Tuoretta tietoa Virosta
7.12.2025 | Kulttuuri

Raskaita säveliä metallimusiikin ystäville

Teksti Stewart Johnson
Kuva Dario De Marco, Public domain, via Wikimedia Commons

Raskaita säveliä metallimusiikin ystäville

 

Vaihtoehtoisen musiikin konserttipaikkana vuodesta 2019 Madara-kadulla Tallinnan Kristiinen kaupunginosassa toiminut Helitehas täytyy tiistaina 16.12. raskaista sävelistä. Tuolloin lavalle nousevat merirosvohenkeä ja folk-metallia rempseästi yhdistelevä skottibändi Alestorm kaksine lämmittelijöineen.

Alestormin juuret ulottuvat noin 20 vuoden taa Perthin pikkukaupunkiin itäisessä Skotlannissa. Kaveriporukka päätti perustaa ”eeppiseksi tähtäävän metallibändin”, jonka kappaleet keskittyisivät merirosvoteemoihin. Aluksi Battleheart-nimellä esiintynyt yhtye julkaisi muutamia demoja ja alkoi saavuttaa paikallisen yleisön kiinnostusta. Sitten kuvioihin astui itävaltalainen, alan piireissä tunnettu levy-yhtiö Napalm Records. Yhtye vaihtoi nimensä Alestormiksi ja allekirjoitti useita albumeja kattavan sopimuksen.

Tänään Alestorm on merirosvometallin jättiläinen. Heidän albumeitaan on ylistetty ja bändi on kiertänyt maailman suurimpia metallifestivaaleja, esiintyen muun muassa Sabaton- ja Dragonforce-bändien kanssa. Kesällä skottiryhmittymä julkaisi kahdeksannen albuminsa ”The Thunderfist Chronicles”. Se sisältää energisten riffivetoisten kappaleiden ohella yllätyksiä kuten cover-version Nekrogoblikonin kappalesta ”Goblins Ahoy!” sekä massiivisen 17 minuuttia kestävän päätösraidan ”Mega-Supreme Treasure of the Eternal Thunderfist”.

Alestormin lämmittelijöinä Helitehasessa nähdään Lutharo, joka on Kanadassa vuonna 2014 perustettu ja eri metallin alalajeja kuten heavyä, poweria ja thrashia taitavasti yhdistelevä bändi. Neljähenkinen bändi julkaisi viime vuonna toisen täyspitkän albuminsa.

Roses of Thieves on puolestaan unkarilainen, vasta parin vuoden ajan yhdessä soittanut kokoonpano. Heidän moderni lähestymistapansa ammentaa vaikutteita elektronisesta musiikista ja folk-metallista. Viime vuonna bändi julkaisi debyyttialbuminsa.

Lippuja Helitehasen metalli-iltaan voi ostaa täältä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Alestorm heavy metal Helitehas konsertti Lutharo metallimusiikki Tallinna tapahtumat

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää