Tuoretta tietoa Virosta
6.7.2024 | Kulttuuri

Bryan Adams konsertoi Tartossa 

Teksti Mark Taylor
Kuva Live Nation Estonia

Bryan Adams konsertoi Tartossa 

 

Huomenna 7. heinäkuuta legendaarinen laulaja-lauluntekijä Bryan Adams konsertoi Tarton laululavalla. ”So Happy It Hurts Tour” -kiertueella esitetään niin vanhaa kuin uutta tuotantoa.

Kanadalaissyntyinen Bryan Adams on jättänyt lähtemättömän jäljen musiikkihistoriaan ikonisilla kappaleillaan, kuten ”Please Forgive Me” (1993) ja ”Everything I Do (I Do It For You)”. Adamsin maineikas ura on kestänyt jo yli neljä vuosikymmentä. Häneltä on julkaistu 17 studioalbumia ja laulaja on voittanut useita Grammy-palkintoja. 

Adams, joka opetteli itse soittamaan kitaraa nuorena, nousi räjähdysmäisesti tähteyteen 1980-luvulla. Vain 15-vuotiaana hänestä tuli Nick Gilderin sijainen Sweeney Todd -yhtyeessä. 20-vuotiaana hän julkaisi omaa nimeä kantavan debyyttialbuminsa, mikä merkitsi hänen maailmanlaajuisen maineensa todellista alkua. Hänen vuoden 1983 albuminsa ”Cuts Like a Knife”, joka sisältää hittisinglen ”Straight From the Heart”, nosti hänet kuuluisuuteen Pohjois-Amerikassa.

Vuonna 1984 julkaistu jatkoalbumi ”Reckless” nousi listan kärkeen sekä Kanadassa että Yhdysvalloissa, ja siitä tuli ensimmäinen kanadalaisen artistin albumi, joka saavutti platinaa Kanadassa. Albumilla oli kuusi listan kärkisinkkua, mukaan lukien ”Run to You” ja ”Summer of ’69”.  Voimakas balladi ”Heaven” löytyy myös tältä albumilta. Siitä tuli suuri hitti Yhdysvalloissa.

Adams jatkoi hittilistan kuninkaana julkaisemalla vuonna 1991 ”Everything I Do (I Do It For You)”. Laulusta tuli  maailmanlaajuinen sensaatio, joka nousi kärkeen 19 maassa ja pysyi ykkösenä Isossa-Britanniassa 16 peräkkäistä viikkoa. Tätä ”Waking Up the Neighbours” -albumiin kuuluvaa kappaletta myytiin 15 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Albumia myytiin peräti 16 miljoonaa.

 

Lue myös:

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
bryan adams Everything I Do (I Do It For You) konsertit live-konsertti tapahtumat Tarton laululava tartto

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää