Tuoretta tietoa Virosta
10.10.2024 | Kulttuuri

Oktoberfest saapuu Tallinnaan

Teksti Mark Taylor
Kuva Brit Maria Tael

Oktoberfest saapuu Tallinnaan

 

Olutfestivaali Oktoberfest järjestetään tänä perjantaina 11. lokakuuta Unibet Arenalla Tallinnassa. Oluen ystäviä odottaa ilta, joka on täynnä livemusiikkia, erilaisia kilpailuja ja shownumeroita. Tarjolla on runsas valikoima aitoja saksalaisia ruokia ja ennen kaikkea suoraan Münchenistä tuotua olutta. 

Alun perin vuonna 1810 Münchenissä kuninkaallisena hääjuhlana alkanut Oktoberfest on sittemmin muuttunut yhdeksi maailman suurimmista ja tunnetuimmista festivaaleista. Tapahtuma, jota järjestetään nykyään ympäri maailmaa, houkuttelee vuosittain miljoonia ihmisiä. 

Festivaalilla nautitaan perinteistä ja viihteestä. Tallinnan Oktoberfest pyrkii jäljittelemään alkuperäistä Münchenin festivaalia tarjoten sekä paikallisille että turisteille ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea baijerilaista kulttuuria Tallinnassa. 

Keskeinen osa Oktoberfest-kokemusta on osallistujien perinteiset asut. Naiset käyttävät usein dirndlejä (Alppien saksankielisiltä alueilta peräisin olevia mekkoja) ja miehet lederhosen-housuja (perinteisiä nahkashortseja, joita miehet käyttävät Etelä-Saksassa). Näitä on mahdollista vuokrata pukuvuokrauspalveluista tai ostaa paikan päältä. 

Asu ei ole kuitenkaan pakollinen, mutta saksalaistyyliset asusteet, kuten hatut, Baijerin liput ja huivit, lisäävät ehdottomasti juhlatunnelmaa.  

Tapahtumaan myydään erilaisia osallistumispaketteja. Saatavilla on esimerkiksi 6–8 hengen pöytiä, jotka maksavat 39 euroa per henkilö. Kahdeksan hengen VIP-pöydät maksavat 2000 euroa. Yhden hengen lippuja myydään 44,60 euron hintaan. Ne eivät sisällä pöytävarausta. 

Lisätietoja löytyy Oktoberfestin kotisivuilta. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaalit Oktoberfest Tallinna olut olutfestivaali tapahtumat tapahtumat Tallinnassa Unibet Arena

13.8.2026 | Kulttuuri

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Museo-opas Viron itsenäisyyden palauttamisen päivälle

Torstai-iltana 20.8. kello 23.02 tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Viron nykyistä parlamenttia vastannut Neuvosto-Eestin korkein neuvosto julisti Neuvostoliiton miehitysvuosikymmeniä … Lue lisää

13.8.2026 | Kulttuuri

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Näenkö harhoja vai onko kuvani photoshopattu?

Visuaalinen maailma ympärillämme on jatkuvassa muutoksessa. Tuttavieni lasten ja oman jo täysi-ikäisen jälkikasvuni somekäyttäytymistä seuratessa huomaa, että TikTok-videoiden ja Instagram-selfieiden … Lue lisää

12.8.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Tallinnan kamarimusiikkifestivaali 2026

Järjestyksessään 22. Tallinnan kamarimusiikkifestivaali järjestetään 22.–29.8. Tapahtuma kantaa teemaotsikkoa ”Kansanperinteen sillat” ja pyrkii tarkastelemaan tapoja, joilla eri kulttuureissa vaalitut perinteet … Lue lisää

11.8.2026 | Kulttuuri

Viinifestivaalit Viimsissä

Viinifestivaalit Viimsissä

Kesä voi olla hiljalleen kääntymässä kohti loppuaan, mutta elämykselliset tapahtumat Virossa jatkuvat. Viimsin Artiumissa voi lauantaina 15.8. nauttia hyvästä viinistä … Lue lisää

10.8.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–16.8. Tartu Sumin -kaupunkifestivaali, Tartto Laaja vanhankaupungin festivaali juhlistaa toisellakin tapahtumaviikollaan Tarton historiaa ja kulttuuria monipuolisen ohjelman kera.   8.–15.8. … Lue lisää

8.8.2026 | Kulttuuri

RuhnuRahu 2026

RuhnuRahu 2026

Ensi viikonvaihteessa 14.–16.8. järjestettävä ja ”Viron pienimmäksi kulttuurifestivaaliksi” kutsuttu RuhnuRahu– eli Ruhnun rauhaa -tapahtuma tarjoaa osallistujilleen kolmen päivän ajan musiikkia, … Lue lisää

6.8.2026 | Kulttuuri

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

Rakkauselokuvien festivaali Tartuff 2026

21-vuotista taivaltaan juhlistava rakkauselokuvien festivaali Tartuff käynnistyy lauantaina 8.8. – tarjoten kahdeksan peräkkäistä yleisölle täysin ilmaista elokuvailtaa. Tarton suosittu Elektriteater-sali … Lue lisää

5.8.2026 | Kulttuuri

Narvan oopperapäivillä minimalistiset 10-vuotisjuhlat

Narvan oopperapäivillä minimalistiset 10-vuotisjuhlat

Narvan oopperapäivät järjestetään 14.–15.8. jo kymmenennen kerran. Juhlavuoden ohjelmisto on tosin aiempaa suppeampi – tällä kertaa vain kaksipäiväisenä järjestettävässä tapahtumassa … Lue lisää