Tuoretta tietoa Virosta
24.1.2025 | Kulttuuri

Kosto on musta kuin tuonelan joki

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Rebeca Parbus

Kosto on musta kuin tuonelan joki

 

Musta kuin tuonelan joki”, kuvailee Kullervo tarinaansa vielä kun se ei ole alkanutkaan. Yleisö hiljenee, alkaa yhden miehen sota omaa kohtaloaan vastaan.

VAT teatterin Kullervo kertoo vihasta, kostosta, ja ennen kaikkea vääristä valinnoista, jotka vievät tarinan antisankaria väjäämättä kohti surkeaa loppuaan. 

Veljessota on tuhonnut Kullervon perheen. Ainoa eloonjäänyt on Kullervo, kaunis, keltatukkainen nuorukainen, joka kasvaa orjuudessa isänsä veljen talossa. Mitä tekee Kullervo, joka on syntyään jaloa verta ja jota kaikki kutsuvat orjaksi? Näytelmä tempaa katsojan mukaansa kuin virta, jota ei pääse pakoon.

Kullervo ei näe askeltaan pidemmälle. Hän tekee kaiken vimman lailla: unelmoi, tappaa, uneksii – rakastaakin. Nuorukainen ymmärtää liian myöhään, että viha ei tuo oikeutta, vaan tuhoaa kaiken ympäriltään.

Kenellepä suomalaiselle Kullervo ei olisi tuttu. Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan yksi suurista kertomuksista on Kullervon traaginen tarina. Nyt Aare Toikan ohjaama Kullervo nousee etsimään oikeudenmukaista maailmaa ja vapautta VAT teatterin näyttämöllä. Nimiroolissa loistaa Pääru Oja.

Kullervon ensi-ilta oli 23. tammikuuta ja seuraavat näytökset ovat VAT teatterin suurella näyttämöllä 24.1., 25.1., 27.1., 19.2., 20.2., 24.3. ja  25.3. 

Lippuja näytöksiin voi ostaa Piletimaailmasta

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

22.9.2026 | Kulttuuri

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest 2026 Tallinnan Unibet Arenalla

Oktoberfest on maailman tunnetuin saksalaista kulttuuria, ruokaa ja juomaa juhlistava festivaali. Virallinen ja kansanjuhlana suurin Oktoberfest järjestetään Münchenissä, mutta ei … Lue lisää

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää