van Gogh -elämysnäyttely saapuu Tallinnaan

Ensi viikon lopulla Tallinnan Telliskiven luovassa keskuksessa avautuu kansainvälisesti palkittu näyttely Van Gogh – The Immersive Experience, joka tarjoaa uudenlaisen … Lue lisää

12.6.2026 | Kulttuuri

Suure-Jaanin musiikkijuhlat 2026

Suure-Jaanin musiikkijuhlat 2026

Klassisen musiikin keskipiste Virossa 16.–23.6. on Suure-Jaani, joka sijaitsee vain 20 minuutin päässä Viljandista pohjoiseen. Vuodesta 1998 lähtien pidetyt eli … Lue lisää

11.6.2026 | Vapaa-aika

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Mistä voit löytää yli 50 000 tapahtumavierasta, jotka nauttivat grilliruokaa? Tai mistä voit löytää yli 300 ruokamyyjää, jotka tarjoavat kävijöille … Lue lisää

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää