Jo yli 70 000 kävijää Da Vinci Genius -näyttelyssä
Teksti Susanna Poikela Kuva lehdistöaineisto
Huhtikuussa avattu interaktiivinen Da Vinci Genius -näyttely on kerännyt Tallinnan Telliskiven TLN -kortteliin jo yli 70 000 kävijää. Järjestäjien mukaan kolmasosa kävijöistä on ollut suomalaisia. Kiinnostus on ollut niin suurta, että osa heistä on vieraillut näyttelyssä useammankin kerran.
”Suurnäyttelymme motivoivat pohjoisnaapureita vahvasti tulemaan uudestaan Tallinnaan”, toteaa näyttelyn järjestäjä ja PoCo-museon johtaja Linnar Viik.
Kävijöistä 60 prosenttia on ollut virolaisia, 35 prosenttia suomalaisia ja viisi prosenttia muualta maailmasta. Viikin mukaan kiinnostus muistuttaa vuoden takaista Banksy-näyttelyä, joka keräsi loppuviikkoina valtavan yleisöryntäyksen. ”Silloin kaikki viimeisten viikkojen näytökset myytiin loppuun, ja kaukaa tulleet jäivät ovien ulkopuolelle pettyneinä”, Viik painottaa.
Näyttely jatkuu lokakuun loppuun saakka. Loppuajankohtaan osuvat sekä Viron että Suomen koulujen syyslomat. Tämä tuo järjestäjien mukaan lisää kävijöitä, sillä monet koulut ovat varanneet vierailunsa juuri syksyksi. Suositeltavaa onkin ostaa lippu ennakkoon.
Näyttelyssä tutustutaan renessanssiajan taiteilijan ja keksijän elämään, keksintöihin ja ajatuksiin multimedian keinoin. Näyttely avautuu syvällisemmin niille, jotka tuntevat da Vincin elämäntyön, mutta tarjoaa visuaalisesti vaikuttavan elämyksen myös niille, joilla ei ole syvempää taustatietoa.
Viikin mukaan näyttely on houkutellut paikalle myös sellaisia kävijöitä, jotka eivät yleensä käy taidetapahtumissa, esimerkiksi ikäihmisiä, lapsia ja nuoria. ”Erityisen positiivisesti on saanut palautetta näyttelyn interaktiivinen osa”, hän kertoo.
Da Vinci Genius on avoinna Tallinnan Telliskiven M-rakennuksessa 31. lokakuuta 2025 saakka.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

- El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa



- Palkitun oopperasolistin joulukonsertti



Lue lisää samasta aiheestaDa Vinci Genius leonardo da vinci näyttelyt PoCo museo renessanssin taide tapahtumat tapahtumat Tallinnassa











